Wales kutsui loukkaantuneen Balen maajoukkueeseen
Real Madridin Gareth Bale on kutsuttu Walesin maajoukkueen mukaan vaikka seura on ilmoittanut Balen olevan loukkaantuneena maajoukkuetauon yli.
Viimeisin ottelu, jonka Bale missasi, oli keskiviikon Mestarien liigan kamppailu FC Kööpenhaminaa vastaan. Syyksi on seuran puolelta mainittu eräänlainen lihasväsymys. Carlo Ancelottin mukaan Bale olisi kunnossa parin viikon sisään.
Wales pelaa kuitenkin MM-karsintojen viimeiset ottelunsa jo 11. ja 15.10. Walesin maajoukkueen päävalmentaja Chris Coleman selitteli Balen valitsemista soccernet.com-sivustolla.
– Hänet on nimetty mukaan joukkueeseen, kunnes meille toisin kerrotaan. Joukkueen valitsemisen jälkeen sain kuulla, että hänellä olisi ongelmia ja että hän olisi sivussa parisen viikkoa, Coleman sanoi.
Nimeämisen jälkeen Colemanille kuitenkin valkeni maailman tämän hetken kalleimman pelaajan todellinen tila.
– Aluksi ajattelin, että kyseessä voisi olla lievempi vamma ja näkisimme täällä lopullisesti hänen kuntonsa. Tämä on kuitenkin vakavampaa, eikä kannata tuhlata Real Madridin tai meidän aikaamme.
Real Madrid maksoi Balesta maailmanennätyssumman 100 miljoonaa euroa Tottenhamille. Walesilainen on pelannut vasta kolmessa valkoisten ottelussa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Barca-hyökkääjä vastasi kriitikoille: ”Ympärilläni on aina melua”
- Atlético Madrid ja Diego Simeone tekivät harvinaisen rajun ratkaisun – Sevilla kiitti
- Ferran Torres ja Lamine Yamal kylvivät tuhoa Katalonian derbyssä
- Uskomaton ottelu La Ligassa! Hämmentävä oma maali ja loppuhetkien draamaa
- Alvaro Arbeloalta raju purkaus – haukkui La Ligan tuomaritoiminnan
- Painava puheenvuoro – Deco otti kantaa Barcelonan ongelmiin
- Real Madridin perjantainen suoritus jätti ilmaan kysymyksiä
- Huippuvalmentaja kiikarissa – Real Madrid kiinnostunut maailmanmestarista
- Tyly kuitti – Hansi Flick jyrähti Álvaro Arbeloan puheille
- AS: Juventus ja AC Milan Robert Lewandowskin perässä
- Atlético Madrid ja Diego Simeone tekivät harvinaisen rajun ratkaisun – Sevilla kiitti
- Cope: UEFA hyllyttää Barcelonan ja Atléticon välisen ottelun tuomarin
- Real Madridille iso etu – Bayernin sensaatiolaituri ulkona kohtalon ottelusta
- Ferran Torres ja Lamine Yamal kylvivät tuhoa Katalonian derbyssä
- Painava puheenvuoro – Deco otti kantaa Barcelonan ongelmiin
- Huippuvalmentaja kiikarissa – Real Madrid kiinnostunut maailmanmestarista
- Diego Simeone Barcelonan valituksesta: ”Olemme tottuneet näihin Madridissa”
- Uskomaton ottelu La Ligassa! Hämmentävä oma maali ja loppuhetkien draamaa
- Alvaro Arbeloalta raju purkaus – haukkui La Ligan tuomaritoiminnan
- João Cancelo löysi yllättävältä suunnalta Barcelonan sielun