Zinedine Zidanelta karua kohtelua saanut fysiikkavalmentaja tekee paluun Realiin – odotukset ovat tapissa
Kuva: Getty Images
Carlo Ancelotti ei ole ainoa paluun Real Madridiin tekevä valmentaja. Myös fysiikkavalmentaja Antonio Pintus on tulossa takaisin tuttuun seuraansa kahden Internazionalessa vietetyn kauden jälkeen.
Zinédine Zidane toi Pintuksen Real Madridiin kaudeksi 2016–17, koska hän oli ollut niin vaikuttunut siitä työstä, jota tämä oli tehnyt Juventuksessa vuosina 1996–98. Kun Zidane kuitenkin palasi Realiin vuonna 2019, hän vapautti Pintuksen tehtävistään, koska tämä oli jäänyt madridilaisseuraan Zidanen sieltä lähdettyä vuotta aiemmin.
Pintuksen odotetaan jo tulevalla kaudella löytävän vastauksia Real Madridia vaivanneisiin loukkaantumishuoliin, jotka ovat ilmenneet hänen lähtönsä jälkeen. Viime kaudella niitä ilmeni kaiken kaikkiaan 59. Otteluita Real pelasi 52. Marcan mukaan luottamus Pintuksen tilalle astuneeseen Gregory Dupontiin on karissut nopeasti monien silmissä.
Samaan aikaan kun Interissä loukkaantumiset eivät ole aiheuttaneet mainittavia ongelmia, on Real Madridissa koettu yhteensä 114 loukkaantumista kahden viime sesongin aikana. Lukema on 33 kappaletta korkeampi kuin Atlético Madridin vastaava ja 23 kappaletta korkeampi kuin Barcelonan.
Pintuksen toistaiseksi viimeisellä Real Madrid -kaudella joukkueessa kärsittiin vain 36 loukkaantumista. Hänen yksinkertaisimpiin metodeihinsa kuului muun muassa Cristiano Ronaldon, 36, lepuuttaminen tärkeimpiä pelejä varten silloin, kun tämä vielä Espanjassa pelasi.
Kuvat: Getty Images.
LUE MYÖS:
- Laita nimi mieleen! Marcelo puhui yleviä 18-vuotiaasta Real Madrid -lupauksesta
- Real Madrid lähimpänä tähtipuolustajan hankintaa – siirto ärsyttäisi Barcelonaa
- Sergio Ramos lähtee Meksikosta – ura jatkuu
- Ferran Torresille hattutemppu Barcelonan maalijuhlissa
- Kylian Mbappé lähestyy Cristiano Ronaldon ennätystä
- Lähde: Barcelona on antanut taas yhdelle avainpelaajalle erioikeuden lähteä Saudi-Arabiaan
- Barcelonan aktiivisuus pelaajamarkkinoilla riippuu siitä, mitä Ronald Araújo tekee
- Real Oviedo ei onnistunut ohittamaan Lucas Bergströmiä
- Barcelona-legenda pelaa tänään uransa viimeisen ottelun
- Espanjan MM-kisalohko on nyt tiedossa

- Sport: Toppari ei palaa Barcelonaan Ronald Araújon tilanteesta huolimatta
- Emmanuel Petit kertoi miksei Barcelona voita Mestarien liigaa