Lähde: Valioliigan uinuva jättiläinen tavoitteli Viníciusta kesän siirtoikkunassa
Kuva: Getty Images
13 Englannin mestaruutta historiansa aikana voittanut Arsenal on ollut viime vuosina vaikeuksissa. Tästä kertoo muun muassa se, että joukkue ei ole kolmeen perättäiseen kauteen sijoittunut Valioliigassa neljän parhaan joukkoon.
Lontoolaisseuran tekemisestä huokuu tällä hetkellä vahvasti se, että käynnissä on projekti, jonka tarkoituksena on palata terävimmälle huipulle mahdollisimman pian. Tavoitetta varten tarvitaan uusia avainpelaajia ja tällaista roolia Arsenal oli kaavaillut Real Madridin 19-vuotiaalle Viníciukselle.
Erittäin suositun brasilialaismedia UOL:n mukaan Arsenal oli kesän aikana yhteydessä Los Blancosiin ja tehnyt selväksi, että se on erittäin kiinnostunut Viníciuksesta. Englantilaisjoukkueen edustaja Edu yritti saada kauppaa toteutumaan, mutta hän sai Real Madridilta vastaukseksi jyrkän kieltäytymisen.
Arsenalin lisäksi myös Paris Saint-Germain oli kiinnostunut Viníciuksesta, mutta Real Madrid teki selväksi, että sillä itsellä on suuret suunnitelmat nuorukaisensa varalle.
Vinícius on pelannut Real Madridissa 34 ottelua, joissa hän on tehnyt kolme maalia ja antanut 12 maaliin johtanutta syöttöä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joan Laporta: Barcelona solmii jatkosopimuksen päävalmentajansa kanssa
- Toimittaja: Lisätietoja Diego Simeonen tulevaisuudesta
- Levante oli sekuntien päässä elintärkeästä voitosta – Rayo Vallecano tasoitti lisäajalla
- Real Madrid saa kaksi supertähteään takaisin Manchester City -otteluun
- Bild: Real Madrid valmis maksamaan 160 miljoonaa sensaatiohyökkääjästä
- Kiusallinen moka – seuralegenda jäi nuolemaan näppejään
- Barcelonan uusi puheenjohtaja – ”Meistä tulee pysäyttämättömiä”
- Atléticon ykkösvahti sivuun Mestarien liigan pudotuspelistä – derbykin saattaa jäädä väliin
- Barcelona-pelaaja palasi pitkästä aikaa pelikentille – edellisestä pelistä yli puoli vuotta: ”Tämä on ollut todella vaikeaa”
- Espanjan ja Argentiinan välinen Finalissima on peruttu
- Bild: Real Madrid valmis maksamaan 160 miljoonaa sensaatiohyökkääjästä
- Real Madrid saa kaksi supertähteään takaisin Manchester City -otteluun
- Espanjan ja Argentiinan välinen Finalissima on peruttu
- Barcelonan uusi puheenjohtaja – ”Meistä tulee pysäyttämättömiä”
- Kiusallinen moka – seuralegenda jäi nuolemaan näppejään
- Kovaa vihjailua – riita muhimassa Kylian Mbappén ympärillä?
- Levante oli sekuntien päässä elintärkeästä voitosta – Rayo Vallecano tasoitti lisäajalla
- Toimittaja: Lisätietoja Diego Simeonen tulevaisuudesta
- Raphinhalle hattutemppu Barcelonan murskavoitossa
- Barcelona-pelaaja palasi pitkästä aikaa pelikentille – edellisestä pelistä yli puoli vuotta: ”Tämä on ollut todella vaikeaa”