Real Betis ja Sevilla kohtasivat kauden ensimmäisessä Derbi sevillanossa sunnuntai-iltana. Ottelu päättyi lopulta vierasjoukkue Sevillan juhliin lukemin 1-2.

Sevilla aloitti ottelun vahvasti, ja se loi useita hyviä maalipaikkoja jo ottelun alkuhetkillä. Painostus tuotti lopulta tulosta ottelun 13. minuutilla, kun Lucas Ocampos hyödynsi kotijoukkueen puolustuksen virheen, ja laukoi pallon maaliin.

Vieraiden maalin jälkeen ote siirtyi kotijoukkueelle. Nabil Fekirillä oli mahdollisuus tasoitukseen ottelun 19. minuutilla, mutta hänen puolivolleynsa painui hieman yli maalin.

Aivan avausjakson lopussa Real Betis onnistui lopulta tasoittamaan ottelun, kun Fekirin keskityksestä Emerson jatkoi pallon päällään maalinedustalle Lorenille, joka iski pallon verkkoon. Kotijoukkue sai selvästi lisävirtaa maalista, ja sillä oli vielä kaksi hyvää paikkaa ensimmäisen jakson lisäajalla iskeä toinen maali, siinä he eivät kuitenkaan onnistuneet.

Kotijoukkue jatkoi painostustaan toisen puoliajan alussa, mutta ei onnistunut tekemään johtomaalia hyvistä paikoista huolimatta. Kun ottelua oli pelattu 55 minuuttia, vieraat iskivät illan toisen osumansa.

Luuk de Jong latasi pallon voimalla yläkulmaan Ever Banegan loistavasta esityöstä. Tilannetta katsottiin vielä VAR:lta, mutta videotarkastus lopulta osoitti, ettei de Jong ollut paitsiossa.

Sevillan maalin jälkeen ote siirtyi jälleen kotijoukkueelle, mutta se ei kuitenkaan pystynyt tasoittamaan ottelua. Se pystyi luomaan muutaman huippupaikan, mutta muuten Sevilla pystyi hyvin puolustamaan johtoasemaansa.

Sevilla Fútbol Club

@SevillaFC
🚨 ¡FINAL en el Benito Villamarín! ¡El #SevillaFC se lleva #ElGranDerbi!

⚽ @Locampos15 - @LuukdeJong9

¡ORGULLOSOS DE VOSOTROS! ⚪️🔴

#BenditoVeneno #WeareSevilla

Voiton myötä Sevilla nousi tasaisessa sarjataulukossa neljänneksi. Se on kuitenkin vain yhden pisteen päässä sarjaa johtavasta Barcelonasta. Real Betisin sijoitus sarjataulukossa on vasta 17.