Valenciassa kiehuu – vetikö seura tukensa pois syöpäjärjestöltä henkilökohtaisena kostona?
Kuva: Getty Images
Kun Valencia teki syyskuussa yllättävän päätöksen erottaa pidetyn ja menestyneen valmentajansa Marcelinon ja korvata tämän Albert Celadesilla, on seura ollut kovan kritiikin kohteena. Yksi kriitikoista on ollut seuralegenda ja Espanjan entinen maajoukkuemaalivahti Santiago Cañizares, joka kritisoi Valencia-johdon päätöksiä painokkaasti. Vuosina 1998-2008 Valenciassa pelanneen Cañizaresin mielestä Marcelinon potkuille ei ollut minkäänlaisia urheilullisia perusteita.
Viime torstaina Cañizares kävi jälleen radiokanava Copen El Partidazo-ohjelman haastattelussa, ja teki yllättävän paljastuksen seuran pääomistaja Peter Limin ja puheenjohtaja Anil Murthyn pikkumaisuudesta. Ex-maalivahdin mukaan Murthy peruutti lasten syöpäjärjestölle lupaamansa tuen Cañizaresin esittämän kritiikin takia.
Kyseessä on puhelinyhtiö Movistarin kampanja, jonka tuotot menevät El Sueño de Vicky -nimisen syöpäjärjestön hyväksi. Säätiön perusti Cañizaresin vaimo Mayte García. Pariskunnan poika Santi menehtyi syöpään viime vuoden maaliskuussa viiden vuoden ikäisenä.
– Anil Murthy on peruuttanut projektin, josta hän oli sopinut Valencian kanssa. Sen päämääränä oli taistella lasten syöpää vastaan. Peruutus johtui kritiikistäni seuraa kohtaan, Cañizares kertoi.
[readmore from=Valencia]
Cañizaresin mukaan projekti jatkuu nyt maalivahdin toisen ex-seuran Real Madridin kanssa.
Valencian kannattajat ilmaisivat lauantain Alavés-ottelussa selvän mielipiteensä tapahtuneesta. Seuraomistaja Peter Limiä kehotettiin äänekkäissä chanteissa häipymään Valenciasta, ja vastavuoroisesti Cañizaresin nimeä laulettiin Mestallalla ylistävään sävyyn. Seuran puheenjohtaja Anil Murthy on saanut tapahtumien johdosta myös tappouhkauksia.
Valencia on reagoinut Cañizaresin kertomaan toteamalla, ettei päätös järjestön tukemisen peruuttamisesta ole vielä lopullinen.
Lähteet: Marca ja 20minutos
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Kylian Mbappé lähtee kauteen itsevarmuudella: ”Meidän on voitettava”
- Top 5: La Ligan parhaat laiturit kaudelle 2026-27
- TOP 5: La Ligan parhaat keskushyökkääjät kaudelle 2026-27
- TOP 5: La Ligan läpimurtopelaajat kaudelle 2026–27
- Julián Álvarez jäi saamatta – tämä maalitykki Barcelonan tähtäimessä
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Barcelona – ennakkosuosikin paikalla
- Barcelona myi MM-sankarin – Ferran Torres siirtyy pariisilaisseuraan
- La Ligaan merkittävä uudistus
- Barcelona teki uuden tarjouksen Rodrista – Man Cityn leiristä vastaus
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- Barcelona myi MM-sankarin – Ferran Torres siirtyy pariisilaisseuraan
- Barcelona teki uuden tarjouksen Rodrista – Man Cityn leiristä vastaus
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- La Ligaan merkittävä uudistus
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Barcelona – ennakkosuosikin paikalla
- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi