Sport: Barcelona neuvotellut pelaajakaupasta kaikessa hiljaisuudessa – lähes kaikki sovittu Man Unitedin pelintekijän kanssa
Kuva: Getty Images
Barcelona alkaa olla lähellä uutta pelaajahankintaa, mikäli Sportin tietoja on uskominen.
Barcelonalaislehti kertoo, että Barca on edennyt pitkälle neuvotteluissa Manchester Unitedin Juan Matan kanssa. Neuvottelut ovat juuri nyt jäissä tärkeiden Mestarien liiga -otteluiden vuoksi, mutta keskusteluja on tarkoitus jatkaa heti Barcan kauden päättymisen jälkeen.
Sportin mukaan lähes kaikki on jo sovittu, mutta joistain yksityiskohdista vielä väännetään. Mata esimerkiksi haluaisi vähintään kaksivuotisen sopimuksen. Tässä vaiheessa ei tiedetä, onko Barca suostumassa 31-vuotiaan pelintekijän vaatimukseen.
Sportin tietojen mukaan rahasta ei ole tulossa kynnyskymystä, sillä Matan vuosipalkka olisi noin viisi miljoonaa euroa. Ylipäätään siirto olisi Barcelonalle edullinen. Matan nykyinen sopimus kun päättyy tähän kauteen, joten Barcan ei tarvitsisi maksaa Unitedille siirtokorvausta.
[readmore from=Barcelona]
Toki on vielä mahdollista, että Mata jatkaa uraansa Unitedissa. Manchesterilaisseura on tehnyt Matalle useita jatkosopimustarjouksia, joista tiettävästi ”viimeinen” esitettiin aivan hiljattain. Mata ei ole kuitenkaan ollut halukas allekirjoittamaan jatkoa. Sopimustarjouksia on tullut myös muista seuroista, mutta Sportin tietojen mukaan miehen ykkösvaihtoehto on Barcelona.
Mata on Real Oviedon ja Real Madridin kasvatti, joka löi itsensä läpi Valenciassa. Sieltä matka jatkui Chelseaan kesällä 2011 ja Unitediin tammikuussa 2014.
Espanjan maajoukkueessa Mata on esiintynyt 41 kertaa. Viimeisimmän maaottelunsa mies pelasi marraskuussa 2016.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Barcelonan hyökkäyskolmikko oli pysäyttämätön Rayo Vallecanoa vastaan
- Virallista: Kovaonninen Liverpool-pelaaja vahvistaa Celta Vigon puolustusta
- Barcelona päätti luopua omasta kasvatistaan – joukkuetoverit ryntäsivät kommentoimaan
- Romano: Juventuksen tähtihyökkääjä matkaa Espanjaan
- Vanha suola janottaa – Álvaro Arbeloan Fulham jälleen Real Madrid -pelaajan perässä
- Vastustajan valmentaja kummasteli taas tuomaritoimintaa Real Madridin pelissä
- Barcelona nappasi 16-vuotiaan huippulupauksen – sukua Bayern Münchenin tähtipelaajalle
- Real Madrid kylvetti Málagaa – Jude Bellingham oli jälleen vakuuttava
- Atlético haluaa Juventuksen hyökkääjän – neuvottelut käynnissä
- Loppukesän siirtopommi – Gabriel Jesus siirtymässä Barcelonaan
- Real Madrid kylvetti Málagaa – Jude Bellingham oli jälleen vakuuttava
- Loppukesän siirtopommi – Gabriel Jesus siirtymässä Barcelonaan
- Nyt se selvisi – Julian Alvarez teki valintansa!
- Barcelonan ylijäämäpelaajaa kaupitellaan edelleen – kaksi seuraa hänen perässään
- Atlético haluaa Juventuksen hyökkääjän – neuvottelut käynnissä
- Hurja väite: Al Hilal voisi toimia siltana Julián Álvarezin Barcelona-siirrossa
- Julián Alvarezista uutta tietoa
- Ville Koski keräsi kehuja espanjalaismedialta – ”Hän ei turhia kikkaile”
- Romano: Real Madrid osti 19-vuotiaan lupauksen keskikentälleen
- Marca: Tähtipelaaja jatkosopimukseen Atléticon kanssa