Real Madrid voitti La Ligan mestaruuden juuri päättyneellä kaudella historiansa 34. kerran. Kävimme kaikki joukkueen pelaajat läpi ja annoimme heille kouluarvosanan asteikolla 4-10.

Real Madridin mestaruuskauden kokoonpanoa katsoessa ei voi välttyä huomaamasta, että joukkueella oli äärimmäisen laaja ja laadukas materiaali. Seura olisi halunnut luopua useammasta pelaajastaan ennen kauden alkua, mutta tästä negatiivisena pidetystä asiasta tuli lopulta etu. Materiaalin laajuus auttoi joukkuetta kierrättämään pelaajistoaan koronaviruksen aiheuttaman tauon jälkeisessä otteluruuhkassa.

La Ligassa kentälle joukkueen paidassa pääsi yhteensä 26 pelaajaa. Määrä ei suoranaisesti ole vielä massiivinen, mutta kun huomioidaan pelaajien laatu, on helppo todeta, että joukkueessa olisi normaalioloihin hieman liian paljon nimekkäitä pelaajia.

Jotain tästä epätasapainosta kertoo se, että Real Madridin kuuden vähiten pelanneiden kenttäpelaajien hintalaput muodostavat 207 miljoonan euron yhteissumman eli heistä on maksettu keskimäärin 34,5 miljoonaa euroa. Summa olisi vielä paljon suurempi, jos loukkaantumisista kärsinyt Marco Asensio ei laskisi keskiarvoa vaivaisella 3,5 miljoonan euron siirtokorvauksellaan.

Nyt avaamme tiivistetysti näiden 26 pelaajan La Liga -kauden 2019-20.

Maalivahdit

Thibaut Courtois
Arvosana: 9

28-vuotias Courtois oli ehditty haukkua jo useaan otteeseen hänen ensimmäisen Los Blancos -kautensa jälkeen. Vielä alkukaudestakin näytti, että belgialaistorjuja ei enää ole parhaalla tasollaan. Hieman nihkeästä alusta huolimatta Courtois paransi koko ajan, mitä pidemmälle kausi eteni. Hän torjui joukkueelleen lukuisia pisteitä ja varsinkin hänen koronatauon jälkeisiä esityksiään voi pitää yhtenä mestaruuden kulmakivistä. Henkilökohtaisina palkintoina tästä kaudesta hän sai La Ligan parhaan maalivahdin Zamora-palkinnon ja yhden kuukauden pelaaja -palkinnon.

Thibaut Courtois pelasi huippukauden. Kuva: Getty Images.

Erinomaisten torjumistaitojensa lisäksi Courtois avasi peliä hyvin läpi kauden. Hänen myötä madridilaisten maalilla nähtiin pitkästä aikaa rohkeasti peliä avaava maalivahti.

Pienenä ekstrana on nostettava esiin hänen upea puskunsa lisäajalla Valenciaa vastaan, jonka paluupallosta Karim Benzema tasoitti ottelun.

Alphonse Areola
Arvosana: 7

Kakkosmaalivahdin arvioiminen on aina hieman haastavaa. Areola pelasi yhteensä neljä kokonaista La Liga -ottelua, joista kolme tuli Courtois’n loukkaantumisen myötä. Pelaamistaan otteluista Real Madrid onnistui voittamaan kolme ja viimeisen kierroksen Leganes-kamppailu päättyi tasan. Areola onnistui siis tuloksellisesti hyvin, mutta 1,25 päästetyn maalin keskiarvo on selvästi huonompi kuin Courtois’lla.

Puolustajat

Dani Carvajal
Arvosana: 9

Suuri yleisö tykkää usein hehkuttaa niitä laitapuolustajia, jotka paukuttavat eniten tehoja. Kokeneemmista pelaajista nousee mieleen Marcelo ja Jordi Alba, nuoremmista pelaajista Trent Alexander-Arnold ja Achraf Hakimi. Tämä on luonnollista, mutta harmillisesti sen seurauksena useat huippupuolustajat jäävät hieman liian vähälle arvostukselle. Carvajal on yksi heistä.

Mainituista nimistä Carvajal eroaa jo pelkästään roolinsa myötä. Siinä missä Alexander-Arnoldin vastuulla on tukea hyökkäyksiä erittäin voimakkaasti ja antaa erikoistilanteita, on Carvajalin pääprioriteetti alakerrassa. Tätä ei tule ymmärtää niin, etteikö hän olisi erinomainen myös hyökkäyskolmanneksella. Yksi maali ja viisi maalisyöttöä 31 otteluun La Ligassa ovat laitapuolustajalle hyvät tehot.

Carvajalin suuruus tulee kuitenkin esiin hänen kokonaisvaltaisuudessaan. Hän on monipuolinen pelaaja, jolla ei juurikaan ole heikkouksia yksittäisiä liian rohkeita taklauksia lukuun ottamatta. Real Madrid -kasvatti pelasi jälleen äärimmäisen hyvän kauden. Tulee muistaa, että joukkueen mestaruuden avainasia, eli vähäiset päästetyt maalit eivät ole pelkästään maalivahdin ansiota. Kyseessä on aliarvostettu pelaaja, joka pelasi läpi kauden hyvällä tasolla illasta toiseen.

Alvaro Odriozola
Arvosana: 5

Odriozola on ollut valtava pettymys Santiago Bernabéulla siirryttyään. 24-vuotias laitapuolustaja ehti tällä kaudella pelata neljässä ottelussa 344 minuuttia ennen kuin hänet lainattiin tammikuussa Bayern Müncheniin.

Odriozola oli heikko pelaamissaan otteluissa ja lainasiirto muualle kertoo paljon siitä, mihin tilanteeseen hän on ajautunut seurassa 30 miljoonan euron siirtonsa jälkeen. Hänet hankittiin tuomaan kilpailua Carvajalille, mutta tällä sesongilla hän ei kelvannut enää edes varamieheksi.

Arvosanaa laskee entisestään se, että vähäisistä peliminuuteistaan huolimatta Odriozola otti yhden punaisen kortin. Kyseisestä Mallorca-ottelusta joukkue jäi ilman pisteitä.

Sergio Ramos
Arvosana: 10

Ramosin arvosanan voisi kiteyttää yhteen kysymykseen: Mitä hän olisi voinut tällä kaudella tehdä isossa kuvassa paremmin? Totta kai epäonnistumisia tulee pitkän kauden aikana jokaiselle, mutta pitkässä juoksussa hänen panoksensa joukkueelleen oli valtava.

Ensimmäisenä Real-kipparin kautta arvioidessa esiin nousee 11 maalia. Lukema on topparille täysin poikkeuksellinen. Toki seassa oli kuusi rangaistuspotkua, mutta eivät nekään itsestään uppoa verkon perukoille.

Sergio Ramos tykitti peräti 11 maalia viime kaudella. Kuva: Getty Images.

Maalimääriensä puolesta Ramosin puolustustyöskentelyä on aliarvostettu jo vuosien ajan. Hänen aggressiivinen ja rohkea tyylinsä jakaa mielipiteitä, mutta kaikesta huolimatta kyseessä on äärimmäisen hyvä puolustaja. Kaikki hänen muut ominaisuutensa ovat vain plussaa hänen puolustustyöskentelynsä päälle.

Kapteeni oli upeasti toimineen alakerran ykköshahmo, joka johti Real Madridin alakertaa sekä puolustustyöskentelyllään että johtajan taidoillaan, jotka ovat myös maailman ehdotonta eliittiä.

Ekstrana on nostettava esiin, että Ramos ei ottanut tällä La Liga -kaudella yhtään punaista korttia.

Raphaël Varane
Arvosana: 9

Jos Ramosin puolustuspään taitoja on aliarvostettu jo pitkään, Varanea on aliarvostettu kaikin puolin vielä enemmän. 27-vuotias ranskalainen oli tälläkin kaudella kerrassaan fantastinen. Hän tasapainottaa hyvin puolustuslinjaa, josta Ramos usein säntää muualle.

Varane on nopea, hyvä ilmassa ja pelin avaaminenkin on erinomaista. Siinä missä Ramos tulee tilanteisiin usein hieman karrikoidusti sanoen kaikki tai ei mitään -tyylillä, on Varane puolustustyyliltään selvästi maltillisempi.

Jos Varanen vierellä ei olisi Ramosin kaltainen jatkuvasti eri tavoilla esillä oleva puolustaja, pidettäisiin häntä jo laajemmin yhtenä maailman parhaista toppareista – mitä hän ehdottomasti oli tälläkin kaudella.

Éder Militão
Arvosana: 7

Militãon debyyttikausi Santiago Bernabéulla oli kaksijakoinen. 22-vuotias brasilialainen osoitti parhaissa otteluissaan, miksi Real Madrid panosti häneen 50 miljoonan euron siirtokorvauksen verran. Ensimmäisenä mieleen nousee alkuvuoden Getafe-ottelu, jossa hän näytti fantastiselta koko 90 minuutin ajan. Hänen kannaltaan valitettavasti näiden otteluiden vastapainona oli esityksiä, jotka eivät todellakaan vakuuttaneet.

Varsinkin puolustuspään pelaajille tasaisuus on yksi tärkeimmistä ominaisuuksista, joten kehitettävää nuorella brassitopparilla vielä riittää. Potentiaalia on paljon, mutta tasaisuuden tulee löytyä lähitulevaisuudessa.

Nacho
Arvosana: 6

Nachon arvioiminen on äärimmäisen haastavaa. Tietyllä tapaa hän onnistui usein kentällä ollessaan ja hän on erittäin arvokas pelaaja Real Madridille, sillä hän on monipuolinen ja tyytyy myös pienempään rooliin. Tästä huolimatta ei voi antaa kovin hyvää arvosanaa 30-vuotiaalle puolustajalle, joka sai vastuuta La Ligassa ainoastaan 438 minuutin verran. Lukema on joukkueen 19. vähiten.

Nacholle olisi varmasti tarjolla jossain astetta pienemmässä seurassa iso rooli, mutta iki-madridista on tähän astisen uransa halunnut edustaa ainoastaan kasvattajaseuraansa. Arvokas pelaaja monella tavalla, mutta hänen panoksensa mestaruuden eteen oli hyvin pieni.

Ferland Mendy
Arvosana: 8

Real Madrid hankki kesällä 2019 viisi uutta pelaajaa pysyvällä siirrolla suoraan edustusjoukkueensa käyttöön. Näistä pelaajista Mendy suoriutui debyyttikaudestaan kokonaisuutena selvästi parhaiten. 25-vuotias ranskalainen osoitti heti alkuun, että hän pystyy tuomaan puolustussuuntaan lisää varmuutta. Alkukaudesta toki näytti siltä, että pallo hieman poltteli Mendyn jalkaa, sillä hänen pallovarmuutensa ja hyökkäyspään aikaansaannoksensa eivät vakuuttaneet.

Ferland Mendy pelasi hyvän debyyttikauden Real Madridissa. Kuva: Getty Images.

Mitä pidemmälle kausi eteni, sitä paremmin Mendy paransi edellä mainittuja asioita. Hän pääsi hyödyntämään räjähtävää nopeuttaan myös hyökkäyskolmanneksella ja pallollinen pelaaminen parani muutenkin. Koronatauon jälkeen hän oli jopa yksi joukkueensa parhaista pelaajista, mutta arvosanaan vaikuttaa koko kausi.

Mendy on viimeistään nyt ohittanut seuralegenda Marcelon joukkueen ykkösvalintana vasemman puolustajan paikalle. Mendy on brasilialaista selvästi luotettavampi puolustaessa, jonka lisäksi hän on parantanut pallollisen vaiheen pelaamistaan ja pelaajan fyysiset ominaisuudet kuten nopeus ovat huippuluokkaa.

Marcelo
Arvosana: 7

Marcelon kautta varjostivat suuresti lukuisat loukkaantumiset ja pienimuotoinen otteiden ailahtelevuus. Vaikeuksista huolimatta 32-vuotias taituri on edelleen kunnossa pysyessään maailmanluokan laitapuolustaja. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että hän olisi enää lähelläkään parasta versiota itsestään.

Jo pitkään on ollut tiedossa, että Marcelo luo äärimmäisen hyvin uhkaa Real Madridin hyökätessä, mutta puolustussuuntaan hän on ollut ongelmissa. Arvioisin, että Marcelon puolustuspelaamisensa on yhä suurin piirtein samaa luokkaa kuin aikaisemminkin, mutta yläkerrassa hän ei enää ole samalla tasolla kuin parhaimmillaan. Tässä vaiheessa tulee korostaa, että Marcelo on parhaimmillaan ollut maailman paras laitapuolustaja hyökkäyspäässä eli hän on asettanut riman itselleen todella korkealle. Pienestä tason laskemisesta huolimatta hän on edelleen täysin käyttökelpoinen pelaaja Real Madridinkin kaltaiselle suurseuralle.

Keskikenttä

Casemiro
Arvosana: 10

Casemiro on omissa papereissani Real Madridin tämän kauden paras keskikenttäpelaaja – ehkä jopa koko La Ligan. Hänen merkityksensä Zinédine Zidanen palapelissä on valtava ja hän suoriutui tehtävästään fantastisesti.

Casemiron vaikutus tulee varsin hyvin ilmi tilastojen avulla. Hänellä oli kaikista La Liga -pelaajista eniten onnistuneita taklauksia (96), katkoja (68) ja toiseksi eniten rikkeitä, mitä voi hänen roolinsa suhteutettuna pitää yleisesti hyvänä asiana. Lukuisista rikkeistään huolimatta Casemiro osaa edelleen välttää punaisia kortteja, sillä kovasta pelityylistään huolimatta hän ei tälläkään kaudella saanut ulosajoa kertaakaan. Hän on koko Real Madrid -uransa 234 virallisessa ottelussa saanut ainoastaan yhden punaisen kortin ja senkin kahden keltaisen kortin myötä.

Casemiro pelasi täydellisen kauden. Kuva: Getty Images.

Casemiron merkitystä kasvattaa valtavasti myös se, että hän oli periaatteessa joukkueensa ainoa puolustava keskikenttäpelaaja. Tämän myötä hän pelasi La Ligassa toiseksi eniten kaikista Real Madrid -pelaajista. Valtavan kovasta kuormasta huolimatta hän pystyi suorittamaan huipputasolla illasta toiseen.

Casemirolle täytyy myös antaa kehut siitä, että hän oli yllättävän tehokas hyökkäyssuuntaan neljällä maalilla ja kolmella maalisyötöllään.

Fede Valverde
Arvosana: 8

22-vuotias uruguaylainen on ollut todellinen löytö Real Madridilta. Ei ole helppoa murtautua sellaisen joukkueen keskikentälle, jossa pelaamassa ovat Casemiro, Toni Kroos ja Luka Modric. Valverde onnistui siinä ja tästä kertoo muun muassa joukkueensa kahdeksanneksi suurimmat peliminuutit kenttäpelaajista.

Valverde on äärimmäisen juoksuvoimainen pelaaja, joka on jo nyt hyvällä tasolla pelin jokaisella osa-alueella. Hänestä on paljon iloa puolustaessa, on taitava syöttelijä, pystyy ohittamaan vastustajia ja tekee äärimmäisen järkeviä valintoja.

Mielestäni Valverden loppukausi ei ollut yhtä vakuuttavaa suorittamista kuin kauden alku- ja keskivaiheessa, mutta tasaisuutta hän tulee varmasti saamaan lisää iän myötä.

Toni Kroos
Arvosana: 9

Real Madridin keskikentän sielu Kroos oli tälläkin kaudella joukkueensa pallollisen pelaamisen tärkein palanen. Saksalaistähti osaa rytmittää peliä fantastisesti, antaa murtavia syöttöjä, hänen pitkät syöttönsä osuvat kohteeseen huimalla prosentilla ja hänen potkutekniikastaan on iloa erikoistilanteissakin.

Kroos syötti kaikista La Liga -pelaajista kolmanneksi eniten syöttöjä ja hänellä oli koko sarjan paras syöttöprosentti (93,5%). Lukemista huolimatta ei pidä luulla, että hän pelaisi pelkkiä helppoja syöttöjä, sillä hän myös antoi kahdeksanneksi eniten ”avainsyöttöjä” eli syöttöjä, jotka johtivat laukaukseen maalia kohti.

Kyseessä oli myös Kroosin Real Madrid -uran toiseksi maalirikkain kausi neljän osuman myötä. Näiden joukossa oli muutama todella kaunis maali.

Luka Modric
Arvosana: 8

Moni oli jo viime kauden jälkeen valmis sanomaan Modricista, että hänen uransa jalkapallomaailman terävimmässä kärjessä alkaa olla ohitse. Häntä vietiin siirtohuhuissa pois Santiago Bernabéulta, mutta kroatialainen ei halunnut päättää Los Blancos -uraansa heikkoon kauteen. Tällä sesongilla hän osoitti epäilijänsä olleen väärässä. Hän ei toki enää ole yhtä ylivoimainen keskikenttäpelaaja kuin uransa parhaimpina ajanjaksoina, mutta kyseessä oli ehdottomasti onnistunut kausi.

Siinä missä kauden 2018-19 kauden päätteeksi monet madridistat toivoivat Modricin tekevän tilaa nuoremmilleen, tämä kausi käänsi tilanteen jälleen ympäri vaikka ikää on tullut taas hieman lisää. Varsinkin koronatauon jälkeiset esitykset olivat tasaisesti huippuluokan suorituksia, jotka osoittivat, että pelaajalle on käyttöä vielä ensi kaudellakin.

Isco
Arvosana: 7

Iscon kausi kuvasti hyvin hänen koko Real Madrid -uraansa. Hän on parhaimmillaan kentän paras pelaaja, joka saa näyttämään jalkapallon pelaamisen äärimmäisen helpolta. Huonoimmillaan hän puolestaan näyttää pelaajalta, joka on eksynyt liian kovaan sarjaan.

28-vuotias Isco on nyt edustanut Real Madridia jo 7 vuoden ajan. Tästä huolimatta hän ei ole onnistunut vakiinnuttamaan paikkaansa joukkueen vakioavauskokoonpanosta. Samaan aikaan hän on kuitenkin liian hyvä päästettäväksi muualle.

Vaikka Isco onkin ollut parhaimmillaan selvästi arvosanaansa parempi, kaipaan pelaajalta paljon lisää tasaisuutta ja hänen tulisi saada selkeämpi rooli joukkueesta. Hänen taidoillaan edelle mainitut asiat eivät pitäisi olla mahdottomuuksia.

James Rodríguez
Arvosana: 6

Real Madrid koitti hankkiutua Jamesista eroon ennen kauden alkua, mutta pelaaja joutui jäämään Santiago Bernabéulle vastoin omaa tahtoaan ja osittain myös vastoin seuran tahtoa.

James oli avauskokoonpanossa La Ligassa ainoastaan kolme kertaa. Toki hänen puolustukseen on heti mainittava, että kaikissa näissä otteluissa hän pelasi ihan hyvin. Kaikesta huolimatta hänelle ei tunnu löytyvän roolia Zidanen palapelistä ja on ihme, jos hän pelaa Real Madridin paidassa vielä ensi kaudella.

Kentällä ollessaan kolumbialainen onnistui usein kohtalaisesti, mutta paljosta kertoo myös se, että minuutteja hänelle kertyi ainoastaan 419. Niin upealta vaikuttanut ura on ollut jo useamman vuoden pahasti laskussa ja on mielenkiintoista nähdä, yltääkö James enää koskaan parhaalle tasolleen.

Brahim Díaz
Arvosana: 6

Nuori lupaus Brahim joutui tällä kaudella kärsimään siitä, että Real Madridin kokoonpano oli todella laaja. Kaikille ei millään riittänyt peliminuutteja ja 20-vuotiaan espanjalaisen pelipaikalle oli kaikista eniten tarjontaa. Hän pääsi sarjaotteluissa kentälle ainoastaan kuusi kertaa, ja hän oli kentällä keskimäärin vain reilut yhdeksän minuuttia, joten hänen pelaamistaan ei voi kommentoida kovin paljoa.

Kehuja Brahim on saanut siitä, että vähäisestä vastuustaan huolimatta hän on harjoitellut ja käyttäytynyt erittäin ammattimaisesti. Tällä tavoin hän on parantanut osakkeitaan vaikka ei ole kentälle vielä kovin usein päässytkään.

Hyökkääjät

Karim Benzema
Arvosana: 9

Kausi oli Benzemalle mahdollisesti jopa hänen pitkän Real Madrid -uransa paras. 21 maalia ja 8 maalisyöttöä kertovat jo paljon, mutta kuten jo pitkään on nähty, hän pystyy auttamaan joukkuettaan muutenkin kuin suorilla tehoilla.

Benzema teki ison kasan tärkeitä maaleja, jotka toivat Real Madridille pisteitä. Osumat syntyivät monipuolisilla tavoilla. Joukossa on muutama kaunokainen, jokunen ei niin kaunis tahtomaali, puskuja, varmoja viimeistelyitä ja kaikkea näiden väliltä. Myös maalisyöttöjä kertyi mukavat kahdeksan kappaletta, joiden kruununa pompusta kantapäällä annettu passi, joka löysi tiensä Espanyol-puolustajan jalkojen välistä suoraan Casemirolle, joka pääsi puttaamaan tärkeän 1-0-voittomaalin.

Karim Benzema iski huimat 21 maalia ja antoi 8 maalisyöttöä. Kuva: Getty Images.

Minkä takia Benzema ei sitten saanut täyttä kymppiä? Mielestäni hänen pelimäärällään Real Madridin kaltaisen joukkueen ykköshyökkääjänä maalimäärän tulisi olla vielä korkeampi täyteen kymppiin. Viitenä edelliskautena La Ligan kolmen parhaan maalintekijän yhteinen maalikeskiarvo on ollut 31,2 maalia kauden aikana. Toki Cristiano Ronaldo ja Lionel Messi ovat poikkeusyksilöinä vaikuttamassa tähän keskiarvoon, mutta myös monet muut pelaajat ovat yltäneet koviin maalimääriin. Pichichi-palkinnon voittaminen olisi ollut tällä kaudella napattavissa 26 osumalla ja sen olisin Benzemalta vaatinut täyteen kymppiin.

Gareth Bale
Arvosana: 5

Bale on lähteestä riippuen Real Madridin parhaiten tai toiseksi parhaiten palkattu pelaaja. Tällaisen pelaajan tulisi olla aina avauskokoonpanossa ja kaiken lisäksi pelata hyvin. Bale oli vain 12 kertaa avauskokoonpanossa ja vielä pahemmin hän epäonnistui jälkimmäisessä vaatimuksessa.

Kaksi La Liga -maalia kertovat jo paljon walesilaisen kaudesta, mutta esiin on myös nostettava, että tehojen puuttumisen lisäksi hänen peruspelaamisensa on usein ollut jopa karmeaa katsottavaa. Kun näihin perusteluihin yhdistää vielä usealla eri tavalla ilmenevän välinpitämättömyyden, on lopputuloksena joukkueensa huonoin arvosana.

Madridistat rukoilevat, että pelaajasta päästäisiin eroon tulevana kesänä, jotta palkkakuluja saataisiin pienennettyä tai ainakin käytettyä järkevämmin, mutta Balen ja hänen tiiminsä viesti tuntuu olevan selvä: hän pelaa Madridissa sopimuskautensa loppuun asti.

Lucas Vazquez
Arvosana: 6

Vazquez on nöyrä, kaikkensa antava ja sympaattinen Real Madridin oma kasvatti. Nämä asiat eivät kuitenkaan paina vaakakupissa, jos tulee arvioida yksinomaan pelaajan pelisuorituksia.

Ilman oma kasvatti -statustaan Vazquez tuskin pelaisi näin korkealla tasolla. Hänellä on omat vahvuutensa kuten työteliäisyys ja keskitykset, mutta peruspelaamisen taso ei vakuuta. Hän on läpi kauden saanut kaikesta huolimatta ihan kelvollisen määrän vastuuta 18 La Liga -ottelun myötä. Mielestäni peliesitykset ovat kuitenkin olleet kokonaisvaltaisesti heikohkoja.

Rodrygo
Arvosana: 7

19-vuotias brasilialainen tuli yllättävänkin suurella ryminällä mukaan Real Madridin joukkueeseen. Tähän toki vaikutti moni asia kuten Balen esitykset ja Asension loukkaantuminen.

Rodrygon kauden ensimmäinen puolikas oli mielestäni erinomainen, mutta loppua kohden hänen esityksensä hieman hiipuivat. Tästä huolimatta kyseessä oli ehdottomasti odotuksiin nähden hyvä kausi ja nuorukainen osoitti, miksi hänestä maksettiin ikäänsä suhteutettuna valtava 45 miljoonan euron siirtokorvaus.

Rodrygo tekee paljon oikeita valintoja kentällä ollessaan. Hän harvoin lähtee haastamaan väärissä paikoissa, valitsee usein parhaan mahdollisen syöttöratkaisun, osaa liikkua hyvin ja ajoittaa suorituksensa hyvin. Näistä ominaisuuksista on hyvä lähteä rakentamaan valoisaa pelaajauraa, mutta isossa kuvassa tällä kaudella häneltä puuttui tekemisestään vielä se laatu, jolla murtauduttaisiin Real Madridin kaltaisen suurseuran avainpelaajaksi.

Monelle jäi mieleen upea hattutemppu Galatasarayn verkkoon Mestarien liigassa, mutta La Ligassa Rodrygo tarvitsi yhtä maalia kohden keskimäärin 511 minuuttia, mikä ei ole riittävä lukema. Esimerkiksi Barcelonan 17-vuotiaalla Ansu Fatilla sama lukema on keskimäärin maali 146 minuuttia kohden.

Marco Asensio
Arvosana: 7

Asension ei pitänyt loukkaantumisensa takia pelata tällä kaudella ollenkaan, mutta kauden venyminen kesän puolelle antoi hänellekin 334 peliminuuttia La Ligassa. Näissä otteluissa hän esiintyi hyvin, mutta otanta ja kokonaispanos jäi sen verran pieneksi, että arvosana ei tuosta kasva.

Positiivisin merkki Asension kohdalla on se, että näiden minuuttien perusteella näyttää siltä, että kuntoutuminen on sujunut erinomaisesti ja pelaaja vaikuttaa valmiilta palaamaan samalle tasolle kuin ennen loukkaantumistaan.

Asension kauden tähtihetki oli yksi koko kauden hienoimmista hetkistä. Hänet otettiin ensimmäisen kerran kentälle pitkän loukkaantumisen jälkeen kesäkuun 18. päivä Valenciaa vastaan. Hän tarvitsi alle minuutin siihen, että laittoi pelivälineen tyylikkäästi ensimmäisellä kosketuksellaan verkon perukoille.

Vinícius
Arvosana: 8

Vinícius jatkoi siitä, mihin debyyttikaudellaan jäi. Pelaaja on äärimmäisen vaarallinen hyökkäyskolmanneksella ja hänellä on taito luoda vaarallisia tilanteita henkilökohtaisella taidollaan. Hän on parhaimmillaan huippuluokan harhauttelija, joka pääsee hyviin tilanteisiin, mutta nuorukaisen ongelmana on viimeiset ratkaisut. Liian usein hänen viimeinen syöttönsä tai maalintekoyrityksensä jättää parantamisen varaa. Jos Vinícius saa jossain vaiheessa uraansa viimeiset ratkaisunsa laadukkaammiksi, tulee hän olemaan Real Madridille äärimmäisen arvokas pelaaja.

Vaikka kritisoinkin tätä ominaisuutta hänessä, kyseessä oli ehdottomasti onnistunut kausi. Los Blancosilla oli useissa otteluissa vaikeuksia murtautua vaarallisille maalintekopaikoille matalassa blokissa puolustaneita vastustajia vastaan. Näissä hetkissä Vinícius pystyi usein tarjoamaan ohituksillaan tilanteita, joita muut kentällä olleet eivät pystyneet tuottamaan.

Eden Hazard
Arvosana: 7

Jos arvosana tulisi antaa suhteutettuna odotuksiin, olisi Hazardin numero heikompi. Alkukausi meni penkin alle ja loukkaantumiset häiritsivät kautta tasaisesti. Näistä seikoista huolimatta, Hazardin pelaaminen isossa kuvassa oli parempaa, mitä yleisesti puhutaan. Hän pelasi useita huippuotteluita ja suoritusvarmuus nousi alkukauden vaikeuksien jälkeen hyvälle tasolle.

Eden Hazardilta on lupa odottaa paljon enemmän. Kuva: Getty Images.

Häntä on pidetty floppina ensimmäisen kautensa perusteella ja osittain syystäkin. Kentällä ollessaan on kuitenkin nähty merkkejä, joista voi päätellä, että kunnossa pysyessään, hän tulee nousemaan takaisin huipputasolleen ensi kaudella.

Hazardin ongelma oli muutamien muiden tavoin tehottomuus, mutta suorien tehojen ulkopuolella näkyi paljon erittäin hyviä merkkejä. Ennen viimeisintä loukkaantumistaan hän oli hetkellisesti jopa Real Madridin selvästi parhaita pelaajia.

Luka Jovic
Arvosana: 6

Jovicin ensimmäinen kausi Madridissa oli varmasti täysi vastakohta sille, mitä 22-vuotias serbialaishyökkääjä toivoi. Vastuuta tuli 17 ottelussa, mutta hänen puolustukseensa on sanottava, että avauskokoonpanossa hän oli ainoastaan neljä kertaa. Yhteensä minuutteja La Ligassa kertyi 422, joissa hänen tehonsa olivat kaksi maalia ja yksi maaliin johtanut syöttö.

[readmore from=Real-Madrid]

Lukema saattaa kuulostaa karmealta, mutta kun huomioidaan peliaika suhteessa maalimäärään, oli Jovic joukkueensa neljänneksi tehokkain pelaaja. Tämä kertoo siitä, että usein hänen peliaikansa vaihdosta sisään tullessa jäi hyvin vähäiseksi eli ottelumäärä ja tehot ovat hieman hämäävä yhdistelmä.

Jovicilla oli isoja ongelmia myös kentän ulkopuolella, mutta arviointikohteena ei ole yksityiselämä vaan ne asiat, joita pelaaja toteutti kentällä. Kauteen mahtui myös lupauksia herättäneitä otteita ja hetkiä, joten lopulta en näe vielä syytä suureen huoleen, kunhan pelaaja itse ei heitä hanskoja tiskiin ja Real Madrid malttaa antaa hänelle ainakin toisen näyttömahdollisuuden.

Mariano Díaz
Arvosana: –

Mariano pelasi koko kauden aikana 42 La Liga -minuuttia, joten hänelle on mahdoton antaa arvosanaa. Hänen kauden kohokohtansa oli ehdottomasti 2-0-maali Barcelonan verkkoon kauden jälkimmäisessä El Clásicossa.

On vaikea sanoa, mitä kaikkea Marianon vähäisen vastuun taustalta löytyy, mutta lienee selvää, että hän ei tule jatkamaan Real Madridin paidassa enää ensi kaudella.