AS: Real Madridiin jälleen yksi brassilupaus? – 17-vuotiaan taiturin hinta putosi lähes puolella
Kuva: Getty Images
Brasilialaisseura Flamengon teinilupaus Reinierin uskotaan olevan lähellä siirtoa Real Madridiin, kertoo AS.
Hyökkäävänä keskikenttäpelaajana viihtyvä Reinier, 17, on pelannut miesten edustustasolla 15 ottelua, joissa hän on tehnyt yhteensä kuusi maalia ja syöttänyt kaksi.
AS:n mukaan myös Atlético Madrid kävi neuvotteluja brassinuorukaisesta, mutta Los Rojiblancos perääntyi, koska brassinuorukaisen ulosostoklausuuli oli tuolloin 60 miljoonaa euroa. Atlétin päätökseen vaikutti myös se, että seura hankki viime kesänä Benficasta 126 miljoonalla eurolla João Félixin, joka operoi samalla pelipaikalla.
SporTV kertoo, että Reinierin ulosostohinta tippui uuden jatkosopimuksen myötä 35 miljoonaan euroon, mikä sai Real Madridin jalkeille.
Flamengon päävalmentaja Jorge Jesus vihjasi aiemmin tällä viikolla, että Reinier on siirtymässä muihin maisemiin, kun hän sanoi portugalilaislehti Recordille, että ”17-vuotias tullaan myymään yhteen Euroopan isoimmista seuroista monella miljoonalla eurolla”.
Pian Jesusin kommenttien jälkeen Reinier rupesi seuraamaan Instagramissa Real Madridia ja useita sen pelaajia.
Real Madrid on viime vuosina haalinut lupaavia pelaajia Brasiliasta, kuten Rodrygo Goesin Santosista ja Viníciuksen Flamengosta.
LUE MYÖS:
- Sarjanousijalle kova takaisku – tähtihyökkääjä joutuu leikkaukseen
- Romano: Tässä on David Alaban uusi seura
- Toimittaja lyttää Kylian Mbappén: ”Real Madridin ongelmista se ei ratkaise ensimmäistäkään”
- Ei ikinä uskoisi: yhdessä asiassa Lamine Yamal on kaikkien aikojen parhaitakin parempi
- Lamine Yamal maailman parhaasta pelaajasta: ”Sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, montako maalia joku tekee”
- Se on siinä – konkarivalmentaja palaa La Ligaan
- Kylian Mbappé kosiskelee äänestäjiä: tällä kertaa Afrikasta
- Kova tilasto: Atlético ottanut Diego Simeonen aikakaudella enemmän pisteitä Real Madridilta kuin Barcelona
- Positiivisia uutisia Barcelonasta – Frenkie de Jong palasi harjoituskentälle
- Javier Tebas suuttui Real Madridin tiedotteesta – latasi takaisin täydeltä laidalta
- Lamine Yamal maailman parhaasta pelaajasta: ”Sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, montako maalia joku tekee”
- Toimittaja lyttää Kylian Mbappén: ”Real Madridin ongelmista se ei ratkaise ensimmäistäkään”
- Ei ikinä uskoisi: yhdessä asiassa Lamine Yamal on kaikkien aikojen parhaitakin parempi
- Romano: Tässä on David Alaban uusi seura
- Se on siinä – konkarivalmentaja palaa La Ligaan
- Sarjanousijalle kova takaisku – tähtihyökkääjä joutuu leikkaukseen
- Javier Tebas suuttui Real Madridin tiedotteesta – latasi takaisin täydeltä laidalta
- Katso: Atlético piikitteli Real Madridia ja José Mourinhoa
- Positiivisia uutisia Barcelonasta – Frenkie de Jong palasi harjoituskentälle
- Nyt keitti yli! Jose Mourinho toi valokuvat lehdistötilaisuuteen ja haukkui tuomarit