Ronaldo johdatti Real Madridin voittoon
Real Madrid kaatoi sunnuntai-iltana Getafen rutiinilla maalein 4-1. Vaikka kotijoukkue varmisti voittonsa hyvissä ajoin, Getafe säikytteli lyhyen hetken ajan valkoisten kannattajia.
Ángel Lafita vei hieman onnekkaalla pompulla Getafen johtoon viidennellä peliminuutilla. Cristiano Ronaldo saa ottaa takaiskumaalin osittain omalle kontolleen, sillä hän lopetti pallonmenetyksen jälkeen pelaamisen täysin.
Ronaldo paikkasi virhettään hieman myöhemmin. Ángel di Marían keskitys löysi portugalilaisen, jonka yrityksen Miguel Ángel Moyà torjui. Realin toppari Pepe sohi jatkopallon maaliin.
Ronaldo vei itse Realin johtoon 33. minuutilla rangaistuspotkusta. Moyà aavisti oikeaan suuntaan, mutta Ronaldon laukauksessa oli tarpeeksi voimaa ja tarkkuutta.
Vajaan tunnin kohdalla Ronaldo antoi vapaapotkun nopeasti Iscolle, joka kuljetti muutaman askeleen sisään ja laukoi vapaasti pallon maaliin. Maali oli Iscolle jo kauden neljäs La Ligassa.
Ronaldo kruunasi tehokkaan iltansa nikkaamalla Sami Khediran keskityksen kantapäällään ohi Moyàn.
Getafen iltaa heikensi entisestään Míchelin ulosajo toisen varoituksen myötä muutamaa minuuttia ennen täyttä aikaa.
Voitto nosti Real Madridin sarjataulukossa kolmanneksi ohi Villarrealin. Sarjakärki Barcelona on kahden pisteen päässä.
Iltakuudelta alkaneessa ottelussa hyvin kautensa aloittanut Villarreal jatkoi tappiottomien ottleuiden putkeaan mutta jäi toisaalta toiseen peräkkäiseen tasapeliin. Ottelu Celta Vigoa vastaan päättyi 0-0-lukemiin. Villarreal jatkaa sarjataulukossa neljäntenä, Celta Vigo kahdeksantena.
Kokoonpanot
Real Madrid 25 López 15 Carvajal 3 Pepe 18 Nacho 17 Arbeloa 6 Khedira 24 Illarramendi -> Modric (78.) 22 di María 23 Isco -> Jesé (84.) 7 Ronaldo 9 Benzema -> Morata (80.) Vaihtopenkki 2 Varane 4 Ramos 16 Casemiro 19 Modric 20 Jesé 21 Morata 35 Fernández Getafe 1 Moyà 12 Arroyo -> Rafa (70.) 4 López 2 Alexis 18 Escudero -> Lago (46.) 21 Míchel 24 Mosquera 14 León 7 Lafita -> Sarabia (45+1.) 17 Castro 19 Fedro Vaihtopenkki 3 Lago 8 Sarabia 10 Gavilán 11 Colunga 13 Codina 15 Rafa 23 BorjaLa Liga sunnuntaina
Real Betis – Granada 0-0 Celta Vigo – Villarreal 0-0 Real Madrid – Getafe 4-1 (2-1) 0-1 Ángel Lafita (5.) 1-1 Pepe (19.) 2-1 Cristiano Ronaldo rp. (33.) 3-1 Isco (59.) 4-1 Cristiano Ronaldo (90.) Valencia – Sevilla klo 22LUE MYÖS:
- Kylian Mbappé kosiskelee äänestäjiä: tällä kertaa Afrikasta
- Kova tilasto: Atlético ottanut Diego Simeonen aikakaudella enemmän pisteitä Real Madridilta kuin Barcelona
- Positiivisia uutisia Barcelonasta – Frenkie de Jong palasi harjoituskentälle
- Javier Tebas suuttui Real Madridin tiedotteesta – latasi takaisin täydeltä laidalta
- Nyt jysähti! Real Madrid vaatii jälleen potkuja La Ligan puheenjohtajalle
- Kylian Mbappé hävitystä derbystä: ”Askel taaksepäin”
- Katso: Atlético piikitteli Real Madridia ja José Mourinhoa
- Espanjan maajoukkueelta iso päätös – kultaluotsin tulevaisuus selvillä
- Diego Simeone ylisti Barcelonaa: ”He ovat tällä hetkellä parhaita”
- Käsittämätön tilasto Real Madridin ottelusta – kaksi pelaajaa samalla pelipaikalla
- Javier Tebas suuttui Real Madridin tiedotteesta – latasi takaisin täydeltä laidalta
- Katso: Atlético piikitteli Real Madridia ja José Mourinhoa
- Nyt jysähti! Real Madrid vaatii jälleen potkuja La Ligan puheenjohtajalle
- Real Madrid pelaa surkeinta alkukautta vuosikausiin
- Cope: Florentino Pérez tulistui – oli poistumassa Madridin derbystä jo ennen alkuvihellystä
- Näkökulma: kaikki näkevät tämän ongelman paitsi Real Madridin valmentajat
- Diego Simeone ylisti Barcelonaa: ”He ovat tällä hetkellä parhaita”
- Kylian Mbappé hävitystä derbystä: ”Askel taaksepäin”
- MD: Barcelona jatkosopimukseen oman kasvattinsa kanssa – mukaan 500 miljoonan euron ulosostopykälä
- Espanjan maajoukkueelta iso päätös – kultaluotsin tulevaisuus selvillä