Näin Barcelonan puheenjohtajavaalien voittajasuosikki uskoo saavansa Messin jäämään seuraan: ”Ei liiku rahan perässä”
Kuva: Getty Images
Leo Messin sopimus Barcelonan kanssa on päättymäisillään. Sopimus päättyy kesäkuussa, eikä Messi ole edelleenkään solminut uutta sopimusta.
33-vuotias Messi kertoi vuodenvaihteessa päättävänsä tulevaisuudestaan kuluvan kauden jälkeen. Messi on saanut neuvotella muiden seurojen kanssa vapaasti sopimuksesta vuodenvaihteesta lähtien.
Barcelona on merkittävissä talousvaikeuksissa, eikä kykene välttämättä maksamaan Messille teoreettisessa jatkosopimuksessa yhtä paljon palkkaa kuin tällä hetkellä. Messi tienaa Barcelonassa noin 140 miljoonaa euroa kaudessa.
Barcelonan puheenjohtajavaalit järjestetään muutaman viikon kuluttua. Vaalien voittajasuosikki Joan Laporta otti kantaa Messin tulevaisuuteen RNE:n haastattelussa.
– Teen kaikkeni sen eteen, että Messi jatkaa uraansa Barcelonassa. Teen sen niillä taloudellisilla mahdollisuuksilla, jotka seuralla on. Haluan antaa hänelle kaiken sen, mitä hän ansaitsee, eli kunnioitusta ja hänen arvostamistaan ansaitsemallaan tavalla. En ole puhunut Messin tai hänen edustajiensa kanssa tulevaisuudesta, Laporta totesi.
– Minulla on Messin kanssa todella hyvät välit. Kunnioitamme ja välitämme toisistamme. Olen Messille ikuisesti kiitollinen kaikesta, mitä hän on tehnyt. Messi luottaa minuun, koska voin ylpeänä sanoa, että olen aina toteuttanut kaikki lupaukseni. Ensiksi minun pitää tietää, mikä konkreettinen tilanteemme on ja millaisen sopimustarjouksen voin tehdä hänelle.
Laportan mielestä raha ei ole kaikki kaikessa, kun seura suunnittelee jatkosopimustarjoustaan Messille.
– Messi rakastaa Barcelonaa ja olen vakuuttunut siitä, että se auttaa tässä asiassa, koska hän ei liiku minnekään rahan perässä. Barcelonan on tehtävä Messille sellainen tarjous, josta Messi huomaa, että häntä arvostetaan ja voimme kilpailla sen tarjouksen kanssa muiden seurojen tarjouksia vastaan. Mielestäni seuralla on erilaisia tapoja säästää rahaa, eikä ainoa tapa ole välttämättä leikata Messin palkkaa.
Lähde: Mundo Deportivo
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Real Madrid -pelaaja loukkaantui: edessä pitkä huili
- Fabrizio Romano sen teki: julkisti kohutun Real Madrid -siirron ennen aikojaan
- Ter Stegenin siirrossa taas uusi käänne – maalivahti jäi Barcelonaan
- Romano: Yan Diomanden siirto Real Madridiin nytkähti askeleen eteenpäin
- Siirtopommi kytee? Arsenal on iskenyt silmänsä Vinícius Júnioriin
- Barcelonan rakennushanke vaati kuolonuhrin
- PSG kiilasi Real Madridin edelle Rodri-neuvotteluissa
- Atletico Madrid jysäytti – PSG:n keskikenttämies siirtyy seuraan
- Real Madrid latasi 100 miljoonaa pöytään Bundesliiga-tähdestä
- Rodrin Real Madrid -huhuista todella herkullista tietoa
- Atletico Madrid jysäytti – PSG:n keskikenttämies siirtyy seuraan
- PSG kiilasi Real Madridin edelle Rodri-neuvotteluissa
- Real Madrid latasi 100 miljoonaa pöytään Bundesliiga-tähdestä
- Romano: Yan Diomanden siirto Real Madridiin nytkähti askeleen eteenpäin
- Siirtopommi kytee? Arsenal on iskenyt silmänsä Vinícius Júnioriin
- Ter Stegenin siirrossa taas uusi käänne – maalivahti jäi Barcelonaan
- Rodrin Real Madrid -huhuista todella herkullista tietoa
- Barcelonan rakennushanke vaati kuolonuhrin
- Barcelona suunnittelee kovaa peliliikettä – Espanjan MM-kultajoukkueen pelaajat yhteen?
- Barcelonalle paha takaisku – Frenkie de Jongin vamma osoittautui vaikeaksi