Fàbregas pelasti voiton Barcelonalle

Celtic oli onnistua viime kauden tempussaan tiistai-illan Mestarien liiga -ottelussa. Cesc Fàbregasin maali vartti ennen täyttä aikaa pilasi vajaamiehisenä taistelleen Celticin illan.
Ottelu alkoi tutulla kaavalla. Barcelona piti palloa ja Celtic puolusti tiiviisti omaa maaliaan. Viidennellä minuutilla Anthony Stokes vapautti Georgios Samarasin vasemmalta, mutta Victor Valdésilla ei ollut ongelmia peittää pienestä kulmasta lähtenyttä laukausta.
Ensimmäisen puoliajan vaarallisin tilanne syntyi viimeisestä hyökkäyksestä. Neymar haastoi vasemmalla laidalla Mikael Lustigia, joka joutui rikkomaan varoituksen arvoisesti. Xavi lähetti tilannetta seuranneen vapaapotkun maalille, ja Fraser Forster sai vain vaivoin työnnettyä pallon kulmapotkuksi.
Hieman aiemmin Neymar pääsi keskitykseen jalkoineen väliin, mutta ohjaus suuntautui ohi maalin.
Toisella puoliajalla alkoi tapahtua toden teolla. Vajaan tunnin kohdalla Scott Brown kaatoi Neymarin. Tilanteesta olisi tullut enintään varoitus, mutta idioottimainen potkaisu muutti tuomari Stéphane Lannoyn tuomion ulosajoksi.
Miehen alivoimalla pelannut Celtic jatkoi tiivistä puolustuspeliään, mutta lisäksi se loi pari erinomaista paikkaa toiseen päähän. James Forrest pääsi laukomaan keskityksen jälkeen, mutta Valdésin erinomainen venytys piti tilanteen maalittomana. Lähes heti perään Charlie Mulgrew puski pallon tolppaa nuollen ohi maalin.
Pienestä on ottelut joskus kiinni. Siinä missä Celtic niukasti epäonnistui, Barcelona onnistui paria minuuttia myöhemmin. Hyvän ottelun pelannut Neymar vapautti oikeasta laidasta vaihtomies Alexis Sánchezin. Chileläinen odotti hetken ja keskitti vapaaksi jääneelle Fàbregasille, joka puski Barceloonan voittoon.
87. minuutilla Celtic-maalivahti Fraser Forster teki kaikkensa pitääkseen Celticin pistehaaveet elossa. Kaksi paraatipelastusta Neymarin ja Sánchezin vetojen tielle jäi lopulta vain Forsterin työnäytteeksi. Lisäajalla Forster pilasi jälleen Neymarin varman maalintekopaikan.
Teemu Pukki aloitti ottelun vaihdossa, mutta pääsi viimeiseksi viideksi minuutiksi kentälle.
Lohkon toisessa ottelussa Ajax pelasi kotonaan 1-1-tasapelin AC Milanin kanssa. Barcelona on kuudella pisteellä kärjessä. Milanilla on neljä ja Ajaxilla yksi piste. Celtic jatkaa kahden kierroksen jälkeen nollakerhossa.
Kokoonpanot
Celtic
1 Forster
23 Lustig -> Forrest (69.)
5 van Dijk
4 Ambrose
3 Izaguirre
2 Matthews
8 Brown
21 Mulgrew
9 Samaras
15 Commons -> Pukki (86.)
10 Stokes -> Kayal (70.)
Vaihtopenkki
6 Biton
17 Balde
18 Rogic
20 Pukki
24 Zaluska
33 Kayal
49 Forrest
Barcelona
1 Valdés
22 Alves
3 Piqué
15 Bartra
21 Adriano
16 Busquets
6 Xavi
8 Iniesta -> Song (89.)
7 Pedro -> Sánchez (75.)
4 Fàbregas -> Tello (76.)
11 Neymar
Vaihtopenkki
2 Montoya
9 Sánchez
12 dos Santos
13 Pinto
17 Song
20 Tello
24 Roberto
Mestarien liiga tiistaina
Zenit – Austria Wien 0-0
Ajax – AC Milan 1-1 (0-0)
1-0 Stefano Denswil (90.)
1-1 Mario Balotelli rp. (90+4.)
Arsenal – Napoli 2-0 (2-0)
1-0 Mesut Özil (8.)
2-0 Olivier Giroud (15.)
Basel – Schalke 0-1 (0-0)
0-1 Julian Draxler (54.)
Celtic – Barcelona 0-1 (0-0)
0-1 Cesc Fàbregas (76.)
Borussia Dortmund – Marseille 3-0 (1-0)
1-0 Robert Lewandowski (19.)
2-0 Marco Reus (52.)
3-0 Robert Lewandowski rp. (80.)
Porto – Atlético Madrid 1-2 (1-0)
1-0 Jackson Martínez (16.)
1-1 Diego Godin (58.)
1-2 Arda Turan (86.)
Steaua Bukarest – Chelsea 0-4 (0-2)
0-1 Ramires (20.)
0-2 Daniel Georgievski om. (44.)
0-3 Ramires (55.)
0-4 Frank Lampard (90.)
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Federico Valverde pelasti Real Madridin dramaattisella osumalla
- Bundesliga-tähti haluaa Barcelonaan: ”Haaveilee siitä”
- Robert Lewandowski loukkaantui – Barcelonalta nyt päivitys
- Espanjan maajoukkuetähdeltä vihje tulevaisuudestaan: ”Haluamme murskata Mestarien liigassa!”
- Deco: Wojciech Szczęsny jatkaa ”hyvin todennäköisesti” Barcelonassa
- Borja Iglesias rysäytti hattutempun – Barcelona nousi dramaattisesti voittoon
- Carlo Ancelotti kiisti väitteet eripurasta Real Madridissa
- Lionel Messiltä iso lausunto Lamine Yamalista: ”Hän on jo nyt”
- Real Madrid päättää konkaripelaajan kohtalosta vasta seurajoukkueiden MM-kisojen jälkeen
- Barcelona yrittää saada La Liga -pelin siirrettyä Mestarien liiga -koitoksen alta
- Federico Valverde pelasti Real Madridin dramaattisella osumalla
- Robert Lewandowski loukkaantui – Barcelonalta nyt päivitys
- Bundesliga-tähti haluaa Barcelonaan: ”Haaveilee siitä”
- Lionel Messiltä iso lausunto Lamine Yamalista: ”Hän on jo nyt”
- Espanjan maajoukkuetähdeltä vihje tulevaisuudestaan: ”Haluamme murskata Mestarien liigassa!”
- Deco: Wojciech Szczęsny jatkaa ”hyvin todennäköisesti” Barcelonassa
- Borja Iglesias rysäytti hattutempun – Barcelona nousi dramaattisesti voittoon
- Carlo Ancelotti kiisti väitteet eripurasta Real Madridissa
- Barcelona yrittää saada La Liga -pelin siirrettyä Mestarien liiga -koitoksen alta
- Real Madrid päättää konkaripelaajan kohtalosta vasta seurajoukkueiden MM-kisojen jälkeen