Balea odotellessa Realin toimiston takaovi avattu? Galatasaray tavoittelee Angel di Mariaa
Sanomalehti Marcan siteeraamien turkkilaislähteiden mukaan istanbulilaisjätti Galatasaray on kiinnostunut Angel di Marian palveluksista. Marcan mukaan Real Madrid ja Galatasaray ovat neuvotelleet hyvässä hengessä siirrosta, mutta turkkilaisten pitäisi vielä onnistua vakuuttamaan di Maria. Näiden alun perin argentiinalaiselle tekemä tarjous kolmen miljoonan euron vuosiansioista ei tätä tyydyttänyt.
Realin eilisessä 1-0-voitossa Granadasta di Maria oli yksi kentän ehdottomista näkyvimmistä hahmoista. Olisikin yllättävää, jos di Maria taakse poistuisi, mutta seuran odotellessa Tottenham-stara Gareth Balen saapumista on jostain päin nähtävästi päästettävä kavereita uloskin.
Myös Özil, Benzema tai Casillas lähtökuopissa?
Granada-ottelussa oli huomionarvoista sekin, että Mesut Özil ei sulattanut alkuunkaan vaihtoon joutumistaan 65. minuutilla. Özil ei jäänyt vaihtopenkille, vaan marssi suoraan pukuhuoneeseen. Bale olisi Özilille jokseenkin suora kilpailija, joten mahdollista on sekin, että Özil vielä maisemaa vaihtaisi. Lisäksi ainakin Arsenalin kerrotaan olevan Karim Benzemasta kiinnostunut ja Alvaro Arbeloa ja Daniel Carvajal käyvät veristä kilpailua oikean laitapuolustajan tontista. Kun vielä Diego López tuntuu vallanneen ykkösvahdin paikan seuralegenda Iker Casillasilta, on valmentaja Carlo Ancelottilla täysi työ harmonian säilyttämisessä tähtisikermässään. Real Madridin leirissä eletään jännittäviä aikoja aivan siirtoikkunan sulkeutumiseen saakka.LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Atlético jysäytti yllätyksen – Barcelona kaatui dramaattisesti
- Real Betisin unelma välieräpaikasta elää – ratkaisu siirtyi ensi viikkoon
- Ex-pelaajalta raju avautuminen Viníciuksesta: ”Hän on kamala”
- Ronaldon pitkäaikainen joukkuekaveri paljastaa: ”Messi oli kovempi”
- Marca: Álvaro Arbeloa on menettänyt luottamuksensa Real Madridin avainpelaajaan
- Kohuvideo leviää – Real-faneilta törkyhuutoja ennen Bayern-ottelua
- Atléticon pomo tulistui toimittajalle siirtohuhusta: ”Voitko taata, että olet elossa vuoden lopussa?”
- Barcelonan keskikenttämies veti johtopäätöksen: kuuntelee nyt muiden seurojen tarjouksia
- Álvaro Arbeloa tyytymätön Bayern-ottelun tuomaritoimintaan: ”En voi käsittää”
- Real-tähdet ylistivät Manuel Neueria tappion jälkeen – ”Kohtasimme legendan”
- Tuomarikomitea: Barcelonan ja Atléticon välisessä ottelussa tehtiin selvä tuomarivirhe
- Ex-pelaajalta raju avautuminen Viníciuksesta: ”Hän on kamala”
- Marca: Álvaro Arbeloa on menettänyt luottamuksensa Real Madridin avainpelaajaan
- Atlético jysäytti yllätyksen – Barcelona kaatui dramaattisesti
- Kohuvideo leviää – Real-faneilta törkyhuutoja ennen Bayern-ottelua
- Ronaldon pitkäaikainen joukkuekaveri paljastaa: ”Messi oli kovempi”
- AS: Real Madrid -fanit aloittivat karun lähtölaskennan Kylian Mbappélle
- Bayern-legendalta kovaa tekstiä Vinícius Júniorista: ”Hän vain itkee ja valittaa”
- Álvaro Arbeloa tyytymätön Bayern-ottelun tuomaritoimintaan: ”En voi käsittää”
- Real Betisin unelma välieräpaikasta elää – ratkaisu siirtyi ensi viikkoon