Villarrealin sensaatiopuolustaja näytti takalistoaan Tottenhamille – haluaa välttämättä pelata Mestarien liigaa

Pedro Sepúlveda, yksi Portugalin luotettavimmista jalkapallotoimittajista, kertoi torstaina, että Pau Torres, 24, on hylännyt mahdollisuuden siirtyä valioliigaseura Tottenhamiin.
Torresin edustama Villarreal näytti jo vihreää valoa Spursin 45 miljoonan euron tarjoukselle, johon olisi kuulunut viiden miljoonan edestä erilaisia lisäpalkkioita.
Resursseilla ja fasiliteeteilla mitattuna Tottenhamin pitäisi kilpailla tyystiin eri sarjassa kuin Villarreal (ks. Superliiga), mutta pokaalit ovat antaneet odottaa itseään. Torres sen sijaan saavutti viime kaudella Villarrealin paidassa Eurooppa-liigan mestaruuden.
[readmore from=Torres-Pau]
Seuraavaa kautta varten Villarreal on sijoitettu Mestarien liigan ensimmäiseen arvontakoriin, eikä Tottenham ole edes mukana koko kilpailussa. Torres antoikin kieltäytymisensä syyksi menestysnälän.
Hän ei halua edustaa joukkuetta, joka ei pelaa Mestarien liigassa.
Espanjan maajoukkuepuolustaja jäänee siis ainakin toistaiseksi kotimaahansa, koska tätä kautta hän pääsee näyttämään osaamistasoaan suurimmalla näyttämöllä.
Pelikentällä Torresin vahvuuksiin kuuluvat kärsivällisyys, syöttötaito ja taktinen älykkyys. Ei ole ihme, että Tottenham halusi tarjota hänelle paikan avauskokoonpanostaan Cristian Romeron viereltä. Jopa Espanjan maajoukkueen päävalmentaja Luis Enrique on luonnehtinut Torresia ”sensaatiomaiseksi”.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Mikel Merinolle hattutemppu – Espanja murskavoittoon MM-karsinnoissa
- Barcelonan ja Eric Garcían suunnitelmat selvillä
- Barcelonan kannattajille huojentava uutinen maajoukkuetauolla
- Barcelona ja Oriol Romeu purkivat sopimuksensa
- RAC1: Gavi kärsii edelleen polvikivuista – jäämässä sivuun Barcelonan seuraavasta ottelusta
- Espanyol-kapteeni ei siirtyisi mistään hinnasta Barcelonaan: ”Tämä seura on antanut minulle kaiken”
- Ylivoimainen esitys! Espanja aloitti MM-karsinnat tyrmäyksellä
- Diego Simeone raivostui
- Barcelonan luottopuolustaja loukkaantui – kuukaudeksi sivuun pelikentiltä
- RCD Mallorcassa kuohuu – valmentajaa kritisoinut kapteeni hyllytetty edustusjoukkueesta
- Mikel Merinolle hattutemppu – Espanja murskavoittoon MM-karsinnoissa
- Barcelonan ja Eric Garcían suunnitelmat selvillä
- Barcelonan kannattajille huojentava uutinen maajoukkuetauolla
- Ylivoimainen esitys! Espanja aloitti MM-karsinnat tyrmäyksellä
- Barcelona ja Oriol Romeu purkivat sopimuksensa
- Espanjan maajoukkuetopparin siirto jäissä – siirtodokumentteja ei lähetetty ajoissa