Real Madridin ex-pelaaja: Media kohtelee Zinédine Zidanea aika ajoin brutaalisti – ”Jos kyseessä olisi kuka tahansa muu…”

Entisen Real Madridin pelaajan Steve McManamanin mielestä päävalmentaja Zinédine Zidane ei saa tarpeeksi kunniaa saavutuksistaan.
Zidane on jo voittanut Mestarien liigan kolme kertaa valmentajana. Keskiviikkona madridilaiset rynnistivät kilpailussa jälleen kerran neljän parhaan joukkoon, kun Liverpool kaatui yhteismaalein 3–1.
– Hän on tehnyt uskomatonta työtä. Jos kyseessä olisi kuka tahansa muu valmentaja, me taputtaisimme innokkaasti käsiämme näille ihmisille, BT Sportin asiantuntijana toimiva McManaman kommentoi Daily Mailin mukaan.
– Hän on niin viileä eikä halua kehuja. Hän on mukava ja rento, eivätkä ihmiset pidä häntä taktikkona, mutta itse asiassa hän on. Hän tekee kotiläksynsä. Hän tietää, kuinka pelataan. He tiesivät, mitkä ovat Liverpoolin heikkoudet. Hän on loistava työssään.
– Hän ansaitsee enemmän kunniaa ja ehdottomasti hän ansaitsee enemmän kunniaa Espanjan medialta. He ovat olleet aika ajoin brutaaleja.
Ranskalainen Zidane, jota pidetään yhtenä kaikkien aikojen parhaista jalkapalloilijoista, on jo nyt luotsannut Real Madridin 11 pokaaliin.
Espanjalaismediassa on tänään muistutettu, että Real Madrid on vain 11 ottelun päässä mahdollisesta tuplamestaruudesta. La Ligassa otteluja on jäljellä kahdeksan, Mestarien liigassa kaksi tai kolme.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Gavi kärsii edelleen polvikivuista – leikkausta ei ole poissuljettu
- Atléticolle lisää lunta tupaan – avainpelaaja kuukaudeksi sivuun pelikentiltä
- Virallista: Athletic sai sittenkin huippusiirron maaliin – maajoukkuetoppari palaa La Ligaan
- Mestarien liigan finaali pelataan Madridissa kesäkuussa 2027
- Barcelona-puolustajan sopimus päättyy ensi kesänä – haluaa tehdä jatkosopimuksen
- La Liga -fani pidätetty rasistisista eleistä – uhkana puolen miljoonan sakot ja vankeustuomio
- Raúl aikoo palata Real Madridiin: ”Sitten, kun sen aika on…”
- Seurapomo kertoi: Näin Antonyn paluu Betisiin toteutui – ”Hänellä on oma vaatemallistonsa”
- Barcelona ei anna Valencian kannattajille pääsylippuja – Valencia teki omat johtopäätöksensä
- Barcan jättänyt toppari kommentoi siirtoaan Saudi-Arabiaan
- Atléticolle lisää lunta tupaan – avainpelaaja kuukaudeksi sivuun pelikentiltä
- Mestarien liigan finaali pelataan Madridissa kesäkuussa 2027
- Virallista: Athletic sai sittenkin huippusiirron maaliin – maajoukkuetoppari palaa La Ligaan
- Gavi kärsii edelleen polvikivuista – leikkausta ei ole poissuljettu
- Barcelona-puolustajan sopimus päättyy ensi kesänä – haluaa tehdä jatkosopimuksen
- Raúl aikoo palata Real Madridiin: ”Sitten, kun sen aika on…”
- Barcelona ei anna Valencian kannattajille pääsylippuja – Valencia teki omat johtopäätöksensä
- La Liga -fani pidätetty rasistisista eleistä – uhkana puolen miljoonan sakot ja vankeustuomio
- Barcelonan valmennus vahvistuu nimekkäällä paluumuuttajalla
- Karmea takaisku – Nico Williams loukkaantui, vammasta lisätietoja