Lähde: Barcelona kiinnostunut Ajax-vahdista – vaihtamassa seuraa ensi kesänä
Kuva: Getty Images
André Onana on poistumassa Ajaxista ensi kesänä.
Onanan nykyinen sopimus Ajaxin kanssa päättyy kuluvan kauden jälkeen, eivätkä osapuolet ole päässeet yhteisymmärrykseen jatkosopimuksesta.
25-vuotias Onana on ollut sivussa pelikentiltä maaliskuusta lähtien jäätyään kiinni dopingista. Onanan pelikielto päättyy marraskuun alussa ja maalivahti on jo palannut joukkueensa harjoitusvahvuuteen.
Onana halusi jättää Ajaxin jo kesän siirtoikkunassa ja oli lähellä siirtyä Lyoniin, mutta lopulta siirto meni jäihin, kun seurat eivät päässeet sopuun siirtosummasta.
CBS Sportsin saamien tietojen mukaan Barcelona on kiinnostunut Onanasta. Onana pelasi Barcelonan organisaatiossa vuodet 2010-15, kunnes siirtyi Ajaxin organisaatioon ja nousi lopulta amsterdamilaisseuran ykkösmaalivahdiksi.
Onana on aiemmin todennut julkisuudessa, ettei sulkisi pois mahdollisuutta palata Barcelonaan.
Mundo Deportivon mukaan Barcelonan on tarkoitus tuoda omia kasvattejaan takaisin seuran edustusjoukkueeseen. Barcelona on kiinnostunut myös RB Leipzigin Dani Olmosta.
LUE MYÖS:
- No nyt! Suomi kaatoi Espanjan kärkiottelussa
- Espanja ja Pikkuhuuhkajat isossa ottelussa – tässä ovat avauskokoonpanot
- Toista kertaa putkeen – Jude Bellinghamille kova tunnustus
- Rodri paljasti – tässä on Pep Guardiolan ja Hansi Flickin suurin ero
- Barcelona-tähti ei päässyt kesän MM-kisoihin: ”Se sattui todella paljon”
- AS: Espanjan pelaajalta hieno ele – lahjoitti miljoona euroa liiton työntekijöille
- Deco: ”Julián Álvarez on unohdettu”
- Sky: Saksalaisjätti Barcelonan tähtipelaajan perässä
- Tässä on Espanjan otteluohjelma Kansojen liigassa
- Rodri kertoi miksi valitsi Real Madridin sijaan Barcelonan

- Anthony Gordon kokee Englannin matkivan Espanjaa