MD: Barcelona myöntää – Internazionale osoittanut ”virallista kiinnostusta” Barca-pelaajaa kohtaan
Kuva: Getty Images
Barcelonalla on edessään mielenkiintoinen siirtokesä, jos lehtitiedot pitävät paikkansa.
Barcan on pakko myydä joitain pelaajia, mikäli se mielii havitella Neymarin ja Lautaro Martínezin kaltaisia jättihankintoja. Yksi myytävistä pelaajista voi olla Nélson Semedo.
Aiemmin Barcelonassa päädyttiin siihen, että Semedoa ei myydä. Nyt on toinen ääni kellossa. Mundo Deportivo väittää, että seurasta olisi jo myönnetty lehdelle, että italialainen Internazionale olisi osoittanut ”virallista kiinnostusta” Semedoa kohtaan. Jos Inter todella haluaa Semedon, tämä kauppa voisi helpottaa Barcelonaa saamaan vastaavasti himoitsemansa Lautaron Interistä.
26-vuotias Semedo siirtyi Barcelonaan 30 miljoonan euron kaupassa kesällä 2017. Sopimukseen sisältyy tiettävästi kaksi viiden miljoonan euron bonusta. Ensimmäinen laukesi, kun Semedo pelasi 50 ottelussa vähintään 45 minuuttia. Toinen viisi miljoonaa lähtee maksuun, kun Semedo pelaa seuraavat 50 ottelua samoilla ehdoilla.
Semedo on pelannut Barcelonassa yhteensä 111 ottelua, mutta MD:n laskujen mukaan vähintään 45 minuutin otteluita Semedo on saanut vyölleen 93. Näin ollen Barca on jo maksanut Sporting Lissabonille 35 miljoonaa euroa, mutta viimeinen viisi miljoonaa on seitsemän 45-minuuttisen päässä.
Semedon sopimus ulottuu kesään 2022. Tällä kaudella hän on ollut selkeä ykkösvahto Barcelonan oikean pakin tontille.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sport: Robert Lewandowski valmis palkanalennukseen jäädäkseen Barcelonaan
- Marca: Atlético tarjoaa Diego Simeonelle uutta jatkosopimusta
- Nyt se on varmaa – brassi lähtee Real Madridista
- Real Madrid saa vahvistuksen Saudi-Arabiasta, väittää pelaajalegenda
- Real Madrid -kapteenin mielipide kallistuu lähdön kannalle
- Inter Miami haluaa taas yhden argentiinalaisen La Liga -kentiltä
- Real Madrid nappasi jalkapalloakatemiaansa Manex Rezolan
- Media: Real Madrid hakee inspiraatiota Barcelonasta
- Endrick lähtee Real Madridista lainalle
- Óscar Mingueza Valioliiga-jättiläisen kiikarissa

- Hansi Flick myöntää, että Barcelonan tähtivahti pelasti joukkueen
- Joselu otti kantaa Xabi Alonson vaikeuksiin Real Madridissa
- Endrick lähtee Real Madridista lainalle