Real Madrid eteni Mestarien liigan välieriin – Liverpool törmäsi Thibaut Courtoisin johtamaan puolustukseen Anfieldilla
Kuva: Getty Images
Real Madrid onnistui pitämään johtoasemansa Mestarien liigan puolivälierien toisessa osaottelussa keskiviikkona Anfieldilla Liverpoolia vastaan. Kamppailu päättyi maalittomaan tasatulokseen 0-0, ja näin ollen madridilaiset jatkavat välieriin yhteismaalein 3-1.
Liverpool aloitti ottelun todella terävästi ja Mohamed Salahilla oli jo heti toisella peliminuutilla tuhannen taalan paikka iskeä kotijoukkue johtoon. Thibaut Courtois venyi kuitenkin upeaan jalkatorjuntaan.
Punapaidat jatkoivat vahvaa painostustaan myös ensiminuuttien jälkeen. James Milnerin kaukolaukaus oli kymmenennellä minuutilla painumassa kohti yläkulmaa, mutta jälleen Courtois venyi paraatipelastukseen.
Madridilaiset pääsivät ensimmäistä kertaa vierailemaan kotijoukkueen boksin sisälle, kun kamppailua oli pelattu jo 20 minuuttia. Se oli kuitenkin päättyä ottelun avausmaaliin, kun Karim Benzema yritti syöttää palloa takatolpalle Vinícius Júniorille. Syöttöyrityksestä pallo kimposi Liverpool-puolustajan jalasta vaarallisesti maalia kohti, mutta pysähtyi lopulta tolppaan.
Kiihkeässä kamppailussa tunteet kuumenivat 24. peliminuutilla Casemiron rajun taklauksen johdosta. Casemiro taklasi Milneriä selvästi myöhässä sivurajan tuntumassa. Ottelun erotuomari Björn Kuipers nosti tilanteesta brasilialaiselle keltaisen kortin. Tilanteesta seuranneen pienen torikokouksen jälkeen varoituksen sai myös Andrew Robertson.
Ottelun alkuminuuteilla myös Milner oli taklannut rajusti Benzemaa, mutta tilanteesta ei kuitenkaan tuomittu vapaapotkua enempää, vaikka siinä oli ainekset jopa punaiseen korttiin.
Avausjakson lopussa Salahilla ja Georginio Wijnaldumilla oli vielä loistavat mahdollisuudet lyhyen ajan sisään iskeä kotijoukkueelle tärkeä otteluparin kavennusosuma, mutta molempien laukaukset leijailivat kuitenkin maalin yli päätykatsomoon.
Toinen jakso pyörähti käyntiin avausjaksoa rauhallisemmissa merkeissä. Liverpool jatkoi hallintaa, mutta madridilaiset pitivät punapaidat hyvin poissa vaarallisilta paikoilta.
Viníciukselle tarjoutui mahtava mahdollisuus viedä valkopaidat jo kolmen maalin karkumatkalle 65. minuutilla, kun hän karkasi läpiajoon. Brasilialaisen kosketus kuitenkin karkasi hieman liian pitkäksi, eikä hän saanut nostettua palloa yli vastaan tulleen Alisson Beckerin.
Kymmenisen minuuttia ennen loppua Benzemalla oli elämänsä tilaisuus pistää ottelupari lopullisesti pakettiin, mutta ranskalaiskärjen pusku vitosen viivalta kuitenkin epäonnistui ja osuma jäi syntymättä.
Maaleja espanjalaisvieraat eivät kuitenkaan lopulta tarvinneet, sillä myöskään kotijoukkue ei onnistunut rikkomaan kuparista. Näennäinen pallonhallinta ei tuottanut tulosta kunnon maalipaikkojen muodossa, vaan yritykset pysähtyivät kerta toisensa jälkeen Los Blancosin tiiviiseen puolustusmuuriin.
Näin ollen Real Madrid etenee välieriin, jossa se kohtaa Chelsean. Chelsea kukisti omassa puolivälierässään Porton yhteislukemin 2-1.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Barcelona myi MM-sankarin – Ferran Torres siirtyy pariisilaisseuraan
- La Ligaan merkittävä uudistus
- Barcelona teki uuden tarjouksen Rodrista – Man Cityn leiristä vastaus
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Barcelona teki uuden tarjouksen Rodrista – Man Cityn leiristä vastaus
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Barcelonan pahin pelko toteutui Roony Bardghjin kohdalla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa
- La Ligaan merkittävä uudistus