Lehti: Barcelonan pelaaja taistelee myymistään vastaan – seura haluaisi keventää palkkakulujaan
Kuva: Getty Images
Barcelona haluaisi myydä toppari Samuel Umtitin tänä kesänä, mutta ranskalaispuolustaja haluaa jäädä taistelemaan paikastaan, kertoo Diario Sport.
Umtitin, 26, ura oli kovassa nosteessa, kun hän siirtyi kotimaansa suurseurasta Lyonista Barcelonaan kesällä 2016. Viimeisten kahden kauden aikana hän on kuitenkin jäänyt rotaatiopelaajaksi, erityisesti jatkuvien polvivaivojensa takia.
Päättyneellä kaudella Umtiti pelasi La Ligassa vain 13 ottelua.
Barcelona olisi valmis luopumaan Umtitista ja hänen suurista palkkakuluistaan, mutta ranskalaistoppari ei ole halukas siirtymään kesken sopimuskautensa. Umtitin ja Barcelonan diili päättyy kolmen vuoden päästä.
Umtiti haluaisi vielä nousta takaisin Barcelonan pelaavaan kokoonpanoon, mutta hän on menettänyt paikkansa maanmiehelleen Clément Lenglet’lle. Lisäksi Barcelona on ajanut tällä kaudella Ronald Araújoa sisään edustusjoukkueeseen, ja lehtitietojen mukaan Blaugrana tavoittelee vielä kasvattiaan Eric Garcíaa takaisin Manchester Citystä.
Barcelona on tiettävästi valmis myös lainaamaan Umtitin ensi kaudeksi muualle. Hänet on huhuissa yhdistetty useisiin seuroihin Englannissa ja Ranskassa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Huh huh! La Ligassa mykistävä esitys
- Onko tässä Ernesto Valverden seuraaja?
- Shokkipäätös – Real Madrid-tähti ulkona maajoukkueesta
- Aikakausi päättyy – Barcelonan ex-valmentaja jättää jäähyväiset
- Espanjalaisilla loistava euroilta – kaikki jatkoon
- La Liga -seuralta kova temppu eurokentillä
- Erikoinen käänne? Barcelona on ehkä muuttanut mieltään Marcus Rashfordin ostamisesta
- Kylian Mbappén maajoukkuekutsu oli arvoitus – nyt tuli ratkaisu
- Cope: Real Madridille surkeita uutisia – Thibaut Courtois viikoiksi sivuun pelikentiltä
- Newcastlen pelaajat kehuivat vuolaasti Barcelonaa: ”Et enää edes tiedä, ketä prässäät…”
- Shokkipäätös – Real Madrid-tähti ulkona maajoukkueesta
- Newcastlen pelaajat kehuivat vuolaasti Barcelonaa: ”Et enää edes tiedä, ketä prässäät…”
- Huh huh! La Ligassa mykistävä esitys
- Aikakausi päättyy – Barcelonan ex-valmentaja jättää jäähyväiset
- Onko tässä Ernesto Valverden seuraaja?
- Erikoinen käänne? Barcelona on ehkä muuttanut mieltään Marcus Rashfordin ostamisesta
- Lisätietoja Barcelonan maalivahdin loukkaantumisesta – huippuottelu saattaa jäädä väliin
- La Liga -seuralta kova temppu eurokentillä
- Espanjalaisilla loistava euroilta – kaikki jatkoon
- Mestarien liigan puolivälieriin espanjalaisten jättikohtaaminen – myös Real Madridille superpari