La Liga voi alkaa jo vuodettua tietoa aiemmin – sarjapomo: ”Jalkapalloa tullaan pelaamaan joka päivä”
Kuva: Getty Images
La Liga jatkuu kesäkuussa, mikäli terveysviranomainen Espanjassa antaa siihen luvan.
Aiemmin uutisoimme Leganésin päävalmentajan, Javier Aguirren, paljastuksesta, jonka mukaan hänelle olisi annettu sarjan toimistolta virallista tietoa, että La Liga jatkuisi 20. kesäkuuta.
Nyt asiaan otti kantaa La Liga -pomo Javier Tebas, jonka mukaan sarja voi jatkua jo aiemminkin.
– Kukaan ei tiedä [aloituspäivämäärää]. Se riippuu mahdollisista käänteistä. Virus jyllää edelleen keskuudessamme. Jos saamme luvan, 12. kesäkuuta aloittaminen olisi hyvä, Tebas sanoi El Partidazo -ohjelmassa.
Cadena SER:n tietojen mukaan ”avausviikonlopun” ensimmäiseksi peliksi on kaavailtu Sevillan derbyä Sevillan ja Real Betisin välillä.
– Terveysviranomainen on se taho, jonka on näytettävä vihreää valoa, ennen kuin voimme jatkaa. Meillä on velvollisuus jatkaa kautta ja laittaa talouden rattaat taas pyörimään. Vahinkoa on jo tapahtunut paljon.
Tebasin mukaan samaan aikaan on tarkoitus käynnistää sekä pääsarja että Segunda. Molempia sarjoja on pelaamatta 11 kierrosta. Siihen päälle tulevat Segundan nousukarsinnat, Tebas vahvisti.
[readmore from=koronavirus]
Otteluohjelmasta on tulossa tiukka ja Tebasin vihjauksen mukaan pelejä ripotellaan eri päiville.
– Jalkapalloa tullaan pelaamaan joka päivä, kauden jatkumispäivästä kauden viimeiseen päivään.
Huolta on aiheuttanut positiiviset testitulokset, joita pelaajienkin keskuudessa on saatu. Kahden ylimmän sarjatason hiljattain pidetyissä testeissä todettiin viisi koronatapausta.
– Odotimme 25-30:tä positiivista tulosta. Tämä [viisi tapausta] on hyvä uutinen Espanjan yhteiskunnalle ja espanjalaiselle jalkapallolle. Nämä positiivisen näytteen antaneet pelaajat menevät uusintatestiin tiistaina. Heillä tauti on loppuvaiheessa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Barcelona lähestyi Harry Kanea MM-kisojen keskellä – ratkaisu tuli nopeasti
- Robert Lewandowski: uusi seura selvisi!
- Toimittaja: Tanskan maajoukkuetähti Atlético Madridin tutkassa
- Toimittaja: Barcelona kiinnitti Etelä-Amerikan huippulupauksen
- Marca: Nämä Real Madridin pelaajat Álvaro Arbeloa haluaa viedä mukanaan Valioliigaan
- AS: Näin VAR kohteli Real Madridia ja Barcelonaa viime kaudella
- Lisätietoja Espanjan loukkaantumistilanteesta
- Barcelona saa raharuiskeen, josta moni ei tiedä
- Real Madridin kapteenia kyykytettiin MM-kisoissa
- Espanja lohkovoittajana jatkoon MM-kisoissa – kaksi mahdollista vastustajaa

- Toimittaja: Argentiinan valmennusjohto pettyi Julián Álvareziin
- Espanja lohkovoittajana jatkoon MM-kisoissa – kaksi mahdollista vastustajaa