Alex Remiro ei jatka Athleticin riveissä ensi kaudella. Athleticin seurapresidentti Josu Urrutia varmisti asian keskiviikkona lehdistötilaisuudessaan San Mamésilla.

Athletic oli tarjonnut elokuun alusta saakka Remirolle uutta jatkosopimusta, mutta 23-vuotias maalivahtilupaus ei ollut hyväksynyt ainuttakaan saamaansa tarjousta.

Maalivahti ei ole ollut kertaakaan Athleticin kokoonpanossa kuluvan kauden aikana sopimustilanteensa vuoksi. Remiro olisi ollut hyvin todennäköisesti Athleticin ykkösmaalivahti tällä kaudella ilman nykyistä sopimustilannettaan.

Athletic joutui haastavaan tilanteeseen elokuussa. Kiistaton ykkösmaalivahti Kepa poistui seurasta Chelseaan, kun lontoolaisseura maksoi Athleticille Kepan 80 miljoonan euron ulosostopykälän.

Kepan poistumisen johdosta Remiron oli määrä nousta ykkösmaalivahdiksi, mutta vahti ei suostunut allekirjoittamaan uutta sopimusta. Sen vuoksi maalivahti on istunut alkukauden katsomossa, eikä ole päässyt kertaakaan edes penkille. Remiro istuu loppukauden niin ikään katsomossa ja poistuu seurasta kesällä sopimuksensa päättyessä.

Remiro oli viime kaudella kenties koko Segundan paras maalivahti. Lupaus nosti torjunnoillaan Huescan ensimmäistä kertaa historiassaan La Ligaan. Huesca olisi halunnut lainata Remiron uudelleen itselleen alkaneeksi kaudeksi, mutta Athletic ei suostunut lainaamaan vahtia Kepan poistumisen vuoksi. Remiro olisi tiettävästi itse halunnut palata Huescaan.

Athleticille Remiron päätös on iso kolaus, sillä kyseessä on yksi maan lupaavimmista maalivahdeista, joka on jo näyttänyt tasonsa. Tilanne voisi olla silti pahempikin. Athletic on nimittäin löytänyt kuin puskista itselleen mitat täyttävän Kepan korvaajan, Unai Simónin. 21-vuotias Simón on ollut kerrassaan loistava alkaneella kaudella Athleticin tolppien välissä.