Koronan runtelema Kiovan Dynamo pani Barcelonan tiukoille – ”Lionel Pessi” osui jälleen

Lionel Messi teki neljännen maalinsa − ja samalla neljännen rangaistuspotkusta − Barcelonan paidassa tällä kaudella. Messin viisi edellistä maalia ovat tulleet pilkulta, eikä argentiinalaistähti ole vielä alkaneella kaudella iskenyt osumaa pelitilanteessa.
Messin vire rangaistuspotkuissa on aiheuttanut alkukaudella sen, että somessa Messistä on alettu puhua ”Lionel Pessinä” (penalty ja Messi, eli Pessi).
Nyt Messin osuma tuli jo viidennellä minuutilla, kun Barcelona kohtasi Mestarien liigan lohkovaiheen kolmannessa ottelussaan Kiovan Dynamon. Barcelonan kapteeni kaadettiin boksissa, ja Messi itse asettui laukomaan. Kuti suuntautui voimalla takanurkkaan ja Barcelona siirtyi johtoon.
*Pessi comments incoming*
Ukrainalaisvieraat lähtivät otteluun vaikeasta tilanteesta. Dynamon joukkueessa on todettu viime päivinä useita koronavirustartuntoja, ja ottelun pelaaminen ylipäänsä oli epävarmaa. Koronan piinaama ryhmä onnistui kuitenkin kiusaamaan Barcelonaa eritoten toisen jakson alussa.
Dynamo sai luotua useita huippupaikkoja. Kiovalaiset saivat pallon kertaalleen maaliinkin, mutta Tomasz Kędzioran maaliverkkoon sujahtanut puskumaali kulmapotkutilanteessa hylättiin, sillä videoerotuomari katsoi pallon käyneen kulmapotkussa ilmassa päätyrajan yli.
Barcelona oli pinteessä, mutta helpotusta tuli, kun Ansu Fatin oiva keskitys löysi Gerard Piquén pään. Toppari puski 65. peliminuutilla pallon ohi vasta toista otteluaan Dynamon maalissa pelanneen 18-vuotiaan Ruslan Nescheretin.
Lopulta myös Kiovan Dynamo sai sinnikkäästä yrityksestään palkinnon, kun Viktor Tsygankov onnistui maalinteossa 75 minuutin jälkeen.
Eritoten avausjaksoa mielin määrin hallinnut Barcelona kuitenkin piti pintansa ja otti kolmannen voittonsa. Barcelona jatkaa täydellä yhdeksän pisteen potilla G-lohkon kärjessä. Oman pelinsä 4−1 voittanut Juventus on toisena kuudessa pisteessä. Kiovan Dynamo ja Juventukselle hävinnyt Ferencváros ovat kumpikin yhdessä pisteessä.
Sevilla nousi vaikeuksien kautta voittoon
La Ligasta myös Sevilla oli Mestarien liigassa tositoimissa.
Joukkue oli pahassa pulassa avausjaksolla, sillä Krasnodar karkasi jo parinkymmenen minuutin jälkeen kahden maalin johtoasemaan.
Sevilla onnistui nousemaan peliin mukaan, kun Ivan Rakitić kavensi 42. minuutilla. Avausjakson lopussa tuli tosin kylmä suihku, sillä Jésus Navas sai suoran punaisen kortin lisäajan viidennellä minuutilla.
Tämä ei silti Sevillaa lannistanut. Tunnin kohdalla vaihdosta kentälle tullut Youssef En-Nesyri oli hallitsevien Eurooppa-liigan voittajien sankari. En-Nesyri onnistui ensin 69. minuutilla ja sitten 72. minuutilla. Yhtäkkiä Sevilla olikin kiinni kolmessa pisteessä.
Puolet ottelusta vajaalla pelannut Sevilla onnistui kuin onnistuikin ottamaan kolme pistettä. E-lohkossa Chelsea ja Sevilla ovat nyt seitsemässä pisteessä kolmen pelin jälkeen. Krasnodar ja Rennes ovat yhdessä pisteessä. Chelsea kukisti ranskalaiset 3−0.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Sevilla nimitti uuden päävalmentajan
- Atléticolle murskatappio – Diego Simeone muistutti PSG:n rahamahdista
- Neljälle vankeustuomiot Vinícius-nuken hirttämisestä
- Aymeric Laporte herättää kiinnostusta La Ligassa
- Sport: Nico Williams haluaa siirtyä Barcelonaan
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus
- Neljälle vankeustuomiot Vinícius-nuken hirttämisestä
- Atléticolle murskatappio – Diego Simeone muistutti PSG:n rahamahdista
- Sport: Nico Williams haluaa siirtyä Barcelonaan
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Aymeric Laporte herättää kiinnostusta La Ligassa
- Sevilla nimitti uuden päävalmentajan
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- SER: Real Madridin myytävä ainakin yksi tähdistään – vaihtoehtoja on kaksi