Real Madrid leikitteli Kööpenhaminan nurin
FC Kööpenhaminasta ei ollut vastusta Real Madridille keskiviikkoillan Mestarien liiga -ottelussa. Cristiano Ronaldo ja Ángel di María osuivat molemmat kahdesti Realin pyöritellessä 4-0-voittoon.
Real aloitti ottelun vahvasti. Ensi minuuteilla loukkaantumisen jäljiltä takaisin pelikuntoon toipunut Marcelo keskitti vasemmalta, mutta Karim Benzeman pusku neljästä metristä suuntautui ohi maalin.
21. minuutilla Real onnistui rikkomaan kuparisen. Pirteästi esiintynyt Marcelo kiskaisi keskityksen takatolpalle, mistä Cristiano Ronaldo puski pallon ohi Johan Wilandin.
Seuraava loistava paikka siunaantui Ángel di Maríalle, joka epäonnistui sijoituksessaan.
Toisella puoliskolla Real osui kolme kertaa ja meni menojaan. Reilun tunnin kohdalla di María nosti maalin eteen Ronaldolle, joka puski illan toisen osumansa. Ronaldo nosti maalimääränsä tämän kauden Mestarien liigassa jo viiteen, vaikka otteluita on takana vasta kaksi.
Hetkeä myöhemmin di María onnistui itse maalinteossa. Vasemman jalan laukaus upposi kuljetuksen päätteeksi takakulmaan. Pelikellon näyttäessä täyttä aikaa di María kaunisteli loppulukemat 4-0:aan.
Di Marían maalin jälkeen Kööpenhamina pääsi vielä hätyyttelemään pariin kertaan Realin maalia, mutta Iker Casillas ja valkoisten puolustus kesti ilman takaiskua.
Lohkon toisessa ottelussa Juventus tasasi pisteet Galatasarayn kanssa maalein 2-2. Real on kahden kierroksen jälkeen lohkon kärjessä kuudella pisteellä. Juventuksella on pisteitä kaksi, Kööpenhaminalla ja Galatasaraylla yksi.
Kokoonpanot
Real Madrid 1 Casillas 15 Carvajal 3 Pepe 2 Varane 12 Marcelo 6 Khedira -> Morata (74.) 24 Illarramendi 22 di María 19 Modric -> Isco (67.) 7 Ronaldo 9 Benzema -> Jesé (81.) Vaihtopenkki 4 Ramos 5 Coentrão 16 Casemiro 17 Arbeloa 20 Jesé 23 Isco 25 López FC Kööpenhamina 21 Wiland 2 Jacobsen 5 Mellberg 17 Sigurdsson 3 Bengtsson 19 Gislason 8 Delaney 6 Claudemir 24 Toutouh -> Bolaños (63.) 22 Braaten -> Adi (67.) 18 Jörgensen -> Kristensen (73.) Vaihtopenkki 9 Vetokele 12 Adi 15 Margreitter 16 Kristensen 25 Remmer 30 Bolaños 31 BuskMestarien liiga keskiviikkona
TsSka Moskova – Viktoria Plzen 3-2 (2-1) 0-1 Frantisek Rajtoral (4.) 1-1 Zoran Tosic (19.) 2-1 Keisuke Honda (29.) 3-1 Radim Reznik om. (78.) 3-2 Marek Bakos (90.) Anderlecht – Olympiakos 0-3 (0-1) 0-1 Kostas Mitroglou (17.) 0-2 Kostas Mitroglou (56.) 0-3 Kostas Mitroglou (72.) Juventus – Galatasaray 2-2 (0-1) 0-1 Didier Drogba (36.) 1-1 Arturo Vidal rp. (78.) 2-1 Fabio Quagliarella (87.) 2-2 Umut Bulut (88.) Bayer Leverkusen – Real Sociedad 2-1 (1-0) 1-0 Simon Rolfes (45+1.) 1-1 Carlos Vela rp. (52.) 2-1 Jens Hegeler (90+2.) Manchester City – Bayern München 1-3 (0-1) 0-1 Franck Ribéry (7.) 0-2 Thomas Müller (56.) 0-3 Arjen Robben (60.) 1-3 Álvaro Negredo (80.) Paris Saint-Germain – Benfica 3-0 (3-0) 1-0 Zlatan Ibrahimovic (5.) 2-0 Marquinhos (25.) 3-0 Zlatan Ibrahimovic (30.) Real Madrid – FC Kööpenhamina 4-0 (1-0) 1-0 Cristiano Ronaldo (21.) 2-0 Cristiano Ronaldo (66.) 3-0 Ángel di María (71.) 4-0 Ángel di María (90+1.) Shakhtar Donetsk – Manchester United 1-1 (0-1) 0-1 Danny Welbeck (18.) 1-1 Taison (76.)LUE MYÖS:
- Kova tilasto: Atlético ottanut Diego Simeonen aikakaudella enemmän pisteitä Real Madridilta kuin Barcelona
- Positiivisia uutisia Barcelonasta – Frenkie de Jong palasi harjoituskentälle
- Javier Tebas suuttui Real Madridin tiedotteesta – latasi takaisin täydeltä laidalta
- Nyt jysähti! Real Madrid vaatii jälleen potkuja La Ligan puheenjohtajalle
- Kylian Mbappé hävitystä derbystä: ”Askel taaksepäin”
- Katso: Atlético piikitteli Real Madridia ja José Mourinhoa
- Espanjan maajoukkueelta iso päätös – kultaluotsin tulevaisuus selvillä
- Diego Simeone ylisti Barcelonaa: ”He ovat tällä hetkellä parhaita”
- Käsittämätön tilasto Real Madridin ottelusta – kaksi pelaajaa samalla pelipaikalla
- Näkökulma: kaikki näkevät tämän ongelman paitsi Real Madridin valmentajat
- Javier Tebas suuttui Real Madridin tiedotteesta – latasi takaisin täydeltä laidalta
- Nyt jysähti! Real Madrid vaatii jälleen potkuja La Ligan puheenjohtajalle
- Katso: Atlético piikitteli Real Madridia ja José Mourinhoa
- Real Madrid pelaa surkeinta alkukautta vuosikausiin
- Cope: Florentino Pérez tulistui – oli poistumassa Madridin derbystä jo ennen alkuvihellystä
- Diego Simeone ylisti Barcelonaa: ”He ovat tällä hetkellä parhaita”
- Näkökulma: kaikki näkevät tämän ongelman paitsi Real Madridin valmentajat
- MD: Barcelona jatkosopimukseen oman kasvattinsa kanssa – mukaan 500 miljoonan euron ulosostopykälä
- Kylian Mbappé hävitystä derbystä: ”Askel taaksepäin”
- Espanjan maajoukkueelta iso päätös – kultaluotsin tulevaisuus selvillä