Virallista: Real Madrid teki ison pelaajahankinnan – hinta 50 miljoonaa euroa

Éder Militão siirtyy Portosta Real Madridiin ensi kesänä. Molemmat seurat vahvistivat kaupan verkkosivuillaan.
Real maksaa 21-vuotiaasta puolustajasta peräti 50 miljoonaa euroa. Se oli Militãon sopimuksessa olleen ulosostoklausuulin suuruus. Realin kanssa Militão on allekirjoittanut kesään 2025 ulottuvan sopimuksen.
Ensisijaisesti Militão pelaa topparina, mutta hän kykenee operoimaan myös oikeana pakkina ja keskikentän pohjalla.
– Hän loistaa nopeudellaan, sijoittumisellaan ja ennakointikyvyllään. Lisäksi hän on hyvä pääpelissä, Realin tiedotteessa kuvaillaan.
Portoon Militão siirtyi seitsemällä miljoonalla eurolla viime kesänä. Hän on ehtinyt pelata portugalilaisseurassa 34 ottelua, joissa on syntynyt kolme maalia. Brasilian maajoukkueessa Militão pääsi debytoimaan viime syyskussa.
Militão on Realin toinen ensi kesänä toteutuva hankinta. Real on jo aiemmin ehtinyt sopia Rodrygon siirtymisestä.
Militãon saapuminen tarkoittanee yhdelle topparille lähtöpasseja. Marcan mukaan lähtijä on Jesús Vallejo, joka joko lainataan tai myydään takaisinosto-option kera.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lähteet: Teinihyökkääjä on pyytänyt siirtoa Barcelonasta – seura pettyi pelaajaansa
- Lähde: Real Madrid teki sisäisesti päätöksen jättäytyä ulos isoista kauppaneuvotteluista
- Pep Guardiola ei aio enää palata Barcelonaan: ”Se oli todella hienoa aikaa, mutta…”
- Sport: Barcelona valmis myymään oman kasvattinsa
- Barcelona valmis päästämään kaksi pelaajansa ilmaiseksi muihin maisemiin
- Real Madridin ja Viníciuksen jatkosopimusneuvottelut jäissä
- Atlético hankkimassa Stuttgartin avainpelaajan – hintalappu selvillä
- Joan Laporta: Barcelona ei tee enää hankintoja kesän siirtoikkunassa
- AS: Real Madrid haluaa purkaa David Alaban sopimuksen
- Yli 70 miljoonan euron Atlético-floppi jättämässä seuran
- Lähteet: Teinihyökkääjä on pyytänyt siirtoa Barcelonasta – seura pettyi pelaajaansa
- Lähde: Real Madrid teki sisäisesti päätöksen jättäytyä ulos isoista kauppaneuvotteluista
- Sport: Barcelona valmis myymään oman kasvattinsa
- Barcelona valmis päästämään kaksi pelaajansa ilmaiseksi muihin maisemiin
- Pep Guardiola ei aio enää palata Barcelonaan: ”Se oli todella hienoa aikaa, mutta…”
- Yli 70 miljoonan euron Atlético-floppi jättämässä seuran
- Real Madridin ja Viníciuksen jatkosopimusneuvottelut jäissä
- MD: Barcelona pettyi pahemman kerran Marc-André ter Stegeniin – aikoo ottaa kapteeninnauhan pois
- AS: Real Madrid haluaa purkaa David Alaban sopimuksen
- Atlético hankkimassa Stuttgartin avainpelaajan – hintalappu selvillä