Siirtohuhuissa pyörivä Barca-puolustaja: ”Messi, Suárez ja Iniesta veivät minulta joka päivä 50 euroa”
Kuva: Getty Images
Vähille peliminuuteille Barcelonassa keväällä jäänyt kolumbialaistoppari Yerry Mina löi itsensä toden teolla läpi kesän MM-kisoissa. Puolustuspäässäkin vahvasti esiintynyt Mina teki turnauksessa peräti kolme maalia, ja nosti todella osakkeitaan siirtomarkkinoilla – ja kukaties myös Barca-luotsi Ernesto Valverden silmissä.
Viime kausi Kataloniassa kuitenkin oli vaikea, sillä 12 miljoonalla eurolla Barcelonaan hankitulle Minalle ei tuntunut heruvan peliaikaa sitten millään. Mies ei muistelekaan aikaa hyvällä.
– Ajattelin kaikenlaista. Kaikenlaista pahaa. Luulin, että kaikki oli ohi, Mina selittää Bocas –lehden haastattelussa.
– Olin niin allapäin, että Paulinho ja (Philippe) Coutinho yrittivät kaiken aikaa piristää minua ja sanoivat kaiken menevän hyvin. Ymmärrän, että joukkueessa on ilmiömäisiä pelaajia, mutta minäkin halusin peliminuuttini. En kuitenkaan saanut niitä. Ja ne vähäisetkin saamani minuutit, huonosti…
– Joskus tuntui siltä, että kaikki menee pieleen, eikä mikään onnistu. Ei edes yksikään syöttö harjoituksissa, Mina pyörittelee.
Minan kitkeryys yllättää sikäli, että julkisuuskuvan puolesta hän vaikuttaa joukkueissaan melkoiselta ilopilleriltä. Samassa haastattelussa kolumbialainen paljastaa kuitenkin myös humoristisen puolensa kertomalla anekdootin Barcelonan harjoituksista.
– Kun saavuin, halusin luoda harjoituksiin hyvää ilmapiiriä, ja aloin lyödä vetoa siitä, kuka vetää treeneissä parhaat vaparit: Lionel Messi, Luis Suárez vai Andrés Iniesta. Minä seurasin heidän vetojaan.
– Hetken päästä tajusin, että he veivät minulta joka päivä 50 euroa. Minä vain mietin: ”Minä siis avasin näille kavereille markkinat!”
– On kuitenkin totta, että ne monsterit panevat pallon juuri sinne, minne haluavat. He ovat mahtavia ihmisiä ja taikureita, Mina vitsailee.
Mina on yhdistetty viime päivinä siirtohuhuissa Valioliigan suurseuroihin, ja etenkin Manchester Unitediin.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- La Ligan lähetysoikeudet vaihtavat omistajaa Suomessa
- Toimittaja: La Ligan suurseurat kiinnostuneita Argentiinan MM-tähdestä
- Joan Laporta kertoi Barcelonan suunnitelmasta Julián Álvarezin suhteen – ”Tarjous on pöydällä”
- Atlético neuvottelee Tanskan maajoukkuepelaajan siirrosta – hintalappu 40 miljoonaa euroa
- Virallista: Barcelona teki jatkosopimuksen topparinsa kanssa
- AS: Serie A:n tähtitopparin siirto Real Madridiin konkretisoitumassa
- Virallista: Ansu Fati jättää Barcelonan
- Virallista: Atlético hankki Espanjan MM-kisapelaajan
- Barcelonan puheenjohtaja vihjaili Julián Álvarezin siirrosta – ”Toivon, että…”
- Virallista: Nico Paz jättää Real Madridin
- Toimittaja: La Ligan suurseurat kiinnostuneita Argentiinan MM-tähdestä
- Barcelona lähestyi Harry Kanea MM-kisojen keskellä – ratkaisu tuli nopeasti
- Virallista: Ansu Fati jättää Barcelonan
- Joan Laporta kertoi Barcelonan suunnitelmasta Julián Álvarezin suhteen – ”Tarjous on pöydällä”
- Virallista: Atlético hankki Espanjan MM-kisapelaajan
- AS: Serie A:n tähtitopparin siirto Real Madridiin konkretisoitumassa
- Atlético neuvottelee Tanskan maajoukkuepelaajan siirrosta – hintalappu 40 miljoonaa euroa
- Marca: Nämä Real Madridin pelaajat Álvaro Arbeloa haluaa viedä mukanaan Valioliigaan
- Iker Casillas kertoi suoran mielipiteensä José Mourinhon paluusta Real Madridiin
- Virallista: Barcelona teki jatkosopimuksen topparinsa kanssa