Marca: Monacon superlupaus unelmoi siirrosta Real Madridiin

Espanjalaismedia Marcan mukaan Monacon Kylian Mbappé on vastannut kieltävästi englantilaisseura Manchester Cityn uteluihin. Marca kertoo artikkelissaan, ettei 18-vuotias suurlupaus ole vielä päättänyt ensi kauden osoitteestaan. Mbappé on kuitenkin varma, että hän joko jatkaa ruhtinaskunnassa tai siirtyy Los Blancosiin.
Artikkelissa sanotaan, että Mbappé unelmoi Estadio Santiago Bernabéulla pelaamisesta. Osa tästä unelmasta kuuluu Zinédine Zidanelle. Monaco-hyökkääjä odottaa jännityksellä mahdollista yhteistyötä Zidanen kanssa, vaikka aiemmin toukokuussa pidetyssä lehdistötilaisuudessa Mbappé kertoi unelmoivansa Zidanesta pelaajana, ei valmentajana.
– Valmentajana hän on täysin erilainen. Hän on upea valmentaja, joka on nopeasti saavuttanut tuloksia, ja kehittyy edelleen, Mbappé jakoi tunnustusta ranskalaislegendalle.
Marca kertoo, että Monacon omistava Dmitry Rybolovlev aikoo edelleen myydä Mbappén eteenpäin mahdollisimman suurella summalla. Viime viikolla Monaco onnistui lunastamaan Bernardo Silvan, 22, potentiaalin. BBC:n mukaan Manchester City pulitti portugalilaisen palveluksista 43 miljoonaa puntaa eli noin 50 miljoonaa euroa. Ranskalaismedia Téléfoot kertoo, että Mbappén kohdalla siirtosumma on kohonnut jo peräti 130 miljoonaan euroon.
Myös Téléfootin mukaan Mbappé valitsee todennäköisesti uudeksi seurakseen Real Madridin. Real Madrid on etulyöntiasemassa, koska Mbappén katsotaan olevan madridilaisseuran kannattaja. Brittilehti Metron mukaan ranskalaisnuorukainen on julkaissut lukuisia Real Madridia puolustavia päivityksiä sosiaalisessa mediassa.
Vasta 18-vuotias Kylian Mbappé nousi tällä kaudella suuren yleisön tietoisuuteen. Hän oli avainasemassa, kun Monaco ylsi Mestarien liigan välieriin ja mursi PSG:n ylivoiman Ranskan liigassa. Mbappé debytoi kauden aikana myös Ranskan maajoukkueessa ja tehtaili uusia ennätyksiä lähes jokaisessa kilpailussa.
Ligue 1:ssä 18-vuotias nuorukainen onnistui maalinteossa 15 kertaa. Mestarien liigassa osumia syntyi kuusi ja kaikissa kilpailuissa Mbappé toimitti pallon maaliin yhteensä 26 kertaa 44 ottelussa. Mestarien liigassa hänestä tuli ensimmäinen pelaaja, joka on onnistunut tekemään maalin neljässä ensimmäisessä pudotuspeliottelussa. Hän kirjautti ennätyksen teini-ikäisenä.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Marca: Xabi Alonso tekee kolmivuotisen sopimuksen Real Madridin kanssa
- Real Betis Antonyn johdolla eurofinaaliin
- Raphinha kertoi suoran mielipiteensä Xavista: ”Ei luottanut minuun tarpeeksi”
- AS: Clément Lenglet ei jatka Atléticossa – palaa Barcelonaan
- Barcelonan puolustaja kiisti epäurheilijamaisen tempun Mestarien liigan välierässä – ”Minut olisi ajettu ulos”
- Arsène Wenger ei ymmärtänyt pilkkutuomiota: ”Olen todella vahvasti tällaista vastaan”
- Barcelonan UCL-haaveet murenivat – Eric García: ”Kukaan ei luottanut meihin tällä kaudella”
- Mestarien liigan finaalipaikka jäi muutaman minuutin päähän – Ronald Araújo: ”Tämä on suuri takaisku”
- Katso: Kokiko Barcelona oikeusmurhan? ”UEFA:n pitäisi tutkia tämä”
- Barcelona putosi Mestarien liigasta – Hansi Flick: ”En halua puhua liikaa tuomarista, mutta…”
- Katso: Kokiko Barcelona oikeusmurhan? ”UEFA:n pitäisi tutkia tämä”
- Real Betis Antonyn johdolla eurofinaaliin
- Raphinha kertoi suoran mielipiteensä Xavista: ”Ei luottanut minuun tarpeeksi”
- Arsène Wenger ei ymmärtänyt pilkkutuomiota: ”Olen todella vahvasti tällaista vastaan”
- Barcelonan puolustaja kiisti epäurheilijamaisen tempun Mestarien liigan välierässä – ”Minut olisi ajettu ulos”
- AS: Clément Lenglet ei jatka Atléticossa – palaa Barcelonaan
- Mestarien liigan finaalipaikka jäi muutaman minuutin päähän – Ronald Araújo: ”Tämä on suuri takaisku”
- Inter-luotsi varoittaa Barca-tähdestä: ”Se on mahdotonta”
- Barcelona putosi Mestarien liigasta – Hansi Flick: ”En halua puhua liikaa tuomarista, mutta…”
- Nyt se on lähes varmaa: Real Madrid tekemässä huippuhankinnan