ME-siirto toteutui – Gareth Bale Real Madridiin
Cristiano Ronaldon hallussa ollut maailmanennätys-siirto on rikkoutunut. Gareth Bale siirtyy Real Madridiin noin 100 miljoonan euron arvoisella siirtosummalla. Espanjalaisseura tiedotti asiasta verkkosivuillaan. Balen sopimus on kuusivuotinen. Viikkopalkka nousee 351 000 euroon.
– Monet pojat sanovat, että heidän unelmansa on pelata lapsuutensa suosikkijoukkueessa. Mutta tämä todellakin on unelmani, Bale sanoi.
Bale aloitti uransa ammattilaisuransa vuonna 2006 Southamptonissa, missä walesilainen pelasi laitapuolustajana. Vuonna 2007 laituri siirtyi Tottenhamiin 12 miljoonan euron siirtosummalla. Bale tehtaili kuuden vuoden aikana Spursin paidassa 42 maalia 146 ottelussa.
– Haluan kiittää kaikkia (Tottenhamissa): puheenjohtajaa, hallitusta, henkilökuntaa, valmentajia, pelaajia ja kaikkein eniten faneja. Toivon, että he ymmärtävät tämän mahdollisuuden urallani.
Viime kaudella Bale siirrettiin kenttäryhmityksessä keskemmälle, missä hän viimeistään nousi hyvästä pelaajasta erinomaiseksi. 24-vuotias iski 33 ottelussa 21 maalia ja antoi yhdeksän maaliin johtanutta syöttöä. Kauden päätteeksi hänet valittiin Valioliigan Vuoden pelajaaksi ja Valioliigan Vuoden nuoreksi pelaajaksi.
– Tottenham on aina sydämessäni, ja tämä kausi on heille varmasti menestyksekäs.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rankasti yksilötaitoon nojannut Barcelona selvisi kuivin jaloin, vaikka tiukille se meni
- Koko areena buuasi – Real Madridin tähdille tyly vastaanotto
- Toimittaja: Barcelonan tähtihyökkääjälle kaavaillaan jatkosopimusta
- Jude Bellingham ja Kylian Mbappé ovat kunnossa derbyä varten – miten käy Thiago Pitarchin?
- Sport: Maajoukkuevahti neuvottelee siirrosta Barcelonaan
- Puolustajalupaus pääsemässä Barcelonan avaukseen toista kertaa urallaan
- Teinipoika käytti näytön paikkansa Real Madridin edustusmiehistössä
- Real Madridille huippu-uutisia: Kylian Mbappé pelaa Madridin derbyssä
- Huh huh! La Ligassa mykistävä esitys
- Onko tässä Ernesto Valverden seuraaja?
- Sport: Maajoukkuevahti neuvottelee siirrosta Barcelonaan
- Teinipoika käytti näytön paikkansa Real Madridin edustusmiehistössä
- Puolustajalupaus pääsemässä Barcelonan avaukseen toista kertaa urallaan
- Shokkipäätös – Real Madrid-tähti ulkona maajoukkueesta
- Real Madridille huippu-uutisia: Kylian Mbappé pelaa Madridin derbyssä
- Huh huh! La Ligassa mykistävä esitys
- Jude Bellingham ja Kylian Mbappé ovat kunnossa derbyä varten – miten käy Thiago Pitarchin?
- Aikakausi päättyy – Barcelonan ex-valmentaja jättää jäähyväiset
- Onko tässä Ernesto Valverden seuraaja?
- Newcastlen pelaajat kehuivat vuolaasti Barcelonaa: ”Et enää edes tiedä, ketä prässäät…”