TOP5: La Liga -kauden parhaat hankinnat – Monchi teki jälleen loistavaa työtä
Kuva: Getty Images
La Liga -kausi päättyi sunnuntaina. Laliiga.com kokoaa kauden päätyttyä tuttuun tapaan erilaisia TOP-listoja kauden parhaista pelaajista.
Olemme jo julkaisseet TOP-listamme parhaista maalivahdeista ja suurimmista flopeista. Lue jutut linkkejä painamalla.
Seuraavaksi vuorossa on päättyneellä kaudella parhaiten esiintyneet tuoreet hankinnat, jotka saapuivat nykyisiin seuroihinsa vime kesänä.
5. Nabil Fekir, Real Betis
Fekir saapui suurella kohulla vuosi sitten Lyonista Betisiin. Ranskalaistaiturin odotettiin siirtyvän suurempiin ympyröihin. Vuotta aiemmin Fekirin oli jo määrä siirtyä Liverpooliin ja pelaajasta otettiin jo kuvia seuran pelipaitaan pukeutuneena, mutta lopulta Fekiriltä löydetyt polviongelmat kaatoivat siirron. Betis maksoi maailmanmestarista ainoastaan 19 miljoonaa euroa. Betisin kausi oli surkea ja sitä voi kuvailla suorastaan farssina, mutta Fekir kykeni siitä huolimatta todistamaan tasonsa. Fekir oli ottelusta toiseen taistelutahdottoman Betisin ainoa väri- ja valopilkku hyökkäyksessä.
4. Ferland Mendy, Real Madrid
Real Madrid hankki Mendyn viime kesänä Lyonista noin 50 miljoonalla eurolla. Vasen laitapuolustaja saapui Real Madridiin kilpailemaan peliajasta uransa kanssa pahasti laskukäyrässä olevan Marcelon kanssa. Alkukaudella Zinédine Zidane luotti Marceloon, mutta huomasi Mendyn peliesityksien myötä, kuinka korkealla tasolla ranskalainen kykenee pelaamaan. Nopea ja voimakas laitapuolustaja on tasavahva niin hyökkäys- kuin puolustussuuntaan ja pitää kaksinkamppailuista. Kyseessä on siten peilikuva Marceloon. Mendy pelasi loistavan loppukauden koronatauon jälkeen ja nappasi itselleen ansaitusti avauskokoonpanon paikan. Jos Mendy kykenee jatkamaan samalla tasolla myös tulevaisuudessa, on Real Madrid tehnyt todellisen nappihankinnan, josta on seuralle iloa vuosikausiksi.3. Felipe, Atlético
Diego Godín poistui Atléticosta viime kauden jälkeen ja jätti seuraan valtavan aukon. Yhdeksän vuotta seurassa pelanneen Godínin viimeinen kausi oli pelillisesti varsin heikko, mutta siitä huolimatta uruguaylaisikoni oli Atléticon todellinen johtohahmo niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin. Godínin tapaisen ikoninen korvaaminen ei ole helppoa. Felipe sai sen kuitenkin näyttämään helpolta. Felipe on käytännössä Atléticon ainoa vahvistus, joka pelasi korkealla tasolla läpi kauden. Felipellä oli vaikeuksia alkukaudesta mahtua Diego Simeonen avauskokoonpanoon, mutta sinne päästyään brasilialainen osoitti olevansa joukkueen paras toppari. Pallon kanssa rauhallinen Felipe on noussut viime kauden aikana koko sarjan kärkitoppareihin. Felipe ei tee itsestään roolia, pelaa Godínin tapaisesti sääntöjen rajamailla ja ennen kaikkea on virheetön sijoittumisessaan ja kaksinkamppailuissa. Loistava hankinta Atléticolta.2. Lucas Ocampos, Sevilla
Ocampos saapui Sevillaan viime kesänä Marseillesta. Oikeana laitahyökkääjänä tunnettu Ocampos pelasi suorastaan ilmiömäisen kauden ja nousi Argentiinan A-maajoukkueeseenkin, jossa meno on ollut vakuuttavaa. Ocampos nappasi Sevillan hyökkäyksen reppuselkäänsä, oli alati vaarallinen ja vastasi myös maalinteostakin. Nopeudellaan ja haastokyvyllään maalintekopaikkoja rakenteleva Ocampos on Sevillan legendaariselta urheilutoimenjohtajalta Monchilta mahtava hankinta.
1. Diego Carlos, Sevilla
Sergio Ramos vei varmasti suurimmat otsikot maaleillaan ja Real Madridin kapteenia voikin pitää hyvällä itsetunnolla päättyneen kauden parhaana topparina. Pelillisesti Carlos on kuitenkin pistänyt loistavasti kampoihin Ramosille, ja on Laliiga.comin mielestä niin kauden paras hankinta kuin topparikin. Vielä vuosi sitten harva tiesi, kuka Carlos on. 27-vuotias Carlos siirtyi viime kesänä Nantesista Sevillaan 15 miljoonalla eurolla. Monchi oli seurannut taustajoukkoineen pitkään Carlosin otteita, ja onnistuikin saamaan brasilialaisen Pizjuánille. Carlos nappasi välittömästi itsestäänselvän avauskokoonpanon paikan Sevillan puolustuksesta ja johti Sevillan vahvaa puolustusta läpi kauden. Carlos on fyysisesti vahva toppari, joka häviää vain aniharvoin kaksinkamppailuja. Pääpelistään tunnettu brasilialainen ei ole pallon kanssa taituri, mutta toisaalta Sevillassa se onkin toissijaista. Julen Lopeteguin pelitapaan loistavasti sopeutunut Carlos siirtyy mitä todennäköisimmin suurempiin ympyröihin ensi kauden jälkeen. Tuukka Ikkeläjärvi https://twitter.com/tuukka_21LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Toimittaja: Tanskan maajoukkuetähti Atlético Madridin tutkassa
- Toimittaja: Barcelona kiinnitti Etelä-Amerikan huippulupauksen
- Marca: Nämä Real Madridin pelaajat Álvaro Arbeloa haluaa viedä mukanaan Valioliigaan
- AS: Näin VAR kohteli Real Madridia ja Barcelonaa viime kaudella
- Lisätietoja Espanjan loukkaantumistilanteesta
- Barcelona saa raharuiskeen, josta moni ei tiedä
- Real Madridin kapteenia kyykytettiin MM-kisoissa
- Espanja lohkovoittajana jatkoon MM-kisoissa – kaksi mahdollista vastustajaa
- Virallista: Dani Ceballos jättää Real Madridin
- Toimittaja: Argentiinan valmennusjohto pettyi Julián Álvareziin
- AS: Näin VAR kohteli Real Madridia ja Barcelonaa viime kaudella
- Barcelona saa raharuiskeen, josta moni ei tiedä
- Marca: Nämä Real Madridin pelaajat Álvaro Arbeloa haluaa viedä mukanaan Valioliigaan
- Toimittaja: Barcelona kiinnitti Etelä-Amerikan huippulupauksen
- Lisätietoja Espanjan loukkaantumistilanteesta
- Real Madridin kapteenia kyykytettiin MM-kisoissa
- Toimittaja: Tanskan maajoukkuetähti Atlético Madridin tutkassa
- Kotiinpaluu jäi lyhyeksi – Real Madridin tähti myytiin sittenkin
- Espanja lohkovoittajana jatkoon MM-kisoissa – kaksi mahdollista vastustajaa
- Toimittaja: Argentiinan valmennusjohto pettyi Julián Álvareziin