La Liga -kausi jatkuu yhä, vaikka EM-kisat vievät huomion – näin kävi nousukarsinnan avausosassa
Kuva: Getty Images
Euroopan jalkapallon ystävien katseet on tietenkin suunnattu juuri nyt lähinnä EM-kisoihin, mutta seurajoukkuejalkapalloiluakin pelataan koko ajan. Pallo pyörii tietysti vaikkapa Suomen kentillä, mutta myös Espanjassa pelataan edelleen isoista panoksista. Kahtena peräkkäisenä sunnuntaina nimittäin selvitetään nousukarsintojen finaalissa, mikä on La Ligan ensi kauden 20:s joukkue.
Finaalissa pelaavat Madridista tuleva Rayo Vallecano ja katalonialainen Girona. Voiton ensimmäisessä osassa vei City Football Groupin rahoittama Girona, joka otti siten aimo harppauksen kohti La Ligaan paluuta. Nousukarsinta ratkaistaan Gironan kotistadion Montilivillä ensi sunnuntaina.
Rayo Vallecano ja Girona kohtasivat viimeisessä sarjaottelussaan 10.4. Tuolloin Rayo oli kotikentällään parempi maalein 2-1. Tuosta pelistä kuitenkin käynnistyi Gironan nousujohde, sillä sen jälkeisistä 11 pelistään se ei ole hävinnyt yhtään, vaan voittanut yhdeksän ja pelannut kahdesti tasan.
Rayo Vallecano aloitti maalinteon kuudennella minuutilla, kun joukkueen kauden paras maalintekijä Isi hyödynsi Gironan puolustuksen virheen. Kotijoukkue painoi päälle, sillä se voitti avausjaksolla maalintekoyritykset 8-2 ja laukaukset kohti maalia 4-1. Toisen maalin teki kuitenkin Girona, kun Enric Franquesa tasoitti numeroiksi 1-1 pelin 41. minuutilla. Vain hetkeä myöhemmin Nahuel Bustos ohjasi vahingonomaisesti Gironalle jo toisen maalin, mutta maali hylättiin VAR-tarkistuksen jälkeen käsivirheenä.
Avausosan voittomaali syntyi heti toisen puoliajan ensimmäisellä minuutilla. Maalista vastasi Gironan senegalilaishyökkääjä Mamadou Sylla, joka oli jo syöttänyt joukkueensa ensimmäisen maalin.
[readmore from=nousukarsinta]
Rayo Vallecanon Pozo teki joukkueelleen tasoitusmaalin 89. minuutilla tultuaan vain hetkeä aiemmin vaihdosta kentälle. Tämäkin maali kuitenkin hylättiin VAR-tarkistuksen jälkeen Leonardo Ulloan oltua pelinrakentelussa paitsioasemassa.
Rayo Vallecano piti palloa ja loi tilanteita, mutta voiton vei Girona, jonka molemmat laukaukset kohti maalia yllättivät Rayon maalia vartioineen Luca Zidanen. 2-1-vierasvoitto antaa Gironalle erinomaiset lähtökohdat toiseen osaotteluun ensi sunnuntaille.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Levante oli sekuntien päässä elintärkeästä voitosta – Rayo Vallecano tasoitti lisäajalla
- Real Madrid saa kaksi supertähteään takaisin Manchester City -otteluun
- Bild: Real Madrid valmis maksamaan 160 miljoonaa sensaatiohyökkääjästä
- Kiusallinen moka – seuralegenda jäi nuolemaan näppejään
- Barcelonan uusi puheenjohtaja – ”Meistä tulee pysäyttämättömiä”
- Atléticon ykkösvahti sivuun Mestarien liigan pudotuspelistä – derbykin saattaa jäädä väliin
- Barcelona-pelaaja palasi pitkästä aikaa pelikentille – edellisestä pelistä yli puoli vuotta: ”Tämä on ollut todella vaikeaa”
- Espanjan ja Argentiinan välinen Finalissima on peruttu
- Raphinhalle hattutemppu Barcelonan murskavoitossa
- La Liga-hyökkääjä jalkapallon homofobiasta: ”Pelaajat pelkäävät menettävänsä kaiken”
- Kovaa vihjailua – riita muhimassa Kylian Mbappén ympärillä?
- Bild: Real Madrid valmis maksamaan 160 miljoonaa sensaatiohyökkääjästä
- Espanjan ja Argentiinan välinen Finalissima on peruttu
- Raphinhalle hattutemppu Barcelonan murskavoitossa
- Arda Güler tekin maalin omalta kenttäpuoliskoltaan – Real Madridille murskavoitto
- Barcelonan uusi puheenjohtaja – ”Meistä tulee pysäyttämättömiä”
- Kiusallinen moka – seuralegenda jäi nuolemaan näppejään
- Real Madridin Thiago Pitarchia kosiskellaan pois Espanjan riveistä
- Real Madrid saa kaksi supertähteään takaisin Manchester City -otteluun
- Barcelona-pelaaja palasi pitkästä aikaa pelikentille – edellisestä pelistä yli puoli vuotta: ”Tämä on ollut todella vaikeaa”