Atléticon alkukausi on ollut haasteita täynnä.

Diego Simeonen miehistö on vain kolmen pisteen päässä sarjaa johtavasta Barcelonasta, vaikka maalinteko on ollut yhtä myrkkyä Atléticolle. Atlético on tehnyt yhdeksässä sarjaottelussa yhteensä vain kahdeksan maalia.

Atléticoon kesällä saapunut ja pirteän alkukauden pelannut Kieran Trippier käväisi Marcan haastattelussa ennen tiistain Leverkusen-ottelua.

Trippier kehui haastattelussa etenkin Diego Costaa.

– Hän kutsuu minua vain Wayne Rooneyksi. Hän voi sanoa sen loistavasti kymmenen kertaa päivässä. Diego jatkaa sitä koko ajan ja eihän sille voi kuin nauraa. Kyseessä on Diego, joten ei se haittaa minua, koska se on kaikkien mielestä hauskaa. Pidän siitä, että hän vitsailee jatkuvasti päivästä toiseen, Trippier naurahti.

– Tunsin hänet Valioliigasta ja hän on ehdottomasti hauskin pelaaja, kenen kanssa olen pelannut. Joukkueessa on loistava ilmapiiri. Kaikki vitsailevat toistensa kanssa, vaikka Diego onkin kaikista hauskin. Diego kutsuu minua myös nyrkkeilijäksi, koska hänen mielestä näytän sellaiselta.