Marca: Zinédine Zidanen ensimmäinen pelaajahankinta selvillä!
Kuva: Getty Images
Zinédine Zidanen ensimmäinen pelaajahankinta on selvillä, kertoo madridilaislehti Marca.
Lehden tietojen mukaan Porton Éder Militão siirtyy Real Madridiin tulevana kesänä, ja kauppa saadaan sovittua valmiiksi maaliskuun loppuun mennessä. Porto on listattu pörssiin, joten sen on julkistettava pelaajasiirron kaltaiset asiat heti niiden vahvistuttua. Siksi Danilon siirrostakin Real Madridiin kerrottiin aikoinaan jo maaliskuussa.
Militãon kauppahinnasta ei ole vielä tietoa, mutta topparin ulosostohinta on 50 miljoonaa euroa – kunhan kauppa toteutuu ennen heinäkuun 15:ttä päivää. Tuon päivän jälkeen Militãon ulosostohinta nousisi 75 miljoonaan euroon, minkä vuoksi Real on pyrkinyt toimimaan asiassa nopeasti.
21-vuotias Militão siirtyi Portoon São Paulosta seitsemän miljoonan euron kaupassa viime kesänä. Porto on siis tekemässä brasilialaisella muhkean voiton. Militão kykenee tarvittaessa pelaamaan myös oikeana pakkina ja keskikentän pohjalla. Portossa hän on nyt ehtinyt pelata kaiken kaikkiaan 34 ottelua. Brasilian maajoukkueessa Militão debytoi viime syyskuussa.
[readmore from=Real-Madrid]
Jos Militão-kauppa toteutuu, Realissa pelaa ensi kaudella peräti viisi brasilialaista: Marcelo, Casemiro, Vinícius, Rodrygo ja Militão – mikäli esimerkiksi Marcelo ei vaihda seuraa kesällä.
Militãon saapuminen tarkoittaisi myös jonkun toisen topparin lähtöä. Se joku toinen olisi Marcan mukaan Jesús Vallejo, joka joko lähetettäisiin lainalle tai myytäisiin toiseen seuraan takaisinosto-option kera.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Barcelona vakuuttavaan voittoon – nousi La Ligan kärkeen
- Real Madridin pelaaja viikkokausiksi sivuun pelikentiltä
- Benfican Gianluca Prestianni antoi UEFA:lle selityksen Víniciuksen väitetystä solvaamisesta
- Barcelonan puheenjohtajaehdokas haluaa Harry Kanen – näin englantilaistähti kommentoi
- La Liga tutkii uusia törkyhuutoja Viníciusta kohtaan
- Real Madrid kärsi yllättävän tappion La Ligassa
- Real Madrid kiinnostunut tuiki tuntemattomasta hyökkääjälupauksesta
- Real Madridilla loukkaantumishuolia – tärkeä avauksen pelaaja poissa illan pelistä
- Valmentaja sai hurjan toimitsijakiellon – vastaa syytöksiin: ”Haluan, että minua kuunnellaan”
- SER: Barcelonan kiinnostuksen herättänyt Julián Álvarez neuvottelee jatkosopimuksesta Atléticon kanssa
- Benfican Gianluca Prestianni antoi UEFA:lle selityksen Víniciuksen väitetystä solvaamisesta
- Barcelonan puheenjohtajaehdokas haluaa Harry Kanen – näin englantilaistähti kommentoi
- Real Madrid kiinnostunut tuiki tuntemattomasta hyökkääjälupauksesta
- Real Madridin pelaaja viikkokausiksi sivuun pelikentiltä
- La Liga tutkii uusia törkyhuutoja Viníciusta kohtaan
- Barcelona vakuuttavaan voittoon – nousi La Ligan kärkeen
- Real Madrid kärsi yllättävän tappion La Ligassa
- Valmentaja sai hurjan toimitsijakiellon – vastaa syytöksiin: ”Haluan, että minua kuunnellaan”
- José Mourinholta ja Benficalta rajuja syytöksiä Viníciuksesta