Valencialle tappio karvaimmalla tavalla – seuraikoni johdatti vastustajan voittoon
Kuva: Getty Images
Valencia koki sunnuntaina kauden kolmannen tappionsa, kun Derbi de la Comunitat -nimellä tunnetussa Valencian alueen derbyssä Villarreal oli parempi maalein 2-1. Voitto nosti Villarrealin ainakin muutamaksi tunniksi La Ligan kärkeen ohi Real Madridin, mutta sunnuntain iltaottelussa joko Real Betis tai Real Sociedad voi vielä kiilata edelle.
Erityisen karvaan tappiosta Valencialle tekee se, että ottelun voittomaalin viimeisteli 69. minuutilla Dani Parejo, joka toimi vielä viime kaudella Valencian kapteenina. Parejo pelasi Valenciassa kaikkiaan yhdeksän kautta, ja niistä viidellä hän kantoi seurassa kapteenin nauhaa. Valencian säästökuuri johti siihen, että seura luopui monista avainpelaajistaan, ja niinpä 31-vuotias Parejokin vaihtoi täksi kaudeksi Villarrealiin – ilmaissiirrolla ja neljän vuoden sopimuksella.
Hieman rangaistusalueen takaa voittomaalin laukonut Parejo oli lähellä jopa tuulettaa ensimmäistä maaliaan Villarrealin paidassa, kunnes muisti, että vastassa oli miehen uran pitkäaikaisin seura Valencia ja laski kätensä. Maali oli epäilemättä miehelle joka tapauksessa tunteikas. Ironiaa lisää se, ettei Parejo tehnyt ainuttakaan maalia 18 derbyssään, jotka hän pelasi Valencian paidassa Villarrealia vastaan.
Dani Parejo for Valencia against Villarreal in LaLiga: 18 games, 0 goals
Dani Parejo for Villarreal against Valencia in LaLiga: 1 game, 1 goal
It just had to happen.
Dani Parejo for Villarreal against Valencia in LaLiga: 1 game, 1 goal
It just had to happen.
2 - Paco Alcácer has scored in each one of his two league games vs Valencia (two goals), more than any other opponent in the competition scoring in the 100% of games. Sorry
#VillarrealCF
#ValenciaCF
#VillarrealCF
#ValenciaCF
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Hansi Flick myöntää, että Barcelonan tähtivahti pelasti joukkueen
- Joselu otti kantaa Xabi Alonson vaikeuksiin Real Madridissa
- Vinícius sai vihellyskonsertin Real Madridin kannattajilta
- Barcelona voitokas La Ligan kärkikamppailussa – Lamine Yamal iski maalin
- Barcelonan toppari loukkasi polvensa – kuukausiksi sivuun pelikentiltä
- Real Sociedad nimitti uuden päävalmentajan
- Raphinha ei päässyt FIFA:n tähdistökentälliseen – Hansi Flick: ”Naurettavaa”
- Kylian Mbappé lähetti terveiset Cristiano Ronaldolle: ”Uskomatonta”
- Kylian Mbappé ylsi Cristiano Ronaldon ennätykseen
- Copa del Reyssä nähtiin Barcelonan lähihistorian seuraennätys!

- Barcelona hyvissä asemissa 15-vuotiaan hyökkääjälupauksen pelaajakaupoissa
- Kylian Mbappé neuvottelee tärkeästä sopimuksesta