Tuikiharvinainen rankkarihattutemppu teki selvän Real Madridista – Karim Benzeman loukkaantumisesta lisää harmaita hiuksia
Kuva: Getty Images
Real Madrid ei ollut hävinnyt ennen sunnuntaita neljään otteluun, ja Los Blancosin edessä olivat saaneet taipua niin Barcelona kuin Internazionalekin. Sunnuntaina Real Madridia isännöi viime kaudesta rajusti heikentynyt Valencia, joka puolestaan oli saanut viimeisistä neljästä pelistään vain yhden vaivaisen pisteen.
Otteluita ei kuitenkaan ratkaista pelkillä kuntopuntareilla, sen Valencia osoitti tänään. Real Madrid toki siirtyi ottelussa johtoon Karim Benzeman avausjakson puolivälissä harvinaisesti rangaistualueen takaa laukomalla maalilla, mutta kotijoukkue ei antanut sen masentaa, vaan pani täyden höyryn päälle.
Ensin Valencia sai puolen tunnin kohdalla rankkarin Lucas Vázquezin pelattua palloa kädellään. Pilkkua asettui vetämään Carlos Soler, mutta Thibaut Courtois venyi torjuntaan. Yunus Musah pani paluupallon verkkoon, mutta maali hylättiin 17-vuotiaan Musahin rynnittyä rangaistusalueelle liian aikaisin. Rankkari uusittiin, eikä Soler toista kertaa erehtynyt. Valencia tasoitti 1-1:een.
Tauolle Valencia pääsi jo 2-1-johdossa, kun Raphael Varane ohjasi pallon omaan malliin. Tämäkin tilanne tarkistettiin videolta, mutta tuomari totesi maalin olleen sääntöjen mukainen.
2 - Raphaël Varane has scored two own goals in his last five games for Real Madrid in all competitions, as many as he had in his previous 324 matches (2). Misfortune.
Tras 91 años de historia de La Liga y 25.521 partidos, solo ha habido TRES JUGADORES que hayan marcado TRES goles de penalti en un mismo partido:
Di Stéfano (Madrid) contra el Celta en 1958.
Peternac (Valladolid) contra el Oviedo en 1996 (marcó 4)
CARLOS SOLER
EL REAL MADRID TIENE TRES PENALTIS EN CONTRA EN UN MISMO PARTIDO POR PRIMERA VEZ EN TODA LA HISTORIA DE LA LIGA
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Virallista: Nico Paz jättää Real Madridin
- Iker Casillas kertoi suoran mielipiteensä José Mourinhon paluusta Real Madridiin
- Clément Lenglet poistumassa La Ligasta
- Barcelona lähestyi Harry Kanea MM-kisojen keskellä – ratkaisu tuli nopeasti
- Robert Lewandowski: uusi seura selvisi!
- Toimittaja: Tanskan maajoukkuetähti Atlético Madridin tutkassa
- Toimittaja: Barcelona kiinnitti Etelä-Amerikan huippulupauksen
- Marca: Nämä Real Madridin pelaajat Álvaro Arbeloa haluaa viedä mukanaan Valioliigaan
- AS: Näin VAR kohteli Real Madridia ja Barcelonaa viime kaudella
- Lisätietoja Espanjan loukkaantumistilanteesta
- Marca: Nämä Real Madridin pelaajat Álvaro Arbeloa haluaa viedä mukanaan Valioliigaan
- Barcelona saa raharuiskeen, josta moni ei tiedä
- Toimittaja: Barcelona kiinnitti Etelä-Amerikan huippulupauksen
- Barcelona lähestyi Harry Kanea MM-kisojen keskellä – ratkaisu tuli nopeasti
- Robert Lewandowski: uusi seura selvisi!
- AS: Näin VAR kohteli Real Madridia ja Barcelonaa viime kaudella
- Lisätietoja Espanjan loukkaantumistilanteesta
- Real Madridin kapteenia kyykytettiin MM-kisoissa
- Toimittaja: Tanskan maajoukkuetähti Atlético Madridin tutkassa
- Kotiinpaluu jäi lyhyeksi – Real Madridin tähti myytiin sittenkin
