Levante tarjoili FC Barcelonalle sokkihoitoa – tappion lisäksi tähtipelaaja loukkaantui
Kuva: Getty Images
La Ligassa koettiin lauantai-iltana melkoinen yllätys, kun FC Barcelona kärsi 1-3-vierastappion Levantea vastaan.
Barca sai otteluun vahvan alun, kun se hallitsi palloa mielin määrin ja maalipaikkoja alkoi syntyä. Ensimmäinen osuma nähtiin 38. minuutin kohdalla, kun Nelson Semedo murtautui 16-alueen sisälle ja hänet kaadettiin. Pilkulta Lionel Messi siirsi Barcelonan varmasti johtoon.
Pari minuuttia maalista, Barca koki kuitenkin ottelun ensimmäisen takaiskunsa, kun joukkue joutui ottamaan loukkaantuneen Luis Suárezin vaihtoon (lue lisää). Uruguaylaisen tilalle vaihdettiin Carles Pérez.
Toisella puoliajalla ottelun suunta kuitenkin muuttui, kun Levante painoi vahvasti päälle. Ensimmäisen kerran pallo oli Barca-maalissa 61. minuutin kohdalla, kun José Campaña toi Levanten tasoihin. Myöskään johtomaalia ei tarvinnut kauaa odotella, kun Borja Mayoral siirsi kotijoukkueen 2-1-johtoon vain kaksi minuuttia myöhemmin.
Barcelonan synkkä kymmenminuuttinen täydentyi vielä 68. minuutin kohdalla, kun Nemanja Radoja vei Levanten jo ratkaisevan tuntuiseen 3-1-johtoon.
Levanten maalien jälkeen pallonhallinta siirtyi jälleen täysin Barcalle, ja Messi onnistuikin kertaalleen saamaan pallon maaliin, mutta osuma hylättiin.
Tappiosta huolimatta Barcelona jatkaa ainakin vielä toistaiseksi sarjakärjessä, kun joukkue on kerännyt 11 ottelusta 22 pistettä. Kärkipaikka saattaa kuitenkin vaihtua vielä lauantain aikana.
Levante nousi puolestaan voitollaan kahdeksanneksi. Joukkue on kerännyt 12 ottelustaan upeat 17 pistettä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kuka Haaland? Norjalaistähti takoi hattutempun Mestarien liigassa
- Peräti neljä Real Madrid -pelaaja pelikieltovaarassa Mestarien liigassa
- Antoine Griezmann neuvottelee siirrosta MLS:ään
- Lucas Boyé pelasti Alavésille elintärkeän pisteen
- Jude Bellinghamin paluu kentille lähenee
- UEFA määräsi Benfican Gianluca Prestiannille väliaikaisen pelikiellon – sivuun Real Madrid -ottelusta
- Joan Laporta: Välit Leo Messin kanssa menneet huonompaan suuntaan
- Viisi kuukautta leikkauksesta – Barcelona-pelaaja palasi harjoituksiin
- Barcelona vakuuttavaan voittoon – nousi La Ligan kärkeen
- Real Madridin pelaaja viikkokausiksi sivuun pelikentiltä
- Joan Laporta: Välit Leo Messin kanssa menneet huonompaan suuntaan
- Peräti neljä Real Madrid -pelaaja pelikieltovaarassa Mestarien liigassa
- Kuka Haaland? Norjalaistähti takoi hattutempun Mestarien liigassa
- Viisi kuukautta leikkauksesta – Barcelona-pelaaja palasi harjoituksiin
- Antoine Griezmann neuvottelee siirrosta MLS:ään
- UEFA määräsi Benfican Gianluca Prestiannille väliaikaisen pelikiellon – sivuun Real Madrid -ottelusta
- Real Madrid kiinnostunut tuiki tuntemattomasta hyökkääjälupauksesta
- Barcelonan puheenjohtajaehdokas haluaa Harry Kanen – näin englantilaistähti kommentoi
- La Liga tutkii uusia törkyhuutoja Viníciusta kohtaan
- Real Madridin pelaaja viikkokausiksi sivuun pelikentiltä