Kun vaikkapa Twitteriin kirjoittaa sanat ”Odegaard” ja ”Best”, tulee silmien eteen mielenkiintoisia tuloksia. 20-vuotiaan Martin Ødegaardin alkukausi La Ligassa on ollut niin hurja, että erittäin monet kehuvat norjalaisnuorukaista koko sarjan alkukauden parhaaksi pelaajaksi. Toiset puolestaan ehdottavat hänen olevan tämän hetken paras pohjoismaalainen pelaaja – siis ohi muun muassa Zlatan Ibrahimovicin, Christian Eriksenin, Erling Braut Hålandin tai Teemu Pukin.

Real Madridin omistaman Ødegaardin tuorein näytös nähtiin torstai-iltana, kun Real Sociedad kukisti Baskimaan derbyssä Alavésin 3-0. Maalitilastoon hän ei nimeään saanut, vaan osumat merkittiin Mikel Oyarzabalille (2) ja Willian Josélle. Pelintekijänä Ødegaard oli sen sijaan täysin suvereeni.

Tilastopalvelu Squawka tilastoi norjalaisen luoneen ottelussa peräti kymmenen maalipaikkaa. Lukema on La Ligan korkein yhden ottelun saldo sitten kauden 2016-2017.

Squawka

@Squawka

Squawka

@Squawka
Since the start of the 2016/17 season, no player has created more chances in a single LaLiga game than Martin Ødegaard's 10 vs. Alavés.

Which included one absolutely outrageous assist. 🤤
ØMG. 😲

Suuren yleisön huomion kiinnitti kuitenkin ennen kaikkea Ødegaardin alustus Oyarzabalin tekemään avausmaaliin. Nuorukainen pisti keskialueella puikot ja lähetti sitten suorastaan ”messimäisen” millimetrin tarkan syötön maalin edustalle hiipineelle Oyarzabalille. FIFA:kin innostui maalisyötöstä siinä määrin, että ehdotti omalla Twitter-tilillään norjalaisen namupassia ehdokkaaksi kuvitteelliseen ”maalisyöttöjen Puskas-palkintoon”.

FIFA

@FIFAcom
If there was a #Puskas award solely for assists, 🇪🇸@RealSociedad’s Martin Odegaard would be a definite early front-runner! 🔭🤩🇳🇴

LALIGA English

@LaLigaEN
The Oyarzabal-Ødegaard connection inspired @RealSociedadEN to another win! 🧙‍♂️✨

#RealSociedadAlaves

Ødegaardin tehosaldo kauden kuudesta sarjapelistä on kaksi maalia ja yksi maalisyöttö. La Realin kauden toinen tehopelaaja Oyarzabal (kolme maalia ja kaksi maalisyöttöä) korosti Copen haastattelussa Ødegaardin onnistumista ja merkitystä sansebastianilaisjoukkueelle.

– Tiedämme, miten lahjakas Martin on, ja meidän täytyy nauttia ajasta, jonka hän on täällä, Oyarzabal totesi viitaten norjalaisen lainastatukseen.

– En minäkään odottanut sen syötön tulevan perille.

Real Sociedad on ollut joukkueenakin alkukauden suurin yllättäjä, sillä kolmannen perättäisen voittonsa myötä se kipusi sarjassa kakkoseksi Real Madridin jälkeen. Ei hassummin sarjan nuorimmalta joukkueelta.

Real Sociedadin oma kasvatti Imanol Aguacil, 48, ansaitseekin suuren hatunnoston tekemästään valmennustyöstä. Aguacil aloitti baskiseuran valmentajana viime joulukuussa, ja on hävinnyt 29 ottelustaan joukkueen peräsimessä vain seitsemän.

Football Talent Scout - Jacek Kulig

@FTalentScout

Football Talent Scout - Jacek Kulig

@FTalentScout
Real Sociedad:

Barrenetxea (17)
Isak (20)
Sagnan (20)
Ödegaard (20)
Muñoz (22)
Guevara (22)
Oyarzabal (22)
Zubeldia (22)
Le Normand (22)
Gorosabel (23)
Merino (23)

2nd in La Liga, youngest team in the league. Fantastic project. 🔵⚪️
Huge credit to the coach Imanol Alguacil who put this up together. 48 years of age. One of the most talented coaches in La Liga.