Valencia-riitapukari Adil Rami palkkasi lakimiehiä
Ranskalainen Adil Rami on palkannut asianajajia katsomaan, ettei pelaajan oikeuksia poljeta. Rami ja hänen seuransa Valencia ovat ajautuneet riitaan topparin sanomisten jälkeen.
Valencia haluaisi rangaista Ramia rankasti. Espanjan pelaajayhdistys on kuitenkin muistuttanut Valenciaa rangaistuksen raameista. Pelaajayhdistyksen tuen lisäksi Rami on kuitenkin palkannut myös oman lakimiesarmeijansa asiaansa ajamaan.
– Don Adil Rami, Valencian ja Ranskan A-maajoukkueen ammattilaispelaaja kiistää Valencian johdon syytökset häntä kohtaan. Ne ovat vahingoittaneet hänen uskottavuuttaan ja julkisuuskuvaansa. Pelaaja on aina ollut täysin sitoutunut seuraansa, Ramin lakiosaston lähettämässä tiedotteessa sanotaan.
Valenciassa ollaan puolestaan juuri päinvastaista mieltä. Seuran mukaan juuri Rami on aiheuttanut hallaa seuralle.
Valencia on yrittänyt vuokrata Ramia eteenpäin, mutta viimeksi Napolin kiinnostuksen raportoitiin lakanneen.
Rami ei ole pelannut tai harjoitellut Valencian kanssa sen jälkeen kun kertoi ”Off the record”-radio-ohjelmassa mielipiteitään joukkuekavereistaan. Hän mm. haukkui osan heistä kaksinaamaisiksi. Ranskalaistoppari oli ilmeisesti ärsyyntynyt väitteistä, joiden mukaan hän olisi itse julistanut itsensä loukkaantuneeksi ja pelikyvyttömäksi. Osansa on saanut myös päävalmentaja Miroslav Djukic. Ramin mukaan Djukic ei ole peluuttanut ranskalaista tarpeeksi, vaikka on kuulemma luvannut toisin.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Atlético jysäytti yllätyksen – Barcelona kaatui dramaattisesti
- Real Betisin unelma välieräpaikasta elää – ratkaisu siirtyi ensi viikkoon
- Ex-pelaajalta raju avautuminen Viníciuksesta: ”Hän on kamala”
- Ronaldon pitkäaikainen joukkuekaveri paljastaa: ”Messi oli kovempi”
- Marca: Álvaro Arbeloa on menettänyt luottamuksensa Real Madridin avainpelaajaan
- Kohuvideo leviää – Real-faneilta törkyhuutoja ennen Bayern-ottelua
- Atléticon pomo tulistui toimittajalle siirtohuhusta: ”Voitko taata, että olet elossa vuoden lopussa?”
- Barcelonan keskikenttämies veti johtopäätöksen: kuuntelee nyt muiden seurojen tarjouksia
- Álvaro Arbeloa tyytymätön Bayern-ottelun tuomaritoimintaan: ”En voi käsittää”
- Real-tähdet ylistivät Manuel Neueria tappion jälkeen – ”Kohtasimme legendan”
- Tuomarikomitea: Barcelonan ja Atléticon välisessä ottelussa tehtiin selvä tuomarivirhe
- Ex-pelaajalta raju avautuminen Viníciuksesta: ”Hän on kamala”
- Marca: Álvaro Arbeloa on menettänyt luottamuksensa Real Madridin avainpelaajaan
- Atlético jysäytti yllätyksen – Barcelona kaatui dramaattisesti
- Kohuvideo leviää – Real-faneilta törkyhuutoja ennen Bayern-ottelua
- Ronaldon pitkäaikainen joukkuekaveri paljastaa: ”Messi oli kovempi”
- AS: Real Madrid -fanit aloittivat karun lähtölaskennan Kylian Mbappélle
- Bayern-legendalta kovaa tekstiä Vinícius Júniorista: ”Hän vain itkee ja valittaa”
- Álvaro Arbeloa tyytymätön Bayern-ottelun tuomaritoimintaan: ”En voi käsittää”
- Real Betisin unelma välieräpaikasta elää – ratkaisu siirtyi ensi viikkoon