Barcelonan puheenjohtajaehdokas muistutti: ”Edes Messin kaltainen historian paras pelaaja ei voi olla seuran yläpuolella”
Kuva: Getty Images
Leo Messin tulevaisuus on puhuttanut jo pitkään.
33-vuotiaan Messin nykyinen sopimus Barcelonan kanssa päättyy kuluvan kauden jälkeen. Messi saa siten neuvotella muiden seurojen kanssa sopimuksesta.
Messi kertoi joulukuussa tekevänsä päätöksen tulevaisuudestaan tämän kauden jälkeen.
Barcelonan puheenjohtajavaalit siirtyivät maaliskuulle. Puheenjohtajaehdokas Toni Freixa muistutti, ettei Messi voi olla hänen mielestään seuran yläpuolella tärkeysjärjestyksessä.
Freixa todennäköisesti viittasi sanoillaan Messin palkkaan. Barcelona maksaa Messille noin sata miljoonaa euroa kaudessa, eikä talousvaikeuksissa olevalla seuralla ole tällä hetkellä varaa maksaa argentiinalaiselle kyseistä palkkaa.
– Messiä on aina kunnioitettava, mutta meidän on annettava julkisuuteen hyvin realistinen viesti. Me olisimme hyvin onnellisia, jos Messi pelaisi Barcelonassa uransa loppuun saakka, mutta me johdamme seuraa pistämällä aina seuran kaiken yläpuolella.
– Edes Messin kaltainen historian paras pelaaja ei voi olla seuran yläpuolella, Freixa totesi.
Lähde: El Transistor
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Puolustajalupaus pääsemässä Barcelonan avaukseen toista kertaa urallaan
- Teinipoika käytti näytön paikkansa Real Madridin edustusmiehistössä
- Real Madridille huippu-uutisia: Kylian Mbappé pelaa Madridin derbyssä
- Huh huh! La Ligassa mykistävä esitys
- Onko tässä Ernesto Valverden seuraaja?
- Shokkipäätös – Real Madrid-tähti ulkona maajoukkueesta
- Aikakausi päättyy – Barcelonan ex-valmentaja jättää jäähyväiset
- Espanjalaisilla loistava euroilta – kaikki jatkoon
- La Liga -seuralta kova temppu eurokentillä
- Erikoinen käänne? Barcelona on ehkä muuttanut mieltään Marcus Rashfordin ostamisesta
- Shokkipäätös – Real Madrid-tähti ulkona maajoukkueesta
- Huh huh! La Ligassa mykistävä esitys
- Newcastlen pelaajat kehuivat vuolaasti Barcelonaa: ”Et enää edes tiedä, ketä prässäät…”
- Aikakausi päättyy – Barcelonan ex-valmentaja jättää jäähyväiset
- Onko tässä Ernesto Valverden seuraaja?
- Erikoinen käänne? Barcelona on ehkä muuttanut mieltään Marcus Rashfordin ostamisesta
- La Liga -seuralta kova temppu eurokentillä
- Lisätietoja Barcelonan maalivahdin loukkaantumisesta – huippuottelu saattaa jäädä väliin
- Espanjalaisilla loistava euroilta – kaikki jatkoon
- Kylian Mbappén maajoukkuekutsu oli arvoitus – nyt tuli ratkaisu