Barcelona jäämässä ilman tanskalaispuolustajaa

Katalonialaisen urheilulehden mukaan Liverpoolin keskuspuolustaja Daniel Agger ei ole tulossa Barcelonaan.
Viime kaudella Bayern Münchenille Mestarien liigan välierissä pudonnut katalonialaisseura on kärsinyt isoista ongelmista puolustuspäässä ja on sen vuoksi pyrkinyt vahvistamaan keskuspuolustustaan kuluvan siirtoikkunan aikana.
Tähän mennessä Barcelona ei ole kuitenkaan saanut riveihinsä vielä yhtään kovan luokan puolustajaa. Viime kauden La Liga -mestari on ollut Aggerin lisäksi myös Chelsean David Luizin sekä Arsenalin Laurent Koscielnyn perässä.
Livepoolin varakapteeniksi Valioliigakaudelle nimetty Agger vakuuttaa, että hän on jäämässä Anfieldille, vaikka joukkue jäi kauas kärjestä viime kaudella.
̶ Barcelona on totta kai iso joukkue, mutta en ole ikinä harkinnut lähtemistä Liverpoolista. Ellei seura halua myydä minua, tanskalainen sanoo.
̶ Jokainen tässä seurassa on tärkeä osa elämääni. Minulla on You’ll never walk alone -tatuointi, Agger kertoo.
̶ Suoraan sanottuna ei haittaa, vaikka emme olisi neljän parhaan joukossa. Rakastan tätä seuraa.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Nyt tipahti kova väite Lamine Yamalista
- Barcelonasta kajahti hyviä ja huonoja uutisia El Clásicon alla
- Real Madridin hyökkääjä lähtökuopissa – Alonso: ”Hänen on oltava kärsivällinen”
- Real Madrid isossa ottelussa Mestarien liigassa – Jude Bellingham sankarina
- Kylmä suihku – Athletic Bilbao heräsi Mestarien liigassa
- Villarrealilta raju ryöpytys La Ligalle: ”Täyttä kunnioittamattomuutta”
- La Liga -peliä ei viedäkään Yhdysvaltoihin – sarjan puheenjohtaja latasi suorat sanat
- Barcelonan La Liga -peliä ei viedäkään Miamiin
- Barcelona järjesti hurjat murskajaiset Mestarien liigassa
- Xabi Alonsolta huonoja loukkaantumisuutisia
- Real Madridin timantti haluaa lähteä seurasta
- Barcelonasta kajahti hyviä ja huonoja uutisia El Clásicon alla
- Villarrealilta raju ryöpytys La Ligalle: ”Täyttä kunnioittamattomuutta”
- Real Madrid isossa ottelussa Mestarien liigassa – Jude Bellingham sankarina
- Real Madridin hyökkääjä lähtökuopissa – Alonso: ”Hänen on oltava kärsivällinen”
- La Liga -peliä ei viedäkään Yhdysvaltoihin – sarjan puheenjohtaja latasi suorat sanat
- Kylmä suihku – Athletic Bilbao heräsi Mestarien liigassa
- Dani Carvajalilta suorat sanat Miamissa pelattavasta sarjaottelusta: ”Asettaa koko kilpailun hyvin epäreiluun asemaan”
- Nyt tipahti kova väite Lamine Yamalista
- Xabi Alonsolta huonoja loukkaantumisuutisia