Athletic Bilbao aloitti voittoisasti uudella stadionillaan

Neljännen La Liga -kierroksen päätti historian ensimmäinen ottelu uudella San Mamésilla. Athleticin ja Celtan Vigon välinen maalijuhla päättyi kotijoukkueen 3-2-voittoon.
Athletic hallitsi ottelun alkuhetkiä, mutta Celta aloitti maalinteon ottelun 14. minuutilla. Barcelonasta lainalla oleva Rafinha riisti pallon keskikentällä ja syötti kuljetuksen päätteksi Charlesin maalintekoon. Osuma oli viime kaudella Almerían paidassa huikeat maalimäärät pommittaneelle brassille jo kauden kolmas.
Kotijoukkue iski tasoituksen neljä minuuttia myöhemmin. Celtan puolustus ei saanut purettua Beñatin keskitystä, ja toppari Mikel San José pääsi tuikkamaan pallon maalin.
27. minuutilla Athletic-vahti Iago Herrerín kaatoi Noliton ja pallo vietiin pilkulle, mutta Charles laukoi pallon yli maalin. Brassi pääsi vielä vauhdikkaan avauspuoliskon viime hetkillä yrittämään maalintekoa läpiajosta, mutta chippi painui ohi maalin.
Reilun tunnin pelin jälkeen Athletic siirtyi 2-1-johtoon. Iker Muniain jätti pallon ovelasti kantapäällään Andoni Iraolalle, joka laukoi pallon hallitusti alakulmaan.
Athletic paineli jo ratkaisevalta tuntuneeseen 3-1-johtoon, kun Beñat niittasi pallon tyylikkäästi takakulmaan läpiajonsa päätteeksi.
Santiago Mina puski vieraat vielä maalin päähän, mutta lähemmäs Celta Vigo ei päässyt.
Voiton myötä Athletic nousi viidenneksi sarjassa. Joukkue on voittanut ensimmäisestä neljästä ottelustaan kolme. Celtalle tappio oli kauden ensimmäinen. Galicialaiset ovat sarjassa yhdeksäntenä viidellä pisteellä.
Maanantain ensimmäinen ottelu Elchen ja Real Valladolidin välillä päättyi maalittomaan tasapeliin.
La Liga maanantaina
Elche – Valladolid 0-0
Athletic Bilbao – Celta Vigo 3-2 (1-1)
0-1 Charles (14.)
1-1 San José (18.)
2-1 Iraola (61.)
3-1 Beñat (68.)
3-2 Mina (79.)
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Real Madridin pelissä draamaa – suora punainen
- Lamine Yamal sivuun – Hansi Flickiltä kritiikkiä Espanjan maajoukkueelle
- Lamine Yamal sivussa Barcelonan harjoituksista – pelikunto Valenciaa vastaan kysymysmerkki
- Gavi kärsii edelleen polvikivuista – leikkausta ei ole poissuljettu
- Atléticolle lisää lunta tupaan – avainpelaaja kuukaudeksi sivuun pelikentiltä
- Virallista: Athletic sai sittenkin huippusiirron maaliin – maajoukkuetoppari palaa La Ligaan
- Mestarien liigan finaali pelataan Madridissa kesäkuussa 2027
- Barcelona-puolustajan sopimus päättyy ensi kesänä – haluaa tehdä jatkosopimuksen
- La Liga -fani pidätetty rasistisista eleistä – uhkana puolen miljoonan sakot ja vankeustuomio
- Raúl aikoo palata Real Madridiin: ”Sitten, kun sen aika on…”
- Atléticolle lisää lunta tupaan – avainpelaaja kuukaudeksi sivuun pelikentiltä
- Mestarien liigan finaali pelataan Madridissa kesäkuussa 2027
- Virallista: Athletic sai sittenkin huippusiirron maaliin – maajoukkuetoppari palaa La Ligaan
- Lamine Yamal sivussa Barcelonan harjoituksista – pelikunto Valenciaa vastaan kysymysmerkki
- Gavi kärsii edelleen polvikivuista – leikkausta ei ole poissuljettu
- Barcelona-puolustajan sopimus päättyy ensi kesänä – haluaa tehdä jatkosopimuksen
- Lamine Yamal sivuun – Hansi Flickiltä kritiikkiä Espanjan maajoukkueelle
- Päätös tehty – Barcelona pelaa kotiottelunsa vain 6000 katsojaa vetävällä stadionilla
- Barcelona ei anna Valencian kannattajille pääsylippuja – Valencia teki omat johtopäätöksensä
- La Liga -fani pidätetty rasistisista eleistä – uhkana puolen miljoonan sakot ja vankeustuomio