Kolme vuotta edellisestä ottelusta – entinen Espanjan maajoukkuepelaaja selätti karmean loukkaantumiskierteen ja palaa harjoituksiin

21. toukokuuta 2017. Villarreal voitti La Ligan päätöskierroksella Valencian Mestallalla 3-1 ja lähti kesälomille.
Kyseessä on Bruno Sorianon edellinen ottelu.
Soriano ei ole pelannut vajaan kolmen vuoden aikana otteluakaan jalkapalloa. Soriano eli uransa parasta aikaa, oli noussut Espanjan A-maajoukkueeseen ja valittiin vuotta aiemmin jopa Espanjan EM-kisajoukkueeseen.
35-vuotias Soriano on taistellut jatkuvien jalkavammojen kanssa viimeisen kolmen vuoden ajan. Villarrealin kapteeni on tavannut maailman johtavia asiantuntijoita ja kirurgeja, muttei ole useista operaatioista huolimatta kyennyt palaamaan jalkapallokentille.
Soriano on yrittänyt harjoitella joukkueen kanssa silloin tällöin viimeisen kolmen vuoden aikana, mutta oikea polvi ei ole vastannut keskikenttäpelaajan asettamiin odotuksiin ja paluu on venynyt entisestään.
Marcan mukaan Soriano on vihdoin selättänyt lopullisesti loukkaantumisongelmansa ja kykenee palaamaan Villarrealin harjoituksiin niiden pyörähtäessä käyntiin ensi viikolla.
Villarrealin pelaajien odotetaan palaavan maanantaina seuran harjoituskeskukseen ensimmäistä kertaa sitten maaliskuun alun. Pelaajat harjoittelevat aluksi yksinään. Joukkueharjoituksien odotetaan käynnistyvän muutaman viikon sisällä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Marc-André ter Stegen Turkin suurseuran kiikarissa
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Marc-André ter Stegen Turkin suurseuran kiikarissa
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi