Kolme kertaa Mestarien liigan putkeen voittanut Real Madrid putosi – Ajax hiljensi ja tyrmäsi Bernabéun

Eurooppalaisen jalkapallokevään suurin yllätys nähtiin tiistai-iltana Madridissa. Ajax pudotti Real Madridin Mestarien liigasta voitettuaan Bernabéulla neljännesvälierien toisen osan maalein 4-1.
Ensimmäinen osa oli päättynyt Amsterdamissa kolmisen viikkoa sitten Real Madridin 2-1 -vierasvoittoon, mutta se ei riittänyt läheskään Santiago Solarin suojateille tiistaina Espanjan pääkaupungissa.
Ajax aloitti ottelun loistavasti. Vieraat pääsivät pallonriiston myötä nopeaan vastahyökkäykseen ja Hakim Ziyech siirsi komealla viimeistelyllä hollantilaiset johtoon vain seitsemän minuutin jälkeen.
Kymmenisen minuuttia myöhemmin David Neres aiheutti sokkihoitoa Real Madridin kannattajille. Neres sai pallon haltuunsa pilkun kohdalla, ohitti Thibaut Courtois’n ja iski Ajaxin kahden maalin etumatkalle.
Real Madrid koki jalkapallomaailman ikävän puolen ensimmäisen puolen tunnin aikana myös loukkaantumisten puolella. Lucas Vázquez ja Vinícius joutuivat jättämään kentän loukkaantumisten vuoksi. Kummatkin poistuivat vaihtopenkin puolelle itkien.
Kenties ottelun suurempana tähtenä muistettava Dusan Tadic vei Ajaxin toisella jaksolla jo kolmen maalin etumatkalle. Pallo näytti aluksi jo ylittävän sivurajan, mutta linjatuomari ei nostanut lippuaan ylös ja peli sai jatkua. Tadic sai pallon boksin reunalla ja laukoi komeasti vieraiden kolmannen. Maalia katsottiin sivurajan vuoksi VAR:lta useamman minuutin ajan.
Real Madrid nosti itsensä peliin hetkeksi mukaan Marco Asension maalin myötä. Viníciuksen tilalle kentälle vaihdettu Asensio sijoitti pallon varmasti ohi Ajaxin maalia vartioineen André Onanan.
Real Madridin taistelutahto ei kestänyt kauaa elossa, sillä Ajax pisti otteluparin viimeistään pakettiin 20 minuuttia ennen loppua. Lasse Schöne laukoi kerrassaan upean vapaapotkun ohi Courtois’n ja hollantilaisten juhlat saivat alkaa.
Lisäajalla Nacho otti vielä suoran punaisen ja on Sergio Ramosin tapaan sivussa ensi kauden Mestarien liigan lohkovaiheen avausottelusta, jos Real Madrid etenee kilpailuun ensi kaudeksi.
Lue myös:
- Real Madridin avainpelaaja Mestarien liiga -katastrofin jälkeen – ”Kautemme on ollut p*ska”
- Real Madridin seuralegenda harmitteli huonoa tuuria katastrofiottelussa – ”Kaikki meni meitä vastaan”
- Real Madrid menetti kolme pelaajaansa mahalaskun yhteydessä – pitkään sivussa?
- Real Madridin toppari Mestarien liigan katastrofin jälkeen – ”Meidät on tuhottu”
- Tahallisen pelikiellon napannut Sergio Ramos seurasi Real Madridin mahalaskua katsomosta – kuvasi dokumenttiaan
- Real Madridin päävalmentaja kommentoi Mestarien liigan shokkiputoamista – ”Tietenkin kaipasimme Ramosia”
- Real Madridin Lucas Vázquez kommentoi katastrofaalista putoamista – ”Heitimme kannattajien ilon roskakoriin”
- Real Madridin avainpelaaja myönsi surkean vireensä – ”Meidän on otettava vastuu, minun ensimmäisenä”
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi