Valencian valmentajan lähtötoive täyttyi kauden loppusuoralla – korvaajalle seitsemäs päävalmentajapesti seurassa
Kuva: Getty Images
Valencia CF tiedottaa kotisivuillaan antaneensa potkut päävalmentajalleen Javi Gracialle. Joukkueen väliaikaiseksi valmentajaksi on nimitetty vanha tuttu, 57-vuotias Salvador ”Voro” González.
Gracian potkuista päätettiin sen jälkeen, kun Valencia hävisi sunnuntai-iltana Barcelonalle maalein 2-3. Ottelu oli Valencialle jo kuudes peräkkäinen voitoton peli. Viimeisistä kuudesta pelistään se on saanut vain kolme tasapelipistettä.
Putoamisviivaan on etumatkaa vain kuusi pistettä, kun kautta on pelaamatta neljä kierrosta. Jäljellä olevissa otteluissaan Valencia kohtaa mestaruudesta kamppailevan Sevillan sekä kolme muuta säilymisestä taistelevaa joukkuetta: Real Valladolidin, Eibarin ja Huescan.
Aiemmin muun muassa Osasunaa, Málagaa ja Watfordia valmentanut Gracia palkattiin Valencian päävalmentajaksi viime heinäkuussa kaksivuotisella sopimuksella. 51-vuotias Gracia tiesi, että Valencia tulee myymään pelaajiaan ja laskemaan rajusti pelaajabudjettiaan, mutta pettyi silti, kun vähäisiäkään luvattuja paikkaajia ei seuraan saapunut.
Gracia avautui pettymyksestä julkisesti syyskuussa ja kertoi seurajohdon rikkoneen lupauksensa. Lokakuussa siirtoikkunan sulkeuduttua hän jätti eroanomuksensa, mutta seuran puheenjohtaja Anil Murthy ei anomusta hyväksynyt. Hän muistutti Graciaa siitä, että tämä joutuisi maksamaan sopimuspykäliin kirjatun kolmen miljoonan euron korvaussumman, jos hän purkaisi sopimuksensa yksipuolisesti.
[readmore from=Gracia-Javi]
Gracia palasi hommiin ja sai pelaajilta hyvän vastaanoton. Hän on tehnyt työtään ammattimaisesti, mutta tulostaso on heikentynyt kauden edetessä. Lähellä kauden päätöstä Valencian seurajohto päätyi lopulta vääjäämättömään ratkaisuun, ja suostui maksamaan Gracialle sopimuksen purusta seuraavan korvauksen. Aiemmat tapahtumat huomioon ottaen Gracia itsekään on tästä tuskin kovin pahoillaan.
Voron palkkaaminen hätäavuksi on Valencialta äärimmäisen klassinen ratkaisu. Valtaosan pelaajaurastaankin Valenciassa pelannut Voro aloittaa nyt jo seitsemännen rupeamansa Valencian päävalmentajana. Aiemmista pesteistä viisi on ollut väliaikaisvalmentajan pestejä, joten yhteensä Voro on valmentanut kuuden jakson aikana Valenciaa vain 42 ottelussa. Lisäksi hän on toiminut aikoinaan Valencian B-joukkueen käskyttäjänä sekä pariin otteeseen edustusjoukkueen kakkosvalmentajana.
Lähteet: Valencian kotisivut ja Marca
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Barcelona lähestyi Harry Kanea MM-kisojen keskellä – ratkaisu tuli nopeasti
- Robert Lewandowski: uusi seura selvisi!
- Toimittaja: Tanskan maajoukkuetähti Atlético Madridin tutkassa
- Toimittaja: Barcelona kiinnitti Etelä-Amerikan huippulupauksen
- Marca: Nämä Real Madridin pelaajat Álvaro Arbeloa haluaa viedä mukanaan Valioliigaan
- AS: Näin VAR kohteli Real Madridia ja Barcelonaa viime kaudella
- Lisätietoja Espanjan loukkaantumistilanteesta
- Barcelona saa raharuiskeen, josta moni ei tiedä
- Real Madridin kapteenia kyykytettiin MM-kisoissa
- Espanja lohkovoittajana jatkoon MM-kisoissa – kaksi mahdollista vastustajaa
- Marca: Nämä Real Madridin pelaajat Álvaro Arbeloa haluaa viedä mukanaan Valioliigaan
- Barcelona saa raharuiskeen, josta moni ei tiedä
- Toimittaja: Barcelona kiinnitti Etelä-Amerikan huippulupauksen
- AS: Näin VAR kohteli Real Madridia ja Barcelonaa viime kaudella
- Real Madridin kapteenia kyykytettiin MM-kisoissa
- Lisätietoja Espanjan loukkaantumistilanteesta
- Toimittaja: Tanskan maajoukkuetähti Atlético Madridin tutkassa
- Toimittaja: Argentiinan valmennusjohto pettyi Julián Álvareziin
- Espanja lohkovoittajana jatkoon MM-kisoissa – kaksi mahdollista vastustajaa
- Kotiinpaluu jäi lyhyeksi – Real Madridin tähti myytiin sittenkin