Kausiennakko 2013/14 – Levante
Levante on pikkuhiljaa vakiinnuttamassa paikkaansa korkeimmalla sarjatasolla. Alkavalla kaudellakaan ei pitäisi olla hätää.
Viime kausi
Levanten kausi alkoi kohtuullisesti. Neljän ottelun tappioton putki sarjan alkupuoliskolla nosti Levanten hetkellisesti jopa neljänneksi. Pikkuhiljaa sarjasijoitus laski ja lopulta Levante punnersi 11:nneksi. Sijoitus laski edelliskauteen nähden viisi pykälää, mutta niin koviin suorituksiin ei Levanten tasoinen joukkue joka vuosi voikaan pystyä. Levanten kannattajille kausi oli sikäli ikimuistoinen, että joukkue osallistui edelliskauden sarjasijoituksensa myötä myös Eurooppa-liigaan. Lohkovaiheen Levante hoiti tyylillä ja ensimmäisellä pudotuspelikierroksella kaatui Olympiakos. Venäläinen Rubin Kazan oli liikaa neljännesvälierissä. Yhteismaalit Rubinille 2-0. Copa del Reyssä Levante hävisi neljännesvälierissä Real Zaragozalle yhteensä 0-3.Siirtoikkunapoimintoja
Sergio Ballesteros Pakko aloittaa ehdottomasti suurimmasta ja omalla tavallaan kauneimmasta. Levanten nousu ja hienot otteet viime vuosina kiteytyivät nimenomaan Ballesterosiin. 188-senttinen ja reilu 90-kiloinen toppari on hidas ja hyvin kankea. 37-vuotias antoi kuitenkin aina kaikkensa ja pärjäsi jopa Lionel Messiä vastaan. Ajat muuttuvat, eikä Levante enää tarjonnut sopimusta konkarille. Míchel Keskikentän keskustan pelaaja pelasi viime kaudella yhtä vaille kaikissa sarjaotteluissa. Siihen päälle Eurooppa-liigan ja kansallisen cupin pelit, niin ottelusaldo näyttää lukemaa 51. 25-vuotias Míchel onnistui liigassa viisi kertaa maalinteossa. Lisäksi hän syötti kuusi maalia. Kesällä hän vastasi isoveljen kutsuun. Tällä kaudella hän pelaa Valencian puolesta.Joukkueen vahvuus
Omat pelaajat. Taloudellisista ongelmista huolimatta Levanten paidassa on yhä muutama pelaaja vuosien takaa. Vicente Iborra on edustanut Levantea vuodesta 2008. 20-vuotias Rubén García puolestaan on seuran oma kasvatti. Levantesta on pikkuhiljaa muotoutumassa seura, johon pelaajatkin uskovat. Silloin on helpompi pitää pelaajia ja hankkia yhä kovempia vahvistuksia. Pyörä pyörii.Joukkueen heikkous
Maalinteko. Levante teki 38 ottelussa 40 maalia, viidenneksi vähiten koko sarjassa. Vikkeläkinttuinen Obafemi Martins oli seitsemällä maalillaan joukkueen paras maalintekijä. Se ei riitä, jos Levante mielii parantaa sarjasijoitustaan.Seuraa häntä
Rubén García Oma kasvatti Rubén García pelasi ensimmäisen ammattilaiskautensa viime vuonna. Vasemmalla laidalla viihtyvä parikymppinen nuorukainen sai samantien vastuuta 31 pääsarjaottelussa. García onnistui iskemään tauluun tehot 4+3, joten kausi sujui mukavissa merkeissä. Nyt vastuuta tulee todennäköisesti entistä enemmän. Myös tehojen odotetaan luonnollisesti kasvavan.Arvio
Nyt ei ole Eurooppa-liiga häiritsemässä keskittymistä ja väsyttämässä pelaajia. Levanten tulostaso liigassa riippuu hyvin pitkälti siitä, onnistuuko joukkue ratkaisemaan maalinteko-ongelman. Vastuu siitä on kesällä päävalmentajaksi palkatun Joaquín Caparrósin harteilla. Putoamisen ei pitäisi uhata, sijat 10-14 ovat realismia.Kokoonpano
Maalivahdit 1 Keylor Navas 13 Javi Jiménez 26 Leandro Puolustajat 4 David Navarro 5 Héctor Rodas 6 Loukas Vyntra 12 Juanfran 15 Nikolaos Karabelas 16 Issam El Adoua 19 Pedro López 22 Christian Lell Keskikenttä 8 Nabil El Zhar 11 Rubén García 10 Vicente Iborra 14 Miguel Pallardó 17 Jordi Xumetra 18 Sérgio da Silva Pinto 20 Pedro Ríos 21 Andreas Ivanschitz 23 Papakouli Diop 24 Simão 27 José Higón Hyökkääjät 3 Aloys Nong 7 David Barral 9 Ángel RodríguezLUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Karut luvut ennen puolivälieräparia – Real Madrid on müncheniläisten kryptoniittia
- Barcelona yrittää hankkia kaksi tähtipelaajaa – aikoo ensin myydä nämä kaksi
- Vinícius Júnior ylistää Lamine Yamalia – ”Taistelu rasismia vastaan on tärkeää”
- Yllätystulos La Ligassa – näin kävi maanantaina
- Vinícius avautui nyt Xabi Alonsosta: ”Emme olleet samalla sivulla”
- Väite Kataloniasta: Barcelona haluaa tämän pelaajan ensi kaudeksi
- L’Équipe: Real Madrid valmis myymään pelaajansa kesällä
- MD: Huipputoppari haluaa siirtyä Barcelonaan
- Sport: Barcelona-pelaaja sai jättitarjouksen Saudi-Arabiasta
- Robert Lewandowski nousi seuralegendan rinnalle – seuraavana tähtäimessä Patrick Kluivert
- Väite Kataloniasta: Barcelona haluaa tämän pelaajan ensi kaudeksi
- Sport: Barcelona-pelaaja sai jättitarjouksen Saudi-Arabiasta
- L’Équipe: Real Madrid valmis myymään pelaajansa kesällä
- Yllätystulos La Ligassa – näin kävi maanantaina
- Vinícius avautui nyt Xabi Alonsosta: ”Emme olleet samalla sivulla”
- Robert Lewandowski nousi seuralegendan rinnalle – seuraavana tähtäimessä Patrick Kluivert
- Real Madrid -tähden vaimo liittyi tuomarien kriitikoihin: ”Stadion on pantava kiinni”
- MD: Huipputoppari haluaa siirtyä Barcelonaan
- Onko Real Madrid parempi ilman Kylian Mbappéa? Toimittajat muistuttavat suurista puutteista
- Barcelonalle iso päivä La Ligan mestaruusjahdissa – alivoimainen Atlético kaatui