Jean-Clair Todibo siirtyi kuluvaksi kaudeksi lainalle Barcelonasta Benficaan.

Barcelonan päävalmentaja Ronald Koeman ei nähnyt Todibolle käyttöä ja ranskalaistoppari siirtyi peliajan perässä lainalle Lissaboniin.

Lainasiirto on kuitenkin epäonnistunut täysin. Todibo ei ole päässyt pelaamaan tällä kaudella minuuttiakaan Jorge Jesusin alaisuudessa. Portugalilaislehti Recordin mukaan Benfica on jo päättänyt purkaa Todibon lainasopimuksen tammikuun siirtoikkunassa.

Jesus sanoi suorat sanat 20-vuotiaasta topparista lehdistötilaisuudessaan.

– Hän ei ole riittävän hyvä fyysisesti tai taktisesti, Jesus latasi.

Barcelonalle Todibon odotettua aiempi palaaminen seuraan voisi tulla hyvään aikaan.

Barcelonalla on nimittäin merkittäviä loukkaantumisongelmia puolustuslinjassaan ja katalaanilehdistön mukaan Barcelona harkitsee topparin hankkimista tai lainaamista tammikuun siirtoikkunassa.

Barcelona hankki Todibon Toulousesta miljoonalla eurolla tammikuussa 2019. Todibo pelasi viime kauden toisen puolikkaan lainalla Schalkessa.