Barcelona täräytti pelaajakaupan – toinen tekeillä
Barcelona on tehnyt yhden pelaajakaupan ja saamassa toisen pian maaliin.
Ykkösjoukkueen nelosmaalivahdiksi pudonnut Iñaki Peña lähetettiin täksi kaudeksi lainalle Elcheen. Ennen siirtoa Peña allekirjoitti kesään 2029 ulottuvan jatkosopimuksen.
Peñan ura on ollut yhtä vuoristorataa viimeisen vuoden aikana. Hän lähti viime kauteen Barcelonan kakkosmaalivahtina ja nousi hetkellisesti ykkösvahdiksi, kun Marc-André ter Stegen loukkaantui pahasti.
Peña tuurasi ter Stegeniä hyvin, mutta seurajohto ei uskaltanut mieheen luottaa vaan hankki jo eläköityneen Wojciech Szczęsnyn. Hetken aikaa Peñaa vielä peluutettiin ykkösenä, kunnes hän menetti paikkansa Szczęsnylle.
Kesällä Szczęsny teki jatkosopimuksen, minkä lisäksi Barcelona hankki uudeksi ykkösvahdiksi Joan Garcían. Ter Stegenkin on yhä joukkueessa, joskin sairastuvalla syyskauden ajan. Peña on joka tapauksessa nyt kaukana pelaavan maalivahdin paikasta joukkueessa.
Toisena pelaajakauppana laitahyökkäähä Jan Virgili, 19, on siirtymässä RCD Mallorcan riveihin. Tämän hetken tietojen mukaan Mallorca maksaa Virgilistä kolme miljoonaa euroa ja saa summalla 50 prosenttia pelaajan oikeuksista. Lisäksi Barcelonalle on jäämässä takaisinosto-optio.
Virgili on pelannut Barcelonan kakkosjoukkueessa 17 ottelua, mutta edustusjoukkueessa nuorukainen ei ole debytoinut.
LUE MYÖS
- UEFA teki ison päätöksen – Barcelonalle hyviä uutisia
- Tämä asia sai Rodrin valitsemaan Barcelonan
- Marca: Atlético saattaa saada tähtensä pelikentille Madridin derbyyn mennessä
- Cope: Ernesto Valvede hylkäsi tarjouksen La Ligasta
- Loistavalle startille jatkoa: Real Betis taistelee kärkikahinoissa
- José Mourinho sai tarpeekseen – yksi asia hiertää uudessa pestissä
- Lehti: Liverpoolilla kiikarissa jo seuraava Barcelona-pelaaja Ronald Araújon jälkeen
- Mitä Yan Diomandelta puuttuu suurempaa roolia varten, José Mourinho?
- Lamine Yamal: Ansaitsen Ballon d’Orin
- Pierre-Emerick Aubameyang iski jälleen – 17 vuotta vanha temppu toistui
- José Mourinho sai tarpeekseen – yksi asia hiertää uudessa pestissä
- Vain yksi on pystynyt samaan – Barcelona-lupaukselta historiallinen temppu kuuden maalin ottelussa
- La Ligassa kauden ensimmäiset päävalmentajapotkut
- Loistavalle startille jatkoa: Real Betis taistelee kärkikahinoissa
- Lehti: Liverpoolilla kiikarissa jo seuraava Barcelona-pelaaja Ronald Araújon jälkeen
- Pierre-Emerick Aubameyang iski jälleen – 17 vuotta vanha temppu toistui
- Lamine Yamal: Ansaitsen Ballon d’Orin
- Mitä Yan Diomandelta puuttuu suurempaa roolia varten, José Mourinho?
- Julián Álvarez sivuun
- Jättihankinta pääsi viimein Real Madridin avauskokoonpanoon – Mourinho: ”Paljon opittavaa taktisella puolella”