Tunteet kuumenivat Atleticon sarja-avauksessa – lisäajalla 3 punaista ja 4 keltaista korttia

Atletico Madrid aloitti La Liga -kautensa voitolla Celta Vigosta. Ottelun ratkaisijaksi nousi argentiinalaiskeskikenttämies Angel Correa, joka onnistui maalinteossa molemmilla jaksoilla.
Ottelun avausmaali nähtiin noin kahdenkymmenen minuutin kohdalla. Thomas Lemar pelasi vahvan kuljetuksen päätteeksi pallon Correalle rangaistusalueen rajoille, mistä argentiinalainen ampui tulisen laukauksen oikeaan yläkulmaan maanmiehensä Matias Dituron selän taakse.
Ottelun ensimmäinen jakso oli molemmilta joukkueilta varovaista, eikä tilanteilla varsinaisesti juhlittu. Atletico sai Correan maalin lisäksi vain yhden laukauksen maalia kohti ensimmäisellä jaksolla. Yhteen laukaukseen jäi myös Celta Vigo avauspuolikkaalla.
Tunnin kohdalla ottelun päätuomari Jose Luis Munuera Montero otti roolia viheltämällä vähintäänkin kyseenalaisen rangaistuspotkun Celta Vigolle. Celtan tähtihyökkääjän Iago Aspasin laukaus osui vain noin puolen metrin päästä Atleticon puolustajan Marcos Llorenten mahaan ja kimposi siitä miehen käteen.
Munuera Montero kävi tarkistamassa tilanteen videolta ja päätti tuomita rangaistuspotkun. Aspas ei erehtynyt ei pilkulta erehtynyt, vaan toi Celtan tasoihin.
Vain muutama minuutti tästä ja Correa pääsi vapaaksi jälleen rangaistusalueen rajoilla Saulin esityöstä. Kova laukaus vasempaan alakulmaan ei jättänyt Diturolle mitään mahdollisuuksia.
Ottelu sai ikävän käänteen lisäajalla, kun Iago Aspas astui ikävästi Luis Suarezin nilkan päälle, mikä kuumensi pelaajien tunteet.
Kentälle syntyneessä torikokouksessa Munuera Montero nosti punaiset kortit Celtan Hugo Mallolle sekä Atleticon Mario Hermosolle. Hetkeä myöhemmin hän joutui vielä ajamaan ulos kentältä Atleticon fysioterapeutin.
Yhteensä Munuera Montero joutui nostamaan lisäajan tapahtumista neljä keltaista ja kolme punaista korttia.
Celta Vigo sai vielä kovan paineen lisäajan lisäajalla Atleticon maalille, mutta tasoitusta ei kotijoukkueelta nähty.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Atléticolle murskatappio – Diego Simeone muistutti PSG:n rahamahdista
- Neljälle vankeustuomiot Vinícius-nuken hirttämisestä
- Aymeric Laporte herättää kiinnostusta La Ligassa
- Sport: Nico Williams haluaa siirtyä Barcelonaan
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus
- Romano: Atlético Madrid havittelee Liverpoolin luottopelaajaa
- Sport: Nico Williams haluaa siirtyä Barcelonaan
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus
- SER: Real Madridin myytävä ainakin yksi tähdistään – vaihtoehtoja on kaksi
- Aymeric Laporte herättää kiinnostusta La Ligassa
- Barcelonan puolustaja joutuu leikkaukseen
- Romano: Atlético Madrid havittelee Liverpoolin luottopelaajaa