Atlético-tähti kiusoitteli kannattajia ”uudella seurallaan” – paljastus sai madridilaiset huokaisemaan helpotuksesta
Kuva: Getty Images
Atlético Madridin keskikenttäpelaaja Saúl Ñíguez julkaisi sunnuntaina sosiaalisessa mediassa päivityksen, joka sai niin Los Colchonerosin kuin muidenkin seurojen kannattajat haukkomaan henkeä.
– Uusi seura. Ilmoitan siitä kolmen päivän päästä… luki Saúlin, 25, julkaisemassa kuvassa.
Päivitys sai siirtohuhut liikkelle, vaikka skeptikotkin heräsivät. Saúl on ollut aiemmin yhdistettynä muun muassa Manchester Unitediin, jonka kannattajat rupesivat taas herättelemään toiveita Espanjan maajoukkuepelaajasta.
Kolme päivää kului, ja Saúl paljasti, mistä oli kyse. Hän perustaa Málagaa edustavan veljensä Aarón Ñíguezin kanssa oman jalkapalloakatemiansa, Club Costa Cityn, Espanjaan.
4-18-vuotiaille suunnattu akatemia pistetään pystyyn veljesten kotikaupunkiin Elcheen. Saúl selvensi livelähetyksessä Instagramissa, että kyseessä tulee olemaan ruohonjuuritason projekti, joka sisältää noin 30 joukkuetta ja 500 pelaajaa.
Saúlin ja Atlétin sopimus on voimassa vielä kesään 2026 saakka. Hän on edustanut madridilaisseuraa vuodesta 2008 lähtien ja pelannut sen edustusjoukkueessa 286 ottelua. Espanjan A-maajoukkueessa Saúl on esiintynyt 19 kertaa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Real Madrid ajautui ahtaalle Mestarien liigassa
- Tyhmyydestä rangaistaan? Fifa harkitsee sanktiota Espanjalle
- João Cancelolta vahva vihje jatkostaan: ”Tiedän, mitä haluan ensi kaudelta”
- AS: Real Madrid -fanit aloittivat karun lähtölaskennan Kylian Mbappélle
- Manchester Cityn supertähti jättää seuran – Sky: Barcelona perässä
- Bayern-legendalta kovaa tekstiä Vinícius Júniorista: ”Hän vain itkee ja valittaa”
- Karut luvut ennen puolivälieräparia – Real Madrid on müncheniläisten kryptoniittia
- Barcelona yrittää hankkia kaksi tähtipelaajaa – aikoo ensin myydä nämä kaksi
- Vinícius Júnior ylistää Lamine Yamalia – ”Taistelu rasismia vastaan on tärkeää”
- Yllätystulos La Ligassa – näin kävi maanantaina
- Väite Kataloniasta: Barcelona haluaa tämän pelaajan ensi kaudeksi
- Barcelona yrittää hankkia kaksi tähtipelaajaa – aikoo ensin myydä nämä kaksi
- Vinícius avautui nyt Xabi Alonsosta: ”Emme olleet samalla sivulla”
- L’Équipe: Real Madrid valmis myymään pelaajansa kesällä
- Sport: Barcelona-pelaaja sai jättitarjouksen Saudi-Arabiasta
- Yllätystulos La Ligassa – näin kävi maanantaina
- AS: Real Madrid -fanit aloittivat karun lähtölaskennan Kylian Mbappélle
- Karut luvut ennen puolivälieräparia – Real Madrid on müncheniläisten kryptoniittia
- Bayern-legendalta kovaa tekstiä Vinícius Júniorista: ”Hän vain itkee ja valittaa”
- Robert Lewandowski nousi seuralegendan rinnalle – seuraavana tähtäimessä Patrick Kluivert
