Sevilla hävisi – jatkaa jumbona
Sunnuntai-illan myöhäisottelu pelattiin kahden suuren välillä. Valencia oli kotonaan Sevillaa parempi maalein 3-1.
Sevillan surkeasti alkanut kausi jatkui, kun Jonas vei kotijoukkueen johtoon reilun puolen tunnin pelin jälkeen.
Valencia hallitsi ottelua, mutta Kevin Gameiro iski seuraavan maalin. Osuma syntyi kulmapotkusta.
Jonas vei uudestaan Valencian johtoon tarkalla matalalla laukauksella vartti ennen täyttä aikaa. Víctor Ruiz viimeisteli puskullaan loppulukemat 3-1:een.
Voitto oli Valencialle kauden toinen. Joukkue nousi sarjataulukossa kuuteen pisteeseen. Tärkeä voitto on balsamia heikolle alkukaudelle, jonka aikana Valencian pahin kilpakumppani Atlético Madrid on karannut jo yhdeksän pisteen päähän.
Perinteisesti europelipaikoista taistellut Sevilla on aloittanut kautensa vielä paljon huonommin. Joukkue makaa sarjataulukon jumbona. Se on Almerían ja Elchen lisäksi ainoa ryhmä, joka ei ole vielä voittanut kertaakaan.
La Liga sunnuntaina
Real Betis – Granada 0-0 Celta Vigo – Villarreal 0-0 Real Madrid – Getafe 4-1 (2-1) 0-1 Ángel Lafita (5.) 1-1 Pepe (19.) 2-1 Cristiano Ronaldo rp. (33.) 3-1 Isco (59.) 4-1 Cristiano Ronaldo (90.) Valencia – Sevilla 3-1 (1-0) 1-0 Jonas (32.) 1-1 Kevin Gameiro (52.) 2-1 Jonas (73.) 3-1 Víctor Ruiz (82.)LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nyt se on varmaa – brassi lähtee Real Madridista
- Real Madrid saa vahvistuksen Saudi-Arabiasta, väittää pelaajalegenda
- Real Madrid -kapteenin mielipide kallistuu lähdön kannalle
- Inter Miami haluaa taas yhden argentiinalaisen La Liga -kentiltä
- Real Madrid nappasi jalkapalloakatemiaansa Manex Rezolan
- Media: Real Madrid hakee inspiraatiota Barcelonasta
- Endrick lähtee Real Madridista lainalle
- Óscar Mingueza Valioliiga-jättiläisen kiikarissa
- Hansi Flick myöntää, että Barcelonan tähtivahti pelasti joukkueen
- Joselu otti kantaa Xabi Alonson vaikeuksiin Real Madridissa

- Barcelona voitokas La Ligan kärkikamppailussa – Lamine Yamal iski maalin
- Real Madrid nappasi jalkapalloakatemiaansa Manex Rezolan
- Inter Miami haluaa taas yhden argentiinalaisen La Liga -kentiltä
- Joselu otti kantaa Xabi Alonson vaikeuksiin Real Madridissa