La Liga alkaa tänään perjantaina. Sarjassa pelaa iso kasa megatähtiä, mutta heidän takanaan tulee uusia, nuoria ja tällä kaudella todellisen läpimurron tekeviä pelaajia. Tässä heistä viisi kovinta.

5. Maxi Gómez, Valencia

Vaikka Maxi Gómez on jo 23-vuotias, oli hänet pakko nostaa nuorten läpimurtopelaajien listalle yhdestä syystä: hän saa nyt ison mahdollisuuden La Ligan erinomaisesti valmennetussa kärkiseurassa. Celta Vigosta Valenciaan siirtynyt kärkipelaaja osoitti jo viime kaudella olevansa yksi sarjan parhaista hyökkääjistä, mutta tämän kauden tulema voi olla tien jatkuminen vieläkin suurempiin seuroihin.

Kuva: Getty Images.

Viime kauden 13 tehtyä maalia rikkoontuu, jos Valencian kollektiivi toimii. Ennalta ajatellen liitto on toimiva. Valencian tiiviisti puolustava kollektiivi nojaa vastaiskuissa ja etenemisessään toimivaan kärkipariin ja Gómez on nimenomaan loistava toinen hyökkääjä. Kannattaa seurata etenkin hänen pallotonta liikettään, kun häntä lähinnä oleva pelaaja tekee ensimmäisen liikkeen – Gómez ei jää kaivamaan nenää selkä suorassa, vaan ujuttaa itsensä toista pelaajaa täydentävästi loistaviin tiloihin.

4. Marc Cucurella, Getafe (lainalla Barcelonasta)

21-vuotiaan Cucurellan ura on ollut vähän hassu, sillä taso voisi riittää jo melkein pelaajan oikeudet omistavan Barcelonan avaukseen. Silti hän on taas lainapestillä, tällä kertaa Getafessa. Viime kausi meni mainiolla tavalla Eibarissa.

Kuva: Getty Images

Cucurella viihtyy vasemmalla laidalla puolustajana tai wing-backina. Hän on pelannut myös vasempana laitalinkkinä, eli hyökkäävämmässä roolissa. Hänen tavaramerkkinsä ovat vauhdikkaat nousut ilman palloa sekä pallon kanssa pitkin vasenta laitakaistaa. Cucurella omaa nimenomaan jalkapallotaitoa, eli hän pystyy yhdistelemään teknisen monipuolisuuden laadukkaaseen päätöksentekoon. Cucurellalla on iso rooli Getafen Euroopan valloituksessa.

3. João Félix, Atlético Madrid

Diego Simeonen poppoon kesä on ollut pelillisesti ja tuloksellisesti vahva. Kesässä on ollut paljon uusia asioita, joita Simeone on juntannut joukkueeseen sisään. On uusia vastuunkantajia ja pelitavassa uudenlaisia nyansseja. Ja sitten on tämä 19-vuotias portugalilainen, joka on valtaamassa laiturin tai kymppipaikan roolia joukkueessa Antoine Griezmannin lähdettyä.

Kuva: Getty Images

João Félix on klassinen Benfican kasvatti – taitava, räjähtävä, nopea ja fiksu. Hän osaa salata suorituksiaan ja tehdä kaiken liikkuessaan maksimivauhdilla. Hänelle ei ole ongelma ohittaa vastustajan linja kuljettaen tai ottaa pallo täydessä vauhdissa loistavalla ensimmäisellä kosketuksella mukaan ja tehdä seuraava suoritus kellontarkasti. João Félix on Simeonen pelejä ratkova jokerikortti.

2. Samuel Chukwueze, Villarreal

Viime kaudella 1711 minuuttia La Ligaa pelannut parikymppinen nigerialainen tulee tällä kaudella häikäisemään. Viime kauden viisi tehtyä maalia tulee todennäköisesti tuplaantumaan – tai ainakin lisääntymään. Syyt ovat pelaajan ekstrataidossa.

Kuva: Getty Images

Chukwueze on yksi niistä harvoista La Ligan nuorista laitureista, joilla on ohittamiseen ja maalintekoon tarvittavaa ekstrataitoa hyppysissään. Hän on erittäin vaikea pideltävä ja räjähtävä kuljettaja vasemmalla jalallaan. Oikealta sisään leikatessaan hän tulee aiheuttamaan kauden aikana monille toppareille ongelman: irrotako hidastamaan puolustuslinjasta Chukwuezen kuljetusta, vai antaako hänelle tilaa kymppialueella. Chukwuezella riittää ratkaisumalleja, mitä ikinä topparit päättävätkään.

[readmore from=kausiennakot]

1. Riqui Puig, Barcelona

Juuri ennen sarjan alkua 20 vuotta täyttänyt keskikenttäpelaaja on kesän aikana saanut kohtalaisesti peliaikaa Barcelonan joukkueessa. Tällä kaudella on siis odotettavissa kasvavaa roolia Barcelonan tähtisikermässä.

Kuva: Getty Images

Puigia on hehkutettu ihan syystä. Nuorukainen on teknisesti erittäin monipuolinen syöttäjä ja pallonkäsittelytaidot ovat aivan Euroopan huippuluokkaa. Hän näkee kentän, ja osaa siksi toimia pallon saatuaan pelinopeasti. Nämä asiat tekevät hänestä hyvin ”barcelonamaisen” keskikentän taiturin. Hän on sellainen pelaaja, että hänen pelaamistaan katsoessa voi laittaa jazz-musiikin päälle ja nautiskella kauniista pallokosketuksista punaviinilasi sohvan käsinojalla.

La Liga starttaa perjantaina 16.8! Tilaa C More Total nyt, saat ensimmäisen viikon ilmaiseksi! Tarjous on voimassa pe-su koodilla LALIGA osoitteessa: cmore.fi/koodi. Käy klikkaamassa itsesi sisään ja varmista paikkasi espanjalaisen huippujalkapallon parissa!