Real Madridiin huhuttu Donny van de Beek kiistää huhut: ”En ole vastannut myöntävästi vielä kenellekään”
Kuva: Getty Images
Ajaxin 22-vuotias hyökkäävä keskikenttäpelaaja Donny van de Beek on ollut siirtohuhujen kohteena pitkän aikaa. Hollantilaista huhuttiin jo viime kesänä Espanjaan, mutta van de Beek päätti jäädä Amsterdamiin.
Yksi mahdollisuus on se, että van de Beek siirtyy Real Madridiin, johon häntä muun muassa on huhuissa viety. Hän kuitenkin itse kiistää, että siirto La Ligaan olisi lähellä.
− Auringossa pelaaminen on aina kivaa, mutta en ole aloittanut espanjan kielen kursseja, van de Beek sanoi hollantilaisen Heldenin haastattelussa.
Samalla van de Beek kiisti, että minkäänlaisia sopimuksia olisi tehty mihinkään seuraan.
− En ole vastannut myöntävästi vielä kenellekään. Kaikki on auki, van de Beek kertoi.
Hollannin maajoukkueessa seitsemän peliä pelannut van de Beek sanoi rakastavansa Ajaxia ja kokevansa, että myös fanit rakastavat häntä. Jos van de Beek siirtyy muualle, hän haluaa samanlaisen kohtelun jatkuvan.
− Minun pitää tuntea olevani onnellinen seurassa. Ei pelkästään siten, että minut halutaan joukkueeseen, vaan myös siten, että sovin pelitapaan.
− Tietysti haluan myös tietää, miten paljon peliaikaa minulle aiotaan antaa, van de Beek jatkoi.
Eredivisien keskeytetyllä kaudella van de Beek on pelannut 23 ottelua ja tehnyt niissä kahdeksan maalia. Hänellä on Ajaxin kanssa sopimusta jäljellä kesään 2022 saakka.
Lähde: Marca
LUE MYÖS:
- Otteet ovat olleet vakuuttavia – Real Madrid haluaa vanhan akatemiatalenttinsa takaisin
- Kylian Mbappé loukkaantui – ranskan supertähti palaamassa Madridiin
- No nyt! Suomi kaatoi Espanjan kärkiottelussa
- Espanja ja Pikkuhuuhkajat isossa ottelussa – tässä ovat avauskokoonpanot
- Toista kertaa putkeen – Jude Bellinghamille kova tunnustus
- Rodri paljasti – tässä on Pep Guardiolan ja Hansi Flickin suurin ero
- Barcelona-tähti ei päässyt kesän MM-kisoihin: ”Se sattui todella paljon”
- AS: Espanjan pelaajalta hieno ele – lahjoitti miljoona euroa liiton työntekijöille
- Deco: ”Julián Álvarez on unohdettu”
- Sky: Saksalaisjätti Barcelonan tähtipelaajan perässä
- Sky: Saksalaisjätti Barcelonan tähtipelaajan perässä
- Rodri paljasti – tässä on Pep Guardiolan ja Hansi Flickin suurin ero
- Barcelona-tähti ei päässyt kesän MM-kisoihin: ”Se sattui todella paljon”
- No nyt! Suomi kaatoi Espanjan kärkiottelussa
- Kylian Mbappé loukkaantui – ranskan supertähti palaamassa Madridiin
- Rodri kertoi miksi valitsi Real Madridin sijaan Barcelonan
- Toista kertaa putkeen – Jude Bellinghamille kova tunnustus
- Deco: ”Julián Álvarez on unohdettu”
- Espanja ja Pikkuhuuhkajat isossa ottelussa – tässä ovat avauskokoonpanot
- Anthony Gordon kokee Englannin matkivan Espanjaa