Lähteet: Espanjalaistaituri palaamassa La Ligaan – Sevilla ja AC Milan vääntävät enää siirtosummasta
Kuva: Getty Images
AC Milanin laitahyökkääjä Suso on päässyt Sevillan kanssa sopuun henkilökohtaisista ehdoista, kertoo La Gazzetta dello Sport.
Italialaislehden mukaan Suso, 26, rustaa allekirjoituksensa neljän ja puolen vuoden sopimukseen, kunhan Milan ja Sevilla pääsevät siirtosummasta yhteisymmärrykseen.
Sekä Gazzettan että AS:n tietojen mukaan kyseessä olisi 18 kuukauden lainasopimus, jossa olisi mukana pakollinen osto-optio kesälle 2021. Itse siirtosumman uskotaan päätyvän 20-25 miljoonan euron välille.
AS kertoo, että Suso olisi Sevillan toinen ja viimeinen hankinta tammikuun siirtoikkunassa Youssef En-Nesyrin liityttyä seuraan toissa viikolla Leganésista. Sevilla saattaa kuitenkin luopua vielä parista pelaajasta ennen siirtoajan umpeutumista.
Suso on edustanut AC Milania tammikuusta 2015 lähtien ja kuulunut ajoittain joukkueen kantaviin voimiin, mutta häntä on vaivannut myös ailahtelevaisuus. Kuluvalla kaudella hän on esiintynyt alle odotusten ja viime viikkoina hän on pudonnut vaihtopenkille. Aiemmin urallaan Suso on pelannut Genoassa, Liverpoolissa, Almeríassa ja Cádizissa.
Sevillan päävalmentaja Julen Lopetegui on Suson iso ihailija valmennettuaan häntä Espanjan paidassa eri ikäluokissa.
LUE MYÖS:
- No nyt! Suomi kaatoi Espanjan kärkiottelussa
- Espanja ja Pikkuhuuhkajat isossa ottelussa – tässä ovat avauskokoonpanot
- Toista kertaa putkeen – Jude Bellinghamille kova tunnustus
- Rodri paljasti – tässä on Pep Guardiolan ja Hansi Flickin suurin ero
- Barcelona-tähti ei päässyt kesän MM-kisoihin: ”Se sattui todella paljon”
- AS: Espanjan pelaajalta hieno ele – lahjoitti miljoona euroa liiton työntekijöille
- Deco: ”Julián Álvarez on unohdettu”
- Sky: Saksalaisjätti Barcelonan tähtipelaajan perässä
- Tässä on Espanjan otteluohjelma Kansojen liigassa
- Rodri kertoi miksi valitsi Real Madridin sijaan Barcelonan
- Sky: Saksalaisjätti Barcelonan tähtipelaajan perässä
- Deco: ”Julián Álvarez on unohdettu”
- Rodri kertoi miksi valitsi Real Madridin sijaan Barcelonan
- Romano: Tässä on David Alaban uusi seura
- Se on siinä – konkarivalmentaja palaa La Ligaan
- Anthony Gordon kokee Englannin matkivan Espanjaa
- Barcelona-tähti ei päässyt kesän MM-kisoihin: ”Se sattui todella paljon”
- AS: Espanjan pelaajalta hieno ele – lahjoitti miljoona euroa liiton työntekijöille
- Lamine Yamal maailman parhaasta pelaajasta: ”Sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, montako maalia joku tekee”
- Ei ikinä uskoisi: yhdessä asiassa Lamine Yamal on kaikkien aikojen parhaitakin parempi